maanantai 9. tammikuuta 2017

Stephen King: Etsivä löytää

Etsivä löytää on Kingin Bill Hodges -trilogian toinen osa. Sarjan ensimmäisen osan, Mersumiehen, arvostelun löydät täältä. Mietin hyvän tovin, jaksanko tähän jatko-osaan tarttua, kun Tammen katalogista huomasin sen olevan tammikuussa tulossa. Teos oli kuitenkin lisätty Bookbeatiin äänikirjana jo lähes viikko ennen kirjan fyysistä julkaisua, joten äänikirjahumussa päätös oli lopulta helppo.

Kirjan juoni tuntuu sen verran hankalalta selittää, että tyydyn tällä kertaa lainaamaan takakansitekstiä, joka avaa asian hyvin:

"Mersumiehestä tuttu etsivä Bill Hodges saa vastaansa lukijan, jonka pakkomielle erakoituneeseen menestyskirjailijaan menee liian pitkälle.

Morris Bellamy on raivoissaan. Kirjailija John Rothstein on lopettanut suositun Jimmy Gold -sarjansa. Ja vieläpä aivan väärin. Morris surmaa kirjailijan ja löytää muistikirjat, joissa on kaksi julkaisematonta Jimmy Gold -romaania. Mutta häkki heilahtaa ennen kuin Morris ehtii uppoutua niihin. Vuosia myöhemmin mittaamattoman arvokkaat muistikirjat löytää teini nimeltä Pete Saubers, jonka perheen lama ja massamurhaaja Mersumies ovat ajaneet taloudelliseen ahdinkoon. Pahaksi onnekseen Pete erehtyy kaupittelemaan muistikirjoja aivan väärälle henkilölle ja saa vankilasta vapautuneen Morrisin kannoilleen. Se joka väittää, etteikö kirjallisuus voisi muuttaa elämää, saa varautua nielemään sanansa. Mutta millä tavalla, sen päättää eläköitynyt rikosetsivä Bill Hodges."

Kirja keskittyy tosiaan puoliväliin asti pelkästään Peten ja Morrisin elämäntarinoihin, joita King omaan kingimäiseen tyyliinsä pohjustaa erittäin taidokkaasti. Kun lopulta ensimmäinen Bill Hodgesiin liittyvä kappale koitti, oli tunne kuin olisi siirtynyt katsomaan Steven Seagalin leffaa. Onneksi Hodgesin yliampuvaan kliseisyyteen oli Mersumiehen aikana jo tottunut, joten lukukuunteluinnostus ei tästä ottanut takapakkia, vaan asiaan osasi suhtautua huumorilla.

Kirja oli mielestäni onnistuneempi kuin trilogian ensimmäinen osa, vaikka niitä onkin vaikea verrata keskenään. Siinä missä ensimmäinen oli syvälle pinnan alle menevä psykologinen trilleri, tämä oli enemmänkin viihteellinen dekkari. Ehkä juuri siksi pidinkin tästä enemmän. Ensimmäinen osa oli niin taidokkaasti kirjoitettu, että kirjan lopetus oli suorastaan loukkaus sen aiempaa sisältöä kohtaan. 

Etsivä löytää taas pysyi kokoajan tasaisen viihdyttävänä ja pinnallisena, joten pettymystä loppuratkaisun suhteen ei tarvinnut pelätä. Loppuratkaisu oli Kingin mittapuulla jopa yllättävän hyvä, sillä niiden teosten perusteella, jota olen mieheltä lukenut, ne tuntuvat olevan hänen akilleen kantapäänsä. Pidin myös kirjan aihepiiristä, sillä kirjallisuuteen keskittyvät kirjat ovat mainiota luettavaa, tässä tapauksessa kuunneltavaa.

Tämä sopii ainakin seuraaviin Helmet-lukuhaasteen kohtiin:
20. Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö
23. Käännöskirja
24. Kirjassa selvitetään rikos
37. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta
47. Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit
49. Vuoden 2017 uutuuskirja


Tammi 2017
14h 26min
Lukija: Antti Jaakola



2 kommenttia:

  1. "Kirjan juoni tuntuu sen verran hankalalta selittää, että tyydyn tällä kertaa lainaamaan takakansitekstiä, joka avaa asian hyvin." Nauroin tälle. :D Siis siksi, että pystyn hyvin samaistumaan. King tosiaan osaa vetää niin ihmeellisiä juonikiemuroita (esim Tohtori Unessakin), ettei niitä muutamalla lauseella saa kuitattua, puhumattakaan että joku muu vielä ymmärtäisi mitä yrittää selittää...

    Minulta taitaa jäädä tämä Kingin sarja välistä. Mutta oon edelleen kiinnostunut lukemaan niitä vanhempia Kingejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, King osaa kyllä keksiä mitä ihmeellisimpiä juonikuvioita. Omistetaan toi Tohtori Uni pokkarina ja siinä on ilmeisesti mennyt sormi suuhun kustantajallakin, sillä takakansitekstissä sanotaan vain suunnilleen "Kingin klassikkoteos Hohto saa vihdoin odotetun jatko-osan" :D

      Poista

Kiitos kommentistasi, ne piristävät aina päivää!