sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Tanja Kaarlelan Lasissa on tyttö onnistui poistamaan lukujumin

Voitimme Riitta K:n arvonnassa Tanja Kaarlelan kirjan Lasissa on tyttö. Kiitos Riitalle, hänen postaukseensa pääset tästä.  Kuten olette varmaan blogista huomanneet, lukuinto on ollut tiessään. Hetken pyörittelin kirjaa käsissäni ja hyllyssä, kunnes sitten tartuin siihen – ja onneksi tartuin.


Lasissa on tyttö tempaa heti mukaansa kiintoisalla kerronnallaan. Kirja kertoo 90-luvun nuoresta 15-vuotiaasta tytöstä. Se taltioi upeasti ajankuvaa lamasta ja sen seurauksista. Tytön isä on välillä päiviäkin pois ryyppyreissuillaan, sairas työtön alkoholisti. Äiti taas on koko ajan töissä tai muuten vain etäinen ja saavuttamattomissa. 10-vuotias pikkusisko laskee alleen. Paras kaverikin vaikuttaa välinpitämättömältä ja kaveeraa vain uuden poikaystävänsä kanssa. Äiti lähtee. Pois. Kokonaan. Isä ryyppää, eikä siinä ole mitään ihmeellistä että hän makaa keittiössä alasti sikiöasennossa. Tyttö ja pikkusisko joutuvat huolehtimaan itse itsestään.

Olen pohtinut putoamisen ja hukkumisen välistä aikaa, vapaan pudotuksen kestoa, veden iskun voimakkuutta ja tunnetta, kun vesi viimein tulvii keuhkoihin. Olen yrittänyt kuvitella, milllaista on täyttyä kokonaan vedellä, kun jo muutama pisarakin sattuu.

Kirja pitää sisällään yhden päivän tytön elämää. Se on rakennettu hienosti, siinä ei ole mitään likaa eikä toisaalta liian vähääkään. Tarina kantaa koko kirjan ajan ja jää mieleen pyörimään kun kirjan sulkee. Dialogi on toimivaa ja aikaansa sopivaa. Ihmiskuvaus on napakkaa ja viiltävää. Aikuisten turhautuneisuus, nuorten ryyppääminen ja ajatuksien hukuttaminen on realistista kuvausta.

Kyseessä on aikuisille suunnattu kirja, mutta pakko sanoa, että nuoreksi päähenkilöksi tyttö oli oikein siedettävä. Tuntuu, että usein joudun repimään nuortenkirjojen päähenkilöiden kanssa hiuksia päästäni. Silti kirjasta välittyy kasvukivut ja ne ajatukset joita kaiken tämän keskellä olevalla tytöllä varmasti on. Ei liene ihmekään, että tyttö on masentunut. Hän kaipaa muutosta. Vaikuttaa siltä, että se saattaisi olla saatavilla. Lehdessä lupaillaan, että masennukseen saa apua – vaan koululääkäri ei tunnu tytön ongelmaa kuitenkaan ymmärtävän. Kotona olisi kyllä ne isän siniset pillerit...

Yritin jopa ajatella tulevaisuutta - todella yritin ajatella sitä. Mutta kaikki ajatukset veivät taaksepäin, niin kuin tulevaisuutta ei olisi. On vain pysähtynyt aika ja taakse jääneitä tapahtumia, joista ei saa enää kiinni.
Tarina on surullinen, mutta hieno ja uskottava. Pääsin päähenkilöön sisälle todella hyvin. Elämä ei aina ole helppoa. Tanja Kaarlelalle kiitos hienosta kirjasta. 

Kaisa V pohti blogissaan Kirja hyllyssä kirjan kantta  ja voin vain todeta että olen samaa mieltä Kaisan kanssa, kansi on jokseenkin hämäävä. En olisi kannen perusteella uskonut mitä kirja pitää sisällään.

Helmet-lukuhaasteekin on jäänyt vähän taka-alalle lukemisen ollessa niin harvaa. Kirjaan Lasissa on tyttö kohtaan 19. Yhdenpäivänromaani ja merkkailen myöhemmin ylös muitakin luettuja.

Lukutoukan kulttuuriblogin Krista piti kirjasta kovasti. Krista menehtyi sairaskohtaukseen maanantaina, samoihin aikoihin kun itse aloin tätä lukemaan. Krista postauksellaan sai minut kiinnostumaan kirjasta, joten tahdon omistaa tämän postauksen Kristan muistolle. ♥ Oli ihana tavata Helsingin kirjamessuilla, en olisi uskonut että se jää viimeiseksi ja ainoaksi kerraksi.

Reuna 2017
179s.
arvontavoitto

perjantai 31. maaliskuuta 2017

Marilyn, Marilyn

Tarinoita ikonista ja ihmisestä

Kun Marilyn, Marilyn on kädessä, huomio kiinnittyy heti kirjan yltiöpinkkiin väriin. Kun sitä katsoo oikeassa valossa ja liikuttelee, huomaa sen olevan hauskasti kimaltelevaa, heijastavaa materiaalia. Ulkoasu siis sopinee kirjan sisältöön. 

Marilyn Monroe ei juuri esittelyjä kaipaa, nimen (ja naaman ja vartalon) varmasti tietää jokainen. Ja jokaisessa meissä kyseinen nimi varmasti herättää jotain ajatuksia. 
Tällainen kirja kaipaa kuvausreksvisiitakseen jotain kaunista esinettä, vaikka hajuvesipullon, koruja ja meikkejä. Se käy hetken mielessä, kunnes tajuan ettei mulla ole mitään noista enää.

"Kuka ja millainen hän oli? Maailman paras näyttelijä? Seksijumalatar? Syvästi surullinen nainen? Rietas huumeidenkäyttäjä? Pupu? Kuvajainen? Kuollut? Elossa?" Ote takakannesta. Siinä kiteytyy jo paljon, siinä osa niistä mielikuvista, joita Marilyn Monroe meissä herättää. 

Salla Simukka ja Marika Riikonen ovat toimittaneet kertomuskokoelman, joka pitää sisällään kahdentoista kirjoittajan fiktiiviset kertomukset historian tunnetuimmasta blondista. Kertomuksissa vieraillaan Marilynin elämässä monella tapaa, hänen nuoruudessaan tai sitten ihan täällä kotisuomessa, jossa Marilyn nousee jollain tapaa kertomuksissa esiin. 


Kirjoittajina toimivat Peter Franzén, Päihi Haanpää, Jari Järvelä, Riina Katajavuori, Milja Kaunisto, Tommi Kinnunen, Siri Kolu, Taija Tuominen, Marika Riikonen, Salla Simukka, Antti Tuomainen ja Saara Turunen.

Kertomuskokoelmassa on mukana myös pieniä infolaatikoita, aina kertomuksien välissä yksi. Kansien välissä on myös Riikosen ja Simukan esipuhe, pienet esittelyt novelleissa mainituista todellisista henkilöistä, mukana mm. Albert Einstein, sekä kirjan lopussa pienet tekstit kaikista mukana olevista kirjoittajista ja heidän suhteestaan Marilyniin.

Infolaatikoista poiminen ylös ja käyttöön drinkkivinkit.


Kertomuksissa ensimmäiseksi ääneen pääsee Salla Simukka novellillaan Drag Queen. Novellin nimestä voinee vähän jo päätellä, mistä tämä kertoo.

"Kaikki ovat hyviä jossain. Minä olen hyvä esittämään Marilynia. Olen tehnyt siitä työni. Saan elantoni sillä, että olen mahdollisimman uskottavasti ja tunnistettavasti Marilyn."

Novellin päähenkilö kertoo tärkeimmät rakennuspalikat, joiden avulla hän muodostaa itsestään Marilynin. Hän aloittaa äänestä, sillä harva osaa imitoida ääntä. Kuvaus äänen imitoimisesta tuntuu uskottavalta, sillä se ei todellakaan ole ihan helppoa. Varsinkaan Marilynin ollessa kyseessä.

"Äänen täytyy kuulostaa siltä kuin jokainen lausumani sana olisi houkutteleva lupaus jostain salaisesta ja sensuellista. Vaikka puhuisin vain tiskirätistä tai kuralätäköistä tai pieruista."

Novellin hahmo koittaa päästä Marilynin sisään, olla jatkuvasti hieman ihmeissään, kuin kaikki olisi uutta, mutta samalla on kuitenkin kokenut kaiken. Hän kertoo että Marilynin nimiin on kirjattu lukuisia tunnettuja sitaatteja, jotka voivat olla muunneltuja, oikeita tai keksittyä. Sen lukiessa mietin heti, että se lienee totta. Varmasti emme voi siis tietää.

 
Yksi niistä lukuisista lainauksista.


Muuntautumisleikissä iso osa on myös meikki, kauneuspilkku ja hiukset, jotka kuitenkin ovat toissijaisia, kunhan hahmo on muuten hallussa. Vartalosta on vaikea saada sitä Marilynin ihailtua tiimalasia. Esiintyjä pohtii omaa identtiteettiään ja kuinka suuri osa Marilynin esittämisestä on tullut osaksi hänen omaa identtiteettiään. Häntä rakastetaan vain Marilynina ja hänen on mentävä Marilynin nahkoihin joka päivä, sillä muuten Marilynia ei olisi. Drag Queen on kelpo aloitus kokoelmalle.

Toinen kertomus on Jari Järvelän Kaninkäpälä. Siinä olemme Suomessa ja seuraamme blondia pupua, joka on Marilyniksi nimetty. Tarinassa on pientä jänskätystä, miten pupun käy. Loppu on mukavan onnellinen, ei liian siirappinen vaan sellainen sopiva. Tämä on novelleista se, jonka todennäköisesti luen ensimmäisenä uudestaan.

Kolmas novelli on Saara Turusen Minä ja se toinen. Sen tausta on suhteellisen mielenkiintoinen, se on kirjoitettu Marilynin näkökannasta, mutta mukana on itse kirjoittajakin - jota pyydetään kirjoittamaan jotain Marilynista. Marilynilla oli samanlainen uimapuku, kuin kirjoittajan isoäidillä, mutta mitään muuta kiinnostavaa ei oikein kirjoittaja Marilynista saa mieleensä. Novellissa Marilyn seuraa kirjoittajaa ja samalla kertoo omaa elämäntarinaansa aika lapsenomaiseen tyyliin. Marilyn vaikuttaa hieman yksinkertaiselta sanoineen ja ajatuksineen, juuri ehkä nimenomaan lapsenomaiselta ja pintapuoliselta. Ehkä juuri sellaiselta, kuin mitä Marilynista tiedämme.

"Ja kun ottaa huomioon, että minusta tuli kuitenkin se kuva, jonka löytää jokaisesta matkamuistomyymälästä, postikortista ja magneetista uimapuku ylläni, niin siinä valossa, olisihan mieheni vooinut rakastaa minua enemmän, tuoda muutakin kuin sunnuntaisin limaiseb kalan, joka minun oli määrä valmistaa, vaikka en voinut ajatella mitään muuta kuin sen kalan perhettä, joka asui merenpohjassa ja itki nyt kadonnutta isäänsä, tuota viiksekästä rauskua, joka haukkoi henkeään keittiömme pöydällä."

Saara Turunen on hyvin saanut novelliinsa ikuistettua Marilynista kirjoittamisen vaikeuden, sillä hän  kirjoittaa näin: 

..."Ja kaikkea tätä tutkii se sama nainen, josta jo aiemmin oli puhetta. Hän yrittää ottaa minut kiinni, vangita lasipurkkiin ja tarkastella rauhassa, mutta minä lipsun hänen sormiensa välistä kuin saippua, minä olen kuvajainen vedessä ja kangastus aavikon hiekassa, olen aave, jota on vaikea hallita.Olen sardiinimysteerio ja kalapuikkopaketti, olen vedenneito ja avaruusraketti. Olen pepsitölkki ja rantapallo, olen kukkuluruu ja  maatuva kallo."

Se kuvastanee millainen hahmo ja ihminen Marilyn oli, kuinka vaikea hänen persoonastaan oli saada kiinni, ottaa koppi ja todella tietää mitä hän tuntee tai kokee. Millainen ihminen hän oikeasti oli. Saara Turunen on selkeästi kirjoittaesaan tutkinut paljon Marilynia, hänen taustojaan sekä kuolemaansa ja tuleekin sellainen olo, että hänen kuvansa Marilynista on tämän prosessin myötä hieman muuttunut ja kiinnostus kasvanut.

Neljäs novelli, Peter Franzénin Nana-Jeane johdattaa lukijansa Hollywoodiin, vuonna 1999 hotelli Rooseveltiin, jossa hotellityöntekijä kohtaa erikoisen naisen toimittaessaan samppanjatilausta.

Viidennessä novellissa, Päivi Haanpään Smart girl, ollaan taas Suomessa, vaihtuvissa osoitteissa ja paikoissa. Montaa tilannetta ja keskustelua Marilyn taas omalla tavallaan seuraa.

Tommi Kinnusen Jatsityttö on mielenkiintoinen paketti, jossa sukelletaan Marilynin sairaan äidin mietteisiin, kun hän yrittää muistella tytärtään.

Yllättävin kertomus on Milja Kauniston Juhlat, jossa ääneen pääsee Peter Lawford, Yhdysvaltalainen näyttelijä, mies joka kutsui Marilynin illalliselle luokseen Marilynin kuoliniltana. Novelli kuvaa Peterin näkökulmasta iltaa, jona Marilyn kuoli, juhlat Palisades Beach Roadilla, jonne Peter olisi halunnut myös Marilynin. Puhelun aikana Marilyn nappailee "sinilintuja", barbituraatteja, on sekava ja lopulta hiljenee langan päässä. Marilynin ja Peterin kuvitteellista keskustelua oli hauska seurata ja aika pian tajusi, mitä iltaa tämä novelli kuvaakaan.

Marika Riikosen Kimaltava nainen rannalla tutustuttaa meidät suomalaiseen mökkeilijä-Mattiin. Antti Tuomaisen novellissa Mustavalkoista ollaan myös Suomessa ja oikein jännittävässä tilanteessa. Taija Tuomisen kertomus Olen aina halunnut ajaa avoautolla läpi Amerikan palaa ajassa taaksepäin ja pääsemme osaksi kertomusta jossa vilisee monien muusikoiden nimiä. Riina Katajavuoren Tästä se lähtee on osuva kuvaus nuoren tytön kasvukipuilusta ja ulkonäköpaineista. Siri Kolun Alas, alemmas on mielenkiintoinen ja sopiva lopetus kokoelmalle.

Kokonaisuutena tasainen, hyvä lukukokemus. Kaikissa novelleissa oli jotain hyvää ja voinkin hyvillä mielin suositella tätä lukemiseksi Marilynin faneille, mutta myös muille.

Kuittaan tällä pitkästä aikaa lisäystä novellihaasteeseen, 12 novellia.

Tammi 2017
193s.
arvostelukappale

perjantai 3. maaliskuuta 2017

Tiian helmikuu

Vuosi alkoi tammikuussa kirjojen osalta sutjakkaasti, mutta helmikuussa ei jatkunut samaan tahtiin. Eikä se sinällään haittaa, elämässä on ollut paljon muuta. Ihana Bertta-kissa lähti luotamme muihin maisemiin kuun alussa ja se pisti lukemisen paussille. Paljon muuta on sitten tullut kuitenkin puuhattua. Saimme vihdoin rämät sohvamme heivattua pois ja tilalle uudet ihanat nojatuolit. Olen puuhastellut pieniä askarteluja, ostanut uusia viherkasveja ja jopa saanut suurimman osan pidettyä hengissä (yksi koki karmean kohtalon), maalasin myös yhden tuolin. Oikeastaan koko sisustus on mennyt uusiksi tässä hötäkässä.
Etualalla valkoisessa ruukussa oleva mikälie-heinä tapettu. Ylärivillä aloe on sinnitellyt kohta vuoden ja kolminkertaistanut(ellei nelinkertaistanut) kokonsa. Mehikasvi on uusi, kaktus on kohta jo 9-vuotias (kuoleman partaalla tuon "pallon" takia. Anopinhammas porskuttaa eteenpäin ja on kasvanut korkeutta. Muorinkukkakin on ollut taloudessa jo vuoden päivät - still alive! 

Siitä tulikin mieleeni, havahduin tässä pohtimaan lukuintoa tai lähinnä sen puutetta. En oikeastaan koe sitä huonona asialla, sillä kaikelle on aikansa. Elämänmuutokset saavat usein mut jotenkin kovin levottomiksi ja olon sellaiseksi, että käyn ihan kierroksilla. Bertan poismeno oli sellainen asia, mutta ei ehkä yksinään se - sillä positiivisetkin asiat saavat usein mut levottomaksi jos ne vievät tarpeeksi liikaa tilaa ajatuksissa ja tekemisessä - niinkuin nyt tämä sisustuksen iso muutos.
Kirjahyllykin muuttui sisustuselementiksi.

Helmikuussa luin heti kuun vaihtuessa kaksi kirjaa tammikuulta loppuun, sitten tuli pieni tauko lukemisissa, vaan jotain kaipasin silti ja luin Sara Shepardin Sydämetön -kirjan joka on Valehtelevat viettelijät-sarjan seitsemäs osa. Ehkä lukublokista johtuen tuntuu että leipäännyin sarjaan nyt viimeisen kerran. En oikeastaan tiedä, miksi olen lukenut näitä edes näin pitkälle, ehkä siksi kun ovat mukavia ja passeleita välipalakirjoja - nyt vain tuntuu että seitsemän kirjaa riitti. Ystänpäivän lukumaratonilla luin Aleksi Delikouraksen (sori jos kirjoitan väärin..................)Nörtti: New Game -nuortenkirjan.

Tididii, koska olemme ennalta-arvattavia, kirjaostolakko petti tässäkin kuussa kun postiluukusta tipahti Suomalaisen kirjakaupan etukuponki viime vuoden ostoksien pohjalta. Mukaan tarttui ainakin Helen Fieldingin uusin Bridget Jones - Vauvapäiväkirja. Luin sen ja pidin.

Kokonaissaldoksi nousee siis lopulta viisi kirjaa. Ei kuulosta edes kovin pieneltä määrältä loppujen lopuksi, kaksi keskeneräistä, kaksi oli nuortenkirjoja ja yksi hömppä. Näiden viiden kirjan yhteiseksi sivusaldoksi tulee 1174 sivua ja olen tyytyväinen.

Viidestä kirjasta yksi oli kotimainen, loput neljä ulkomaisia. Kolme miesten ja kaksi naisten kirjoittamaa.

En ole blogannut yhdestäkään helmikuun luetusta kirjasta ja tammikuultakin on bloggaamattomia kirjoja. Niiden ainakin annan jäädä bloggaamatta, todennäköisesti myös helmikuun kirjat. Blogi ei kuitenkaan tule tiensä päähän, maaliskuussa postauksia toivottavasti tulee sitä mukaa, kunhan jotain saan luetuksi.

Mukavaa on ollut huomata, että olette pysyneet matkassa hiljaiselosta huolimatta ja uusia lukijoitakin (ainakin yksi!).

maanantai 27. helmikuuta 2017

Jouni Ranta, Marko Erola: Vilpitön mieli

Pienen tauon jälkeen kynnys blogata on hieman korkealla, mutta siihenhän ei auta kuin kirjoittaminen...

"Suomalaiskodit ovat täynnä väärennöksiä. Niitä on niin paljon, että pahaa tekee." – Jouni Ranta

Siinä lainaus heti Vilpittömän mielen takakannesta. Tämä on paljastuskirja, nyt avataan mahdollisuus tietoon Suomen taidemaailmasta ja väärennöksistä. Kiehtova aihe ja kirja herätti heti katalogissa jo kiinnostuksen. Jouni Ranta, entinen taidekauppias myi satoja väärennettyjä tauluja, esimerkkeinä
Schjerfbeck, Gallen-Kallela. Siitä kertoo tämä kirja (alaotsikkona on Miten myin Suomen täyteen väärennettyä taidetta) - ja miten kertookaan!

Hesarille Ranta kertoo jättäneensä parhaat ja karmeimmat tarinat kirjasta pois ja pelkää ettei näitäkään uskota. Emmekä ihmettele sitä pelkoa, sillä kovin uskomattomilta, mutta silti todentuntuisilta nämä jutut tuntuvat. Osansa jutusta saavat taidekaupan johtavat myyjät ja asiantuntijat - sitä asiantuntemusta ei välttämättä olekaan ihan niin paljoa kuin luulisi ja lepsuilu on johtanut siihen,että koko maa on täynnä väärennettyä taidetta. Ranta kertoo myyneensä tauluja eteenpäin kauppiaille, jotka myös ovat myyneet niitä aitoina. Ranta toteaa, että väärentäminen on ollut "maan tapa" jo 80-luvulta.

Kirja on nyt ajankohtainenkin sillä taideväärentäjä Veli Seppä sai tuomiokseen vuoden ja 11 kuukautta ehdollista. Veli Seppä tunnusti väärentäneensä 104 taulua. Juttu on tänä vuonna varmasti muutenkin esillä, sillä oikeudenkäyntejä on tulossa lisää tänä vuonna ja syytettyjen penkillä on ilmeisen nimekkäitä taidemaailman ihmisiä.

Vilpitön mieli on Jouni Rannan tarina, muistelma - myös ajoista ennen väärentämistä. Mielenkiintoista on heti alkuun seurata jopa hänen lapsuuttaan ja kirja kyllä kiskaisi mukaansa - se on taidokkaasti kirjoitettu sillä mielenkiinto pysyy yllä koko kirjan ajan. Kuvaus luo ajankuvaa nousukaudesta lamaan ja nykypäivään asti.

Kirjan lopussa on kattava luettelo eri taiteilijoista ja teoksista, joita Ranta on ainakin myynyt väärennettyinä, joka antaa hyvin kuvaa siitä kuinka vilpittömin mielin taiteen ostajat myyjät ovat käyttäytyneet.

Marko Erola on vapaa toimittaja.

Tammi 2017
182s.
arvostelukappale

Sijoitimme kumpikin tämän Helmet-lukuhaasteen kohtaan 9. Toisen taideteoksen inspiroima kirja, sillä ilman näitä väärennettyjä taideteoksia ei olisi luultavasti tätä kirjaakaan.

tiistai 14. helmikuuta 2017

Ystävänpäivän lukumaraton (päivittyvä)

Ehdin tammikuun puolella lupautumaan mukaan tähän lukumaratoniin ja kun koko helmikuun lukeminen on tökkinyt, päätin sitten viime hetkellä alkaa maratoonaamaan, vaikka mietin jo jätänkö kuitenkin väliin. Ystävänpäivän lukumaratonia emännöi Tuntematon lukija. Maratonin aloitin 14.2.2017 klo 22:15, joten aikaa lukea on 15.2. klo 22:15 asti.


22:15
Ihan alkuun luin Aleksi Delikouraksen kirjaa Nörtti: New Game 90 sivua. Olen kuullut kehuja sarjasta ja tartuin nyt ensimmäiseen osaan. Ihan mukavaa ja nopealukuista. Paljon on somemaailma muuttunut muutamissa vuosissa, sillä tässä keskiössä on IRC-galleria. Wou.

23:30
Pientä taukoa lukemisesta ja kohta jatkan vielä hetken ennen kuin painun nukkumaan. Vielä näin yötä myöden, hyvää ystävänpäivää kaikille blogimme parissa viihtyville!

23:45-0.30
Jatkoin Nörtin lukemista. Luin 72 sivua. Kirja on ollut tähän asti pitkälti sellainen kuin odotinkin. Ihan jees välipalakirja. Nyt lähden nukkumaan ja jatkan maratonin parissa huomenna.

Tähän mennessä sivuja: 152

0.30-10.30
Nukahtamiseen meni odotettua pidempi aika ja kello oli jo lähempänä kahta kun nukahdin. Ajattelin että sen takia sängynpohjalla meneekin tarkoitettua myöhempään. Heräsin kuitenkin 8:15 Tommin herätykseen, nukahdin onneksi kuitenkin nopeasti. Näin unta miten suljetussa tilassa kärvistelin makkaraa ja pekonia, laukaisin palohälytyksen ja sitten vähän söinkin sitä makkaraseosta. Unessa Tommi oli ilmoittanut viestillä, että on kova nälkä, tulee kohta kotiin, voisinko paistaa makkaraa. Heräsin kello 9:05 voimakkaaseen makkaran käryyn - siis oikeaan sellaiseen. Kävin laittamassa liesituulettimen päälle ja koitin vielä tunnin nukkua. Ei tullut uni ja nousinkin kymmeneltä ylös. Söin pienen aamupalan ja kohta jatkan maratonia...

10.30-11.20
Nörtti loppuun, 54 sivua. Muistin kerrankin kuvailla hyvässä valaistuksessa, eli otin maratonkirjoista ja vähän muistakin jutuista kuvia.

12.20 
Aloitin Arto Paasilinnan Jäniksen vuoden ja luin ensimmäiset 49 sivua. Tähän mennessä ainakin hauska ja mukaansa tempaava. Luulen että viihdyn Jäniksen ja Vatasen parissa tämän parisensataa sivua helposti. Aloitin myös A.A.Milnen Nalle Puh rakentaa talon -kirjaa ja luin alkuun kaksi kertomusta, 41 sivua.

Tähän mennessä sivuja: 296


Lisää odottavia kirjoja...
12.20-14.20
Luovaa koneella pyörähtämistä, syömistä, Tommi tuli kotiin ja koitimme käydä kierrätyskeskuksessa, mutta odottelimme bussia turhaan - joku toinen päivä sitten. Nyt voisin taas jatkaa lukemista.

15.50
Nalle Puhia kaksi kertomusta eteenpäin, 32 sivua. Jäniksen vuotta 49 sivua eteenpäin. Lukeminen on tuntunut helpolta, eikä ole juuri takkuillut - joten lukumaratonista on selkeästi ollut hyötyä! 

Tähän mennessä sivuja: 377

22:15
En jaksanut enää loppupäivänä lukea, sillä puuhastelin kaikennäköistä muunmuassa siivosin Tommin vaatekaapin. Vaikka luettu määrä olisi voinut olla suurempikin, olen iloinen tuosta 377 sivusta, sillä helmikuussa en juurikaan tosiaan ole lukenut, niin siihen nähden sujui hyvin. 



keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Helmikuun hiljaisuus ja Kirjavat Kissat -lukuhaasteen koonti

Blogi viettää helmikuun pientä hiljaiseloa, muutama postaus on tuloillaan jossain vaiheessa, mutta julkaisutahti lienee harvempi. Bertta-kissamme päivät päättyivät maanantaina 6.2. ja siksi ei tällä hetkellä ole kiinnostusta juuri mihinkään kirjoittamiseen eikä lukeminenkaan oikein luista, joten helmikuussa tuskin kovin montaa kirjaa tulee edes luettua. 

Osallistuimme elokuussa alkaneeseen Katvealue-blogin Kirjavat Kissat -lukuuhaasteeseen jossa on tarkoituksena lukea kirjoja joissa on kissa tärkeässä roolissa. Tärkeimpänä osuutena haasteessa oli jollain tapaa tehdä lahjoitus eläinsuojelulle lukemiensa kirjojen määrän mukaan.

Saimme luetuksi kohtalaisen määrän kissa-aiheisia kirjoja, ja jopa postattuakin niistä. Alla on listattuna kaikki kirjat joissa kissoja seikkailee suuressa roolissa ja jotka luimme ja postasimme aikavälillä 8.8.2016-8.2.2017:

Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan
James Bowen: Bobin joulu
Riikka Hedman: Sämpy
James Bowen: Katukatti Bob & Bobin maailma
William S. Burroughs: Kissa sisälläni
Sven Nordqvist: Viirun ja Pesosen joulupuuhat
Gösta Knutsson: Pekka Töpöhäntä -kirjoja

Pari kirjaa jäi blogin puolella esittelemättä, mutta kymmenen euron lahjoitus lähti joulun alla phesyn lahjoitustilille.

perjantai 3. helmikuuta 2017

TAMMIKUUN KIRJAOSTOKSET

Vuoden alusta meillä alkoi kirjaostolakko, joka sinällään on pitänyt ihan hyvin - mitä nyt yhtä pientä poikkeusta lukuunottamatta. Kävimme kirppiksellä ja tarkoitus oli vain kierrellä ja katsoa kaikkea muuta, harvoin edes löydetään kirppikseltä kirjoja, vaikka varta vasten niitä etsittäisiin. Kuitenkin kirppiksen hyllyissä oli niin paljon kiinnostavia kirjoja, että oli pakko taipua. Sovittiin että ostolakko jatkuu, mutta ne muutamat kerrat vuodessa kun kirppiksellä käydään, voidaan ostaa kirjoja, sillä olisihan se harmittavaa jättää pitkään haluttu hyväkuntoinen kirja pöytään, kun hintana on 50 senttiä. Uusia kirjoja ei kuitenkaan osteta, eli lakko jatkuu hieman eri pelisäännöillä. Onneksi me ei kuitenkaan käydä kirppiksillä kovin usein, joten houkutuksiakaan ei ole pahemmin.

Törmäsin facebookissa Osta kirja -haasteeseen, jonka kyllä joudumme jättämään väliin. Voin kyllä puhua kirjoista ja lukea niitä ääneen, mutta ostaa en.

Näitä ostospostauksia ei nyt tänä vuonna tule kovin montaa (ei ole millään tavalla mahdollista), joten nauttikaa harvinaisesta herkusta.
kirjaostokset
Sinivihreässä pinossa Siilin eleganssi on ollut hankintalistalla jo jonkin aikaa. Olen aiemminkin bongannut sen kirppiksellä, mutta oli huonossa kunnossa.
Beatnikit tarttui mukaan pöydästä josta napattiin useampi teos mukaan.
Murakamin kirja ehkä sen takia, ettei olla luettu Murakamia ja tää on niin lyhyt.
Nalle Puh nyt ihan vaan sen takia että eka osa on hyllyssä ja olihan tämä nyt pakko saada.
Pussikaljaromaania koitin äänikirjana, muttei oikein napannut. Ehkä fyysisenä kirjana paremmin?
Joanne Harris lähinnä sen takia, että olen lukenut hänen kirjansa Pieni suklaapuoti joitakin vuosia sitten ja pidin siitä.
Leijat Helsingin yllä taas oli oikein mukava löytö, sillä on ollut lukulistalla jo aikansa.































Oranssissa pinossa kaksi alinta ei kiinnostanut Tommia yhtään, mutta sen verran oli jo kantamuksia että tulihan nekin otettua. Neljä ylintä Sammakon kirjaa kaikki samasta pöydästä ja John Fante ainakin erityisen mieluinen löytö, sillä Tommi onkin jo pitkään kaivannut jotain John Fanten kirjaa luettavaksi.

Mulla on sellainen tunne, että pitäisi alkaa panostaa näihin blogin kuviin enemmän. Oon oikeestaan tosi huono kuvaamaan mitään, osaan kyllä ottaa ihan hyviä kuvia jos niikseen sattuu. En kuitenkaan silleen oma-aloitteisesti ala kuvaamaan oikeastaan mitään. En ikinä muista aamupäivisin räpsiä kuvia, kun olisi luonnonvaloa. Sitten tuskastelen huonon valaistuksen kanssa, kun en saa hyviä kuvia. Tämä on pääasiassa talven ongelma, mutta ehkä tämäkin helpottaisi kunhan saisin aikaiseksi katsoa uusia valaisimia. Valon tulisi kuulemma tulla monesta eri suunnasta ja korkeudelta. Meillä kun on siinä varmaan parantamisen varaa. Olohuoneen katossa on kruunu, joka on säädettävällä valaistuksella aina täysillä, vaikka lamppuja on kolme. Jossain vaiheessa kyllä jalkalamppu siirtyy makkarista olkkariin. Toisaalta pidän siitä sielläkin, enkä kyllä raaskisi ostaa toista jalkalamppua. Seinävalaisimetkin voisi ottaa käyttöön. Nyt ajautui vähän väärille urille tämä postaus, mutta se vielä että meiän eteinen on tosi, siis tosi pimeä. Mitähän sinne keksisi?