torstai 29. syyskuuta 2016

Paperi T: post-alfa

Älykköräppäriksikin tituleerattu Paperi T (Henri Pulkkinen) on siirtynyt runojen pariin. Kosmos on nyt julkaissut miehen runokirjan post-alfa. Kirjaa tilattiin ennakkoon Levykauppa Äxstä yli 1000 kappaletta ja Paperi T pääsi ahkeriin signeerauspuuhiin luvattuaan lyödä nimmarinsa jokaiseen Äxästä ennakkotilattuun kirjaan.

Paperi T on monelle jo varmaan tuttu nimi ja meille se on tuttu jo vuosien takaa. Paperi T on vaikuttanut Ruger Hauerissa yhdessä Pyhimyksen ja Tommishockin kanssa. Ruger Hauerilta on tullut tähän mennessä neljä albumia ja onhan Paperi T ehtinyt sooloalbuminkin pukata ulos huhtikuussa 2015 ja menestystä on tullut muutenkin, Paperi T voitti viime vuonna Emma-palkinnot "urbaanin musiikin" kategoriasta ja vuoden tulokkaana.

post-alfa on tekstikokonaisuus, jonka teemoina ovat rakkaus ja tyhjyys, miehisyys, sisqo, woody allen, kuristuminen, julkinen liikenne, black metal -teepaidat, intiaanien hautausmaat, kauhu ja porno, fomo, afrikan tähti, kuolleet idolit ja artistin pyrkimys päästä ironiasta vilpittömyyteen. 

Olihan se jo räppipiirien niin sanotun outolinnun, runopojan aika iskeäkin tähän kultasuoneen. Nuoret fanitytöt ovat varmasti päässeet vinguttamaan isän tai äidin korttia Äxän sivuilla, toivoen jo pääsevänsä Paperi T:n tekeleeseen käsiksi. Paperi T:n vahvuus onkin räpissä juuri lyyrisyys, joka ilmenee myös post-alfaa lukiessa, tietysti eri tavalla. Runous ja räppi on kirjoitus- ja tuottamusmuodossa hyvin erilaisia. Hain tässä päässäni jotain tiettyä sanaa - se jäi nyt puuttumaan. Runoudessa ja raplyriikoissa voi tietenkin olla jotain samaa, ainakin Paperi T:n tapauksessa. Paperi T:n runoudesta huokuukin tietynlainen rytmi, joka juontuu pitkästä räppitaustasta.

kun hyväksyt ettet tule koskaan kirjoittamaan mitään 
yhtä kaunista kuin daven pieni ja hento ote 
voit lakata stressaamasta ja jatkaa namedroppailua

Yllä oleva runonpätkä kuvastaa hyvin kirjan sisältöä. Runot eivät ole kauniita vaan rujoja ja synkkiä. Paperi T:lle tyypillistä namedroppailua on kirjassa myös paljon, aina Henry Fondasta 2Paciin, Jeesukseen ja Mauno Matoon. Jos pitää Paperi T:n lyriikoista rap-musiikissa, uskomme tämän kirjan olevan mieleen. Synkät tekstit yhdistettynä taitavasti ironiaan toimivat mainiosti ja runot luki mielellään saman tien useammankin kerran. On mukava nähdä Paperi T vaikuttamassa uudella osa-alueella.
Kosmos 2016, arvostelukappale.

Tiia & Tommi

sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Astrid Lindgren: Veljeni Leijonamieli

WSOY 2016
Mistä: Arvostelukappale

Veljeni Leijonamielen tarina oli itselleni jo entuudestaan tuttu. Olen omistanut kirjan lapsuudessani ja se oli ihan lempikirjojani Ronja Ryövärintyttären lisäksi. Tarina on varmasti monille tuttu, mutta kerrataan hieman kirjan juonta.

Kirjan päähenkilönä toimii 10-vuotias Korppu, joka on sairastanut pitkään ja kuolema kolkuttelee jo oven takana. Korppu kuvataan tummaksi ja hinteläksi, toisin kuin 13-vuotias veli Joonatan. Joonatan on terve ja kaunis. Veljekset ovat läheisiä ja rakastavat toisiaan suuresti. Joonatan on lohduttaessaan kuoleman kielissä käyvää Korppu-veljeään kertonut, että Korppu pääsee pian Nangijalaan – paikkaan johon mennään kun kuolee. Veljesten kotona syttyy tulipalo, uhkarohkea Joonatan pelastaa Korpun ja hyppää ikkunasta Korppu sylissään. Korppu jää henkiin, mutta Joonatan kuolee. Ei kulu kauaakaan, kun Nangijala kutsuu Korppuakin.

Nangijalassa hän tapaa taas veljensä ja on onnensa kukkuloillaan. Hän asuu veljensä kanssa Kirsikkalaaksossa, pienessä talossa. Joonatan on vakuuttanut, että Nangijalassa kaikki on hyvin. Sairaat ovat terveitä ja kärsimys on poissa. Pian paljastuukin, että Nangijalan toisessa laaksossa, Ruusulaaksossa kaikki ei olekaan ihan niin hyvin...

Ruusulaaksossa on vallassa paha Tengil, jota vastaan Korppu ja Joonatan käyvät taistoon.

Veljeni Leijonamieli on tarina rakkaudesta, kumppanuudesta, hyvästä ja pahasta, kuolemasta, rohkeudesta ja pelosta. Se on jotain ainutlaatuista ja tarjoaa aikuiselle lukijalle ulottuvuuksia, joita eivät ehkä lapset ymmärrä. Pienenä spoilerina, kirjan lopussa veljekset tekevät yhdessä itsemurhan, Joonatanin halvaantuessa. Korppu ottaa Joonatanin selkäänsä ja he hyppäävät rotkoon, kohti Nangilimaa – paikkaa johon mennään kun kuolee Nangijalassa.

Astrid Lindgren on osannut kirjoittaa päähenkilöstä Korpusta uskottavan, teksti tuntuu siltä, että se tulisi oikeasti 10-vuotiaan itseään vähättelevän ja isoveljeään ihannoivan pikkuveljen suusta. Korppu pitää itseään pelokkaana, mutta kirjan aikana paljastuukin, että hänhän on rohkea. Eikä mielestäni jää kakkoseksi urhoolliselle veljelleen. 

Monilla aikuisilla lukijoilla on varmasti kyyneleet herkässä tätä lukiessa. Kirja on surumielinen, mutta silti kaunis, toivoa täynnä ja upea seikkailu. Suhtaudun kirjaan edelleen samoin, kuin nuorempana, se on hyvälle mielelle saava seikkailu. Vaikken selkeästi muistakaan mitä kirjasta lapsena olen ajatellut, muistoissani se on aina ollut kirja, jonka miettiminen saa pienen hymyn huulille.

Kirjaa syvällisemmin pohtiessa pintaan nousee ajatuksena se, että kirja on tarkoitettu kuvaukseksi siitä, miten paha voi luikerrella hyväänkin paikkaan – Nangijalaan. Onko paikkaa, jossa pahuutta ei olisi? Nangijalassa kuolleet päätyvät Nangilimaan, ne samat Tengilin sotilaat ja itse Tengilkin. Kuinka kauan Nangilima pysyy rauhan tyyssijana?

★½

Kirja lukeutuu edelleen suosikkeihini Astrid Lindgrenin kirjoista yhdessä Ronja Ryövärintyttären kanssa.

Tiia

torstai 22. syyskuuta 2016

Stephen King: Mersumies

Tammi 2016
Mistä: Arvostelukappale

En ole ennen lukenut Kingiä, enkä ole suuri dekkarien ystävä, mutta kirja vaikutti mielenkiintoiselta joten päätin tarttua haasteeseen.


Kirjan päähenkilönä toimii eläköitynyt rikosetsivä Bill Hodges, jonka päivät kuluvat TV:tä katsellessa ja itsemurhaa hautoessa. Kaikki muuttuu eräänä päivänä, kun Hodges saa kirjeen Mersumieheltä, henkilöltä joka murhasi kahdeksan ihmistä ajettuaan varastetulla Mersulla väkijoukkoon työpörssin edustalla.

Miestä ei ikinä saatu kiinni, ja hän on ottanut tavoitteekseen saada itsemurhaa hautonut Hodges toteuttamaan suunnitelmansa. Asiassa käy kuitenkin täysin päin vastoin, ja Hodgesin etsivän vaistot heräävät uudelleen henkiin ja hän ryhtyy selvittämään Mersumurhaajaa omin avuin.



Olin todella vaikuttunut kirjasta, enkä meinannut millään lukukerralla malttaa lopettaa lukemista. Juoni tempaa heti alusta tiukasti mukaansa ja pitää otteessaan aina viimeisille sivuille asti. Teksti on niin nopealukuista ja mielenkiintoista, että kirja tuli lopulta ahmittua parissa päivässä.

King on kirjoittanut Mersumurhaajasta erittäin mielenkiintoisen hahmon, ja tämä teki lukukokemuksesta erityisen miellyttävän. Oli mukava päästä myös pahiksen pään sisälle, sillä pelkästä Hodgesin näkökulmasta en olisi kirjaa jaksanut niin innokkaasti lukea.

Valitettavasti loppu sitten lässähti ja pahasti. Viimeisen viidenkymmenen sivun aikana kaikki ongelmat tuntuvat ratkeavan kuin itsestään, kun ensin on hakattu montasataa sivua päätä seinään Mersumurhaajaa jahdatessa. Loppuratkaisu on sitten jo niin kliseisen lattea, että se menee parodian puolelle. Ehkä se oli Kingin tarkoituskin? En osaa sanoa, sillä en miehen tyylistä enempää tiedä. Joka tapauksessa näin hyvälle kirjalle oli ikävää saada tuollainen anti-kliimaksi lopetukseksi.

Kirjan perusteella vaikutuin Kingin tyylistä ja aion miehen tuotantoa lukea jatkossakin, kenties myös Hodges-trilogian loput osat.

Mitkä on teidän lempikirjoja Kingiltä?

Tommi

keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Johannes Ekholm: Rakkaus niinku

Otava 2016
Mistä: Arvostelukappale

Odotin niin saavani tämän kirjan käsiini ja kun kirjaan tartuin, olin todella odottavaisilla mielillä. Kirjaa on kuvattu "sukupolven ääneksi", mitä nyt en itse ehkä tässä yhteydessä käyttäisi, koska kirjassa suorastaan ironisoidaan tuo sana. Rakkaus niinku kuvaa mielestäni vain yhtä ihmisryhmää tietyn sukupolven sisällä. Toisaalta taas nykypäivänä onkin hyvin vaikeaa kirjoittaa jostain tietystä ikäryhmästä laajana kokonaisuutena, koska yhtenäiskulttuuri on hiipunut.

Kirjan päähenkilö Joona on kolmekymppinen mies, joka on menettänyt työnsä toimittajana, sekä luottotietonsa ja päätynyt sen myötä asumaan isänsä ja tämän vaimon luokse. Kustantaja ehdottaa Joonalle, että Joona kirjottaisi kirjan. Joonalla lyö pää tyhjää, kunnes keksii mielestään nerokkaan idean. Hän nauhoittaa kaikki käymänsä keskustelut ja litteroi ne kirjaksi.

Joonaa ahdistaa hänen isänsä omaelämänkerrallinen kirja, jonka on viimein lukenut. Hänen isäänsä on tituleerattu Suomen Knausgårdiksi - tosin Joona on siitä hieman eri mieltä. Joona on tietysti isänsä kirjassa mukana ja kokee, että kirja antaa liiankin rehellisen kuvan hänen elämäntilanteestaan.

Joona kyseenalaistaa koko minäkeskeisen asenteen, joka hänen isänsä kirjassa on. Joona tuntee olevansa itse hyvin erilainen kuin isänsä. Kuitenkin keskusteluja seuratessa ilmenee hyvin selvästi, että Joonan puheenaiheena on, kukas muukaan kuin hän itse. Voisin kuvitella Joonan keskustelukumppanien tuskastuvan siitä itsekeskeisyyden määrästä, ja tuleehan se joissain keskusteluissa hyvin ilmikin. Masentunut Joona onkin hyvin samanlainen kuin hänen parjaama isänsä.

Rakkaus niinku on siis todellakin pelkästään keskusteluja, joita Joona käy mm. isänsä ja kavereidensa kanssa, sekä nettikeskustelut SAD91RL nimimerkin takana kirjoittavan naisen kanssa.  Kirja on siis kieliasultaan aika poikkeava, koska keskustelut käydään puhekielellä. Keskustelujen autenttisuudesta ei voi mennä takuuseen Joonan ohjaillessa keskusteluja haluamallaan tavalla.

Päähenkilö Joona on joitakin kirjaa lukiessa ärsyttänyt, mitä en sinänsä ihmettele, hänen ollessa hyvin itsekeskeinen, pessimistinen ja kyseenalaistaa oikeastaan kaiken. Joissain asioissa se onkin hyvä, esimerkiksi maailman ylikansoitus nousee kirjassa esiin. Joona vaikuttaa tyytymättömältä lähes kaikkiin asioihin, jonka myötä kirjan keskusteluissa nouseekin esiin hienoja pohdintoja.

Rakkaus niinku tuo esiin minkälaisessa tyhjyydessä ja minä-minä-maailmassa elämme. Kuinka me suurin osa loppujen lopuksi välitetään vain omista jutuistamme. Kuinka itsekeskeiseksi maailma on muuttunut.

Ironiaa ja satiiriahan tässä kirjassa on vaikka muille jakaa. Kirja kävi kuitenkin loppua kohti puuduttavaksi ja sai uuvuksiin. Tekstin on tarkoitus tuottaa ajatuksia ja itselläni se toki alkuun tuottikin. Jossain vaiheessa vaan aivot meni jumiin tän kirjan kanssa ja jollain tapaa turruin siihen. Ehkä luin Rakkaus niinkun liian nopeasti, se olisi varmasti vaatinut aikaa. Tästä kirjasta on todella vaikea kirjottaa ja menikin hetki miettiessä mitä tästä sanoisin.

Kirja kuitenkin tempaisi mukaansa ja jokainen keskustelu piti lukea loppuun, ei niitä pystynyt jättämään kesken, jos kirja piti laskea alas.

Jotkut taas voivat kokea kirjan tekstin liian vieraaksi puhetyylin myötä, mutta siitä tullaankin tähän, että kirja on aikalailla suunnattu pienelle ihmisryhmälle. Itse en siihen ryhmään kuulu, joten en ehkä ihan täysin saanut tästä kirjasta irti sitä, mitä siitä voisi saada. Osa kirjan jutuista meni itseltä ohi.

Kirjan voisi sanoa olevan aika passeli kolmekymppisille korkeakoulutetuille hipstereille. Eli siis mun mielestä kirjan kohderyhmä on aika pieni, en voi nähdä vaikka oman äitini nauttivan tästä kirjasta, tai jonkun Keski-Suomalaisen maanviljelijän. Toisaalta, miksi tarttisikaan? Uskon kirjan kuvaavan aika hyvin intellektuellien kolmekymppisten pääkaupunkiseudulla asuvien elämää.

Teemoja kirjassa nousi esille paljon, tuoreita ilmiöitä, sekä paljon asioita joista parhaillaan käydään keskustelua. Joona myös kyseenalaistaa keskusteluissaan työn merkityksen, jossa taas korostuu tietynlainen sukupolvien välinen kuilu ymmärtää toisiaan näissä asioissa. Joonan isän vaimo Sirpa paiskii duunia kotona viikonloppunakin, vapaa-ajallaan koska "mie tykkään tehä työtä".

Ihan näppärä kuvaus nettimaailman sivussa varttuneista kolmekymppisistä, joka varmaan toimii kohderyhmälleen paremmin, kuin itselleni. Suosittelen kirjaa epätyypillisestä formaatista kiinnostuneille uteliaille ihmisille, joita kiinnostaa myös ajatuksia herättävä teksti.

Rakkaus niinkun julkkarit oli muuten niinku Cafe Mascotissa, joka toimii kirjassakin tapahtumapaikkana. Julkkareissa esiintyi Paperi T, joka myöskin kirjassa mainittiin moneen otteeseen.

Omppu kirjoitti tästä pitkän ja hienon tekstin, Krista piti kirjaa yhtenä syksyn kiinnostavimmista uutuuksista, Tuomas piti kirjaa mainiona ja helppolukuisena.

Tiia

maanantai 19. syyskuuta 2016

Justin Thomas: Hanoi Rocks '82-'84

Like 2016
Mistä: Arvostelukappale

Hanoi Rocks '82-'84 on brittivalokuvaaja Justin Thomasin valokuvista koostettu kirja Hanoi Rocksin kultavuosista. Kirjassa on kuvia mm. yhtyeen Intian ja Israelin reissuilta, sekä lukuisista kuvaussessioista eri puolilta Englantia. Kirja julkaistiin Hanoi Rocksin juhlavuoden kunniaksi, tänä vuonna tuli kuluneeksi 35 vuotta siitä; kun ensimmäinen Hanoi Rocksin levy Bangkok Shocks, Saigon Shakes, Hanoi Rocks julkaistiin.



Kirjan julkaisun aikoihin järjestettiin Turun Logomossa ja Helsingin Kaapelitehtaalla myös Thomasin valokuvanäyttely Hanoi Rocksista.

Kirjan valokuvista suurin osa on todella hienoja ja vaikuttavia. Thomasin anekdootit lisäävät runsaasti mielenkiintoa kuvien selaamiseen, sillä useiden kuvien taustalla on jokin mielenkiintoinen tarina.

Kirja on paitsi valokuvakirja, myös mainio minihistoriikki Hanoi Rocksista Justin Thomasin näkökulmasta. Thomasin muisteluissa on esillä muutamia hauskoja kommelluksia bändin kultavuosilta.


Tommin mielestä loppua kohden Thomasin jatkuva musiikkikirjoille tyypillinen ylistäminen, tässä tapauksessa Hanoi Rocksia kohtaan, alkaa puuduttaa. Kerta toisensa jälkeen Hanoi Rocks soitti yhden parhaista keikoistaan, mutta ikinä yleisö ei tajunnut setin hienoutta, koska kuuntelivat vain huonoa musiikkia. Tommin mielestä myös mustavalkoisia kuvia oli hieman turhan paljon suhteessa värillisiin, mutta se ei juuri hienoa katselukokemusta latistanut.

Tiian mielestä taas kirjassa ei liikaa korostunut kehuminen, vaan se nimenomaan tietysti kuuluu tällaisille kirjoille. Tässä asiassa siis täysin eriävät mielipiteet. Tiiaa ei myöskään mustavalkoiset kuvat häirinneet millään tapaa, päinvastoin niistä oli aistittavissa jotain tietynlaista tunnelmaa ja useat mustavalkokuvat näyttivätkin paremmilta.


Eriävistä mielipiteistä huolimatta kumpikin pidimme kirjasta.

Tiia & Tommi 

sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Sinikka Nopola, Tiina Nopola: Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset

Tammi 2016
Mistä: Arvostelukappale

Kyseessä on tekijöiden uudelleen kirjoittama laitos vuonna 2001 ilmestyneestä kirjasta. Uusi laitos on juoneltaan lähempänä Helsingin kaupunginteatterissa vuonna 2003 esitettyä näytelmää Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset. Alkuperäisteoksen on kuvittanut Markus Majaluoma ja uuden version Salla Savolainen.

Heinähattu ja Vilttitossu



Kattilakosken perhe (äiti Hanna, isä Matti ja tytöt Heinähattu ja Vilttitossu) ovat vuokranneet huvilan, Villa Commodorin lähteäkseen lomalle. Kylän poliisit Rillirousku ja Isonapa taasen ovat saaneet arpajaisvoittona konstaapelien kevätriehasta viikon oleskelun mökillä nimeltään Villa Myssy.

Hanna Kattilakoski halusi irti arjesta, mahdollisimman kauas Alibullenin neitien tuulihatuista ja epä-älyllisistä konstaapeleista. Konstaapelitkin ovat erittäin tyytyväisiä saadessaan viikon lomaa Kattilakoskista. Kuinka ollakaan, Villa Myssy ja Villa Commodore ovat naapuritonteilla. Vaan naapuritontin asukkaiksi paljastuvatkin erikoiset Rubensin veljekset, itse taiteilijat. Taidemaalari Kustaa Rubens ja hänen veljensä Adam Rubens. Hanna on innoissaan saadessaan taiteilijat naapureiksi, Heinähattu ja Vilttitossu taasen tutkivat salapoliisin elein veljeksiä varmoina näiden olevan vankikarkureita, Matti taas ihmettelee miksi Adamin nenä näyttää niin tutulta. Kenellä on samanlainen?



★½

Olen lapsuudessani lukenut Heinähattu ja Vilttitossu-kirjoja ja pitänyt niistä. Saattaa olla, että nyt pidin kuitenkin enemmän. Kirja oli raikas, uusi kuvitus oli mieleeni, vaikkakin oli todella erilainen, kuin mihin olen lapsena tottunut. Kirja oli hauska ja viihdytti aikuistakin lukijaa. Hahmot olivat koomisia juuri oikealla tavalla, varsinkin Rubensin veljekset. Teksti on hauskaa ja kevyesti eteenpäin soljuvaa.

Ensimmäinen Heinähattu ja Vilttitossu ilmestyi jo vuonna 1989 ja kyllä vielä tänäkin päivänä suosittelen vanhempien lukevan näitä lapsille tai sitten itse luettavaksi pienille lukijoille.

Tiia

torstai 15. syyskuuta 2016

Hunter S. Thompson: Rommipäiväkirja

Hunter S. Thompsonia on pidetty gonzo-kirjallisuuden perustajana. Gonzo on faktaa ja fiktiota yhdistävää journalismia.

Thompson aloitti Rommipäiväkirjan kirjoittamisen 22-vuotiaana, vuonna 1959. Hän kuitenkin viimeisteli kirjan vasta 1990-luvulla ja se julkaistiin ensimmäisen kerran 1998. Kirjasta on tehty myös elokuva vuonna 2011, jonka pääosaa näyttelee Johnny Depp. Depp ja Thompson olivatkin hyvät ystävykset.

Rommipäiväkirja
Sammakko 2010

Kirjan päähenkilö Paul Kemp on Hunter S. Thompsonin alter ego. Paul Kemp on kolmikymppinen mies, joka muuttaa New Yorkista Puerto Ricon San Juaniin paiskimaan toimittajan hommia paikalliseen englanninkieliseen lehteen. Kemp iskee jo New Yorkin lentokentällä silmänsä Chenaultiin, hehkeään blondiin naiseen, joka paljastuukin Kempin työkaverin Yeamonin tyttöystäväksi. Kempin työpaikalla, Daily Newsin toimituksessa ei kaikki mene putkeen. Toimittajat ovat baarissa viihtyviä alkoholiin taipuvaisia lusmuja ja lehti onkin synkkien aikojen keskellä. Rommipäiväkirjassa Kemp ajautuu jos jonkinmoisiin seikkailuihin työkavereidensa Yeamonin ja Salan kanssa. Sala on lehden valokuvaaja ja Yeamon taas voimakastahtoinen ja tappeiluihin taipuvainen toimittaja. Vapaa-ajan ja joskus työajankin miehet saavat kulutettua tehokkaasti yhdessä juoman äärellä.




Tähän kirjaan tuli tartuttua aika neutraalein odotuksin, mutta kirja yllätti positiivisesti. En ollut aiemmin lukenut Thompsonilta kuin novellikokoelman Screwjack. Screwjackissä oli vain kolme lyhyttä kertomusta, joten en siitä vielä ollut päässyt kunnolla tutustumaan Thompsonin tuotantoon. En varsinaisesti odottanut mitään mestariteosta, mutta siltä tämä tuntui, vaikka juoni nyt ei missään kohtaa koe mitään erityistä huipennusta, ei sen tarvinnutkaan. Kirjan parissa viihtyi niin hyvin, että tuo vähäinen hieman päälle 200 sivun määrä tuli muusta kiireestä huolimatta luettua mahdollisimman nopeasti. 

Elokuvaa koitettiin joskus yhdessä katsoa, mutta se jäi kyllä kesken. Kirjan luettua täytyy ehkä antaa leffalle uusi mahdollisuus, vaikkakin uskon täysin kirjan vievän elokuvasta voiton heittämällä.

Thompsonin tapa kuvailla miljöötä ja kirjassa tapahtuvia asioita on todella eläväinen ja lukiessa saa tunteen kuin olisi todella lähellä tapahtumia. En oikein edes osaa kuvata, mikä kaikki kirjassa on hyvää. Se on helppolukuinen, kulkee kevyesti ilman hienouksia ja kaunisteluja.

Luettuani englanninkielisiä arvosteluita kirjasta, suurin osa arvostelijoista piti Rommipäiväkirjaa Thompsonin heikoimpana teoksena. Jos näin on, haluan ehdottomasti lukea Thompsonia lisää.

Tiia





tiistai 13. syyskuuta 2016

Nadja Sumanen: Rambo

Nadja Sumasen Rambo on hänen esikoiskirjansa. Kirja voitti vuonna 2015 Finlandia Junior-palkinnon. Kirja on samana vuonna voittanut myös Otavan kirjasäätiön nuortenromaanikilpailun.

Otava 2015


Kirjan päähenkilönä toimii 14-vuotias Rambo, jolla on diagnosoitu ADHD. Rambon äiti kärsii masennuksesta, joten Rambon on hyvin pitkälti pärjättävä omillaan. Kesälomansa aikana Rambo lähtee äitinsä ja tämän miesystävän kanssa miehen vanhempien mökille.

Äidin tilan romahdettua Rambo päätyykin lopulta jäämään mökille pidemmäksi aikaa kuin alunperin oli tarkoitus ja tutustuu siellä mm. äitinsä miesystävän, Riston, vanhempiin sekä tämän siskontyttäreen, Liinaan.


★½

Kirjan juoni etenee melko tasapaksusti ilman minkäänlaisia koukkuja. Mitään varsinaisia suvantovaiheita ei tule, mutta myöskään missään vaiheessa kirjaa ei tullut tunnetta, että olisi pakko lukea eteenpäin. Kirjan lopun lukeminen venyikin lopulta melkein viikolla, kun joka kerta jokin toinen kirja vei voiton.

Rambon kieli on myöskin hieman töksähtelevää huomioiden sen tulevan 14-vuotiaan "ongelmanuoren" suusta ja välillä sanavalinnat tuntuvat todella ontuvilta. Lisäksi tietämys asioista vaihtelee suuresti; välillä papiljotit on täysin tuntematon asia, mutta hieman myöhemmin miljöötä kuvaillessa kasvitiede on todella hyvin hallussa.

Ongelmat, joiden kanssa Rambo kirjan aikana painii ratkeavat suhteellisen helposti ja nopeasti, yleensä heti seuraavassa luvussa. Loppusanoissa kirjalle tehdään vielä todella onnellinen loppu, joka latisti lukukokemusta entisestään. Ymmärrän onnellisen lopun merkityken nuorille lukijoille, mutta asian olisi voinut hoitaa huomattavasti vähemmänkin naiivimmin.

Miten uppoaa teinipoikiin, jotka painivat samojen ongelmien kanssa? Liian helpot ratkaisut asioihin voivat tuntua hieman naiiveilta. Henkilökohtaisesti en suosittelisi tätä kirjaa lukemisesta kiinnostuneelle teinille ensimmäisenä, enkä ihan heti toisenakaan.

Tommi

perjantai 9. syyskuuta 2016

Lirio Abbate: Mafian naiset

Tämä kirja päätyi alelaarista ostoskassiin ja siitä melkeinpä suoraan luettavaksi.

Lirio Abbate on italialainen toimittaja, joka on kirjoittanut Italian mafiakuvioista ja ollut viranomaisten suojeluksessakin jo vuodesta 2007.

Atena 2015
Kirja kertoo 'Ndrangheta -klaanin toiminnasta, naisten näkökulmasta. Rikollisjärjestö hallitsee huumekauppaa ja jäsenet ansaitsevat rahaa esimerkiksi kiristyksellä ja suojelurahoilla. Yrityksiä perustetaan peitenimillä, käytetään jopa omien lapsien nimiä ja maksetaan katteettomilla shekeillä. Mafia on laajasti levinnyt yhteiskunnan toimintoihin.

Klaanissa miehet tekevät kaikki päätökset, naisilla ei ole niihin osaa eikä arpaa. Jopa aviomies päätetään usein naisten puolesta. Missään asiassa ei mennä tunteet edellä, vaan tavoitellaan kaikesta maksimaalista hyötyä. Mafian naiset ovat miesten omaisuutta. Kun nainen on virallisesti yhdessä miehen kanssa, hänen kuuluu viettää kaikki aika kotonaan eristyksissä. Opiskelut ja ystävät saavat jäädä kokonaan. Petollisuus aviomiestä kohtaan johtaa kuolemantuomioon oman perheen päätöksellä. Vaimoille on oma kunniakoodi uskollisuudesta, jonka pitää jatkua miehen kuolemankin jälkeen.

Naisten tarinaa varjostavat myös nuorena solmitut avioliitot, jonka jälkeen pian paljastuukin miesten todellinen väkivaltainen luonne. Kirjassa kuvataan kuinka naiset uskaltautuvat vihdoin paljastamaan asioita aviomiehistään ja perheistään oikeudelle.

★½

Teksti on silmät avaavaa, mutta jokseenkin kerronta tökkii, koska tekstissä pompitaan ajasta toiseen. Myös uusia tapahtumia tulee väliin yhtäkkiä ja sitten taas jatkuukin siitä mistä aiemmin. Ihmisiä kirjassa on todella paljon ja ainakin itselleni välillä menee jo sekaisin, että kuka onkaan kuka, varmaan jokseenkin kerronnan muun sekavuuden takia. Henkilöiden paljouden takia myös  sukulaissuhteet menevät sekaisin päässä. Kirjan ollessa tietokirja, siinä on myös osittain epäolennaista tietoa. Siitä huolimatta pidin kirjasta, se on aiheeltaan tärkeä ja kuvaa totuudenmukaisesti 'Ndranghetan tapahtumia. Kirjassa olisi mielestäni ollut ainekset vähän parempaankin, mutta kyllä tämän parissa viihtyi ja kirja tuli luetuksi nopeasti.

Jos naisten asema kiinnostaa, suosittelen kirjaa, koska se kuvaa niinkin lähellä, kuin Italiassa tänäpäivänä vallitsevaa tilannetta.


Tiia

keskiviikko 7. syyskuuta 2016

Tove Jansson: Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia

Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia pitää sisällään yhdeksän toisiinsa liittymätöntä kertomusta Muumilaakson asukeista. Vilijonkka odottaa onnettomuutta tapahtuvaksi, Hemuli haikailee eläkkeen perään ja toivoo saavansa elää yksin hiljaisuudessa. Muumipeikko löytää maailman ainoan lohikäärmeen, Muumipappa seikkailee hattivattien kanssa tajuaa heidän synkeän salaisuutensa.

Vilijonkan neuroosit, Nuuskamuikkusen epäsosiaalisuus, Homssun vainoharhat, Ninnin pelkotilat. Mielenterveysongelmaisia muumihahmoja siis!


WSOY 1994
★★★★★


Aikuiselle lukijalle tarinat maistuivat hyvin, mukavan lyhyitä pikkupurtavia, joista jäi hyvä fiilis. Tarinoissa on paljon ajatuksia, filosofiaa ja moniulotteista kerrontaa. Niillä on tarkoituksensa ja opetuksensa. En ole ennen lukenut Toven novelleja ja nämä olivat kyllä positiivinen yllätys. En olisi lisännyt tai jättänyt pois mitään. Kuvitus on taattua Tovea. Oivaltava ja virkistävä kerronta, oikean tunnelman luominen onnistuu.

Tarinoissa toistuu yhteisenä teemana pelko ja niistä on aistittavissa paljon melankoliaa. Kirjassa on paljon nykypäiväänkin sopivia teemoja, esimerkiksi tavaran hamstraaminen ei tuo onnellisuutta. Tavarat eivät voi lohduttaa murheen keskellä.

Suosikkini muumikirjoista on vaihdellut tiuhaan tahtiin sitä mukaa kun olen uusia muumikirjoja lukenut ja taisinkin taas saada uuden suosikin. Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia nousi suosikikseni teemansa ansiosta. Näistä voi nähdä yhtäläisyyksiä omaan elämäänsä ja se tuntui mielestäni mukavalta ja lohduttavalta. Olen pitänyt kaikista muumikirjoista, jotka olen lukenut, mutta vaikka niissäkin on useissa ollut oma filosofiansa, tämä kuitenkin oikeasti kosketti.

Muumiromaaneista lukematta enää Muumipappa ja meri. Kaikki muut olen tämän vuoden puolella lukenut.

Muumikirjoja lukiessa on ollut hauskaa huomata lukevansa repliikit ikäänkuin ääneen päässään muumien äänillä, joihin tottunut pienenä katsoessaan televisiosarjaa. Mites, onko teillä muilla samaa?

Tiia

sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Kellopeli appelsiini pitää otteessaan

Anthony Burgessin Kellopeli appelsiini aiheutti paljon kohua ilmestyessään sekä kirjana, että elokuvana. Stanley Kubrick kielsikin elokuvansa esittämisen Iso-Britanniassa ja kielto poistui vasta Kubrickin kuoltua, 27 vuotta elokuvan julkaisun jälkeen.


LIKE 2007

Kirjan päähenkilö on Alex, jonka näkökulmasta kirjan tapahtumat käydään. Alex on nuori rikollinen, joka ihannoi väkivaltaa. Kirjassa Alex yhdessä jenginsä, drugiensa, kanssa tekee ryöstöjä, raiskauksia ja pahoinpitelyitä, kunnes ystävät pettävät Alexin ja tämä joutuu vankilaan.

Alexia ehdotetaan mukaan uuteen väkivaltarikollisten parannusohjelmaan, johon tämä suostuu. Ohjelma osoittautuu kuitenkin todella raa'aksi ja aiheuttaa Alexille pahoja vaikeuksia vapautumisensa jälkeen, sillä hän alkaa voida samantien pahoin ajatellessaan väkivaltaa tai kuullessaan rakastamaansa klassista musiikkia.

Burgess on kirjoittanut kirjan itse keksimällään nadsat-slangilla, joka on toisinaan melko vaikeasti ymmärrettävää. Moog Konttinen sai aikoinaan kirjan ansiokkaasta suomennoksesta Finlandia-palkinnon. Kirjan loppuun onkin kasattu kahden aukeaman verran sanastoa, että lukija pysyy kärryillä asioista.

★★★★★

Kirja oli rankoista aiheistaan huolimatta erittäin mielenkiintoinen ja piti otteessaan taukoamatta ilman pahempia suvantovaiheita. Huolimatta Alexin todella häijystä luonteesta, Burgess on kirjoittanut päähenkilöstä ihmismäisen, jota pystyy säälimään tämän kokiessa pahoja kauheuksia valtion rikollistenparannusohjelmassa ja tämän jälkeisessä elämässä vapaana vankilan jälkeen.

Tämä kirja sopii hyvin Helmet-haasteen kohtaan 9: Sinulle vieraalla kielellä (eli ei omalla äidinkielelläsi) tai murteella kirjoitettu kirja.


Tommi