tiistai 27. joulukuuta 2016

Michael Cunningham: Villijoutsenet ja muita kertomuksia

Villijoutsenet ja muita kertomuksia oli jo ilmestymisestään kutkutellut kiinnostushermojani ja novellimaraton(jonka aikana oli tarkoitus alunperin sekalukea, mutta olin kipeä ja Cunninghamin teos imaisi sisäänsä) loi todellisen syyn tarttua tähän – vaikka oikeasti nämä taitavat nimensä mukaisesti olla enemmän kertomuksia kuin novelleja, en suostu vieläkään ymmärtämään niiden eroa, joten mulle nämä ovat nyt novelleja.

Aikuisten sadut, mikäpä sen enempää kiinnostaisi satujen ystävää, joka kuitenkin tosiasiassa on melko kyyninen ihminen ja onnelliset loput eivät tunnu uskottavilta. Ai, olenko ristiriitainen? Usein kyllä. Eli pidän saduista, niiden lukemisesta ja usein lopuistakin, mutta yhtä hyvin uppoan myös kaikkeen diipimmästä kertovaan tekstiin. Niiden yhdistäminen kuulostaa lupaavalta.

Villijoutsenet ja muita kertomuksia pitää sisällään kymmenen Cunninghamin uudelleen muovaamaa tuttua kertomusta. Ilman niitä onnellisia siirappisia loppuja. Olen muuten kuullut, että monet Disney-filmatisoidut sadut eivät ole alunperin olleet ihan sitä, miltä ne nyt bluraylta katsottuna näyttävät. Alkuperäiset tarinat saattavat olla hyvin rujoja, sisältäen raiskauksia ja muita kauheuksia. Ihan niin diippeihin tunnelmiin Cunningham ei meitä vie muovattujen kertomuksiensa parissa, mutta nykyaikaistuksen ja käsittelyn kohteena ovat muun muassa Hannu ja Kerttu, Tittelintuure ja Tähkäpää.

Suurimman osan kertomuksien hahmoista tunnistan, mutta osa jää kysymysmerkeiksi. Ehkä en ole lukenut tai kuullut niistä lapsena. Sadut ovat saaneet mukaansa ripauksen realismia ja on mielenkiintoinen idea päästä kurkkaamaan mitä niiden onnellisten loppujen sijaan tapahtuukaan. Näkökulmat ovat erilaisia, kohtalot traagisia – joka tuo sadut lähemmäksi oikeaa elämää. Harvalla meillä on se täysin onnellinen loppu ja siksi nämä tarinat tuntuvat realistisilta, eikä traagisuus mene yli.

Hauska ajatus, johon kirjaa lukiessani törmään on leikittely sillä, että kenties hirviö ei ole noiduttu hirviöksi ilman hyvää syytä. Niin, siinäpä ajatuksen aihetta. Yhdeksi suosikikseni nousee Me hirviöt -novelli, jonka loppu pisti selkäpiin karmimaan. Vanha hullu eukko kertoo sinä-muodossa Hannun ja Kertun tarinan, mutta päähenkilönä onkin noita. Sinä-muoto toimii siinä mielestäni todella hyvin, mutta sitä käytettiin myös joissain muissa kertomuksissa, mielestäni ei-ihan-yhtä-onnistuneesti.

Jokaisessa novellissa on yksi Yuko Shimizun kuvittama kaunis, yksityiskohtainen kuva, jotka mielestäni herättävät kirjan eloon. Kuvia katsellessa ihastelin kovasti niiden kauneutta ja viivyttelin silmiäni sivulla hyvän tovin.

Lisään vielä loppuun painotuksen, satuja nämä ovat, mutta eivät lapsille. Saattaisin ehkä silloin tällöin lukea vastaavia lisää.

Gummerus 2016
150s.
Kirjastolaina

Novelleja haasteeseen kertyi 10.
Yhteensä novelleja luettu: 64.

8 kommenttia:

  1. Novellihan on kertomus - siis sisältää kertomuksen. Vähän niin kuin romaanikin sisältää kertomuksen. :)

    En muuten tiennyt, että tämä Cunninghamin kirja oikeasti sisältää noiden tuttujen satujen pohjalta väännettyjä tarinoita. Villijoutsenet on upea Andersenin satu, eräs lempparini! Minä siis pidin pienenä kovasti saduista ja pidän edelleen noista vanhoista ja minulle tutuista klassikoista. Minulla on edelleeni lapsuuteni Andersenin satukirja, joka on painettu vuonna 1975. Se on ihana! Arveluttaa kyllä kovasti satujen muovaaminen ja modernisointi: en tiedä haluaisinko lukea sellaista. Miksei keksi itse omia satujaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin joo, niinpä :D Ehkä mä joskus opin ymmärtämään näitä termistöjä.
      Pidän saduista kovasti, lapsena niitä tuli luettua paljon ja kuunneltua äänikirjoina kaseteilta. Andersen on mulle tuttu vain lapsuuden äänikirjoista, en ainakaan saa päähäni lukeneeni niitä.
      Ymmärrän arveluttamisen, näiden kohdalla ainakin toteutus oli tehty mielenkiintoisesti, mutta kyllä mäkin hetken mietin samaa ennen kuin aloin lukemaan.

      Poista
  2. Vaikuttaapa mielenkiintoiselta. Täytyy laittaa muistiin. Pitää kyllä ite lukee ainakin alkuperäiset Grimmin sadut joskus, ehkä joitain muitakin satuja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sadut on ihania, meillä on yksi Grimmin veljesten kirja hyllyssäkin. Ne on yllättävän synkeitä.

      Poista
  3. Kiinnostava kirja ja huikea kuva, vähän pelottava :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki kuvat kirjassa ovat mustavalkoisia, yksityiskohtaisia, kuvastavat hyvin kertomuksia, joten se pelottavuus kuuluu vähän asiaan. :)

      Poista
  4. Kirjan kuvitus oli todella upea. Itse pidin näistä muunnelluista kertomuksista tai saduista, joskin useimmissa oli hurjan synkkä sävy. Mutta hätkähdytti kivasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä kuvituksesta ja saduistakin tykkäsin nurjan puolen takia :)

      Poista

Kiitos kommentistasi, ne piristävät aina päivää!