Aki Ollikainen: Musta satu

Aki Ollikaisen Musta satu herätti huomioni kauniiden kansiensa ansiosta. Lisäksi kirjailijan nimi oli tuttu, vaikken kumpaakaan hänen kirjoistaan ollut vielä lukenut. Ollikaisen esikoisteos Nälkävuosi oli ehdolla Finlandia-palkintoon vuonna 2012 ja voitti kirjablogistien äänestyksen. Nälkävuoteen olen usein törmännyt mm blogeissa ja instagramissa. Se ei kuitenkaan päätynyt ensimmäiseksi Ollikaisekseni, vaan sen teki Musta satu.

Musta satu kulkee kahdessa aikakaudessa. Välillä ollaan nykypäivässä, minäkertojan saappaissa. Mies joka kirjoittaa. Mies jonka elämä ei oikein toimi. Mies jonka arki lapsen ja vaimon kanssa ei suju. Mies joka muistelee sukuaan ja vanhaa lapsuuden ystävää Joonaa. Miestä kiinnostaa erityisesti Tattarisuon 1930-luvun tapahtumat, lähinnä isoisoisän osuus niihin.

Toinen aikakausi on 1930-luku. Eletään kieltolain aikaa. Heino salakuljettaa pirtua. Hän asuu Helsingissä vaimonsa ja lapsensa kanssa. Heino kätkee salakuljetettua pirtua Tattarisuolle, mutta siellä tapahtuu jotain muutakin outoa. Suosta löytyy ruumiinosia. Käsiä, sormia, päitä... Heino käy liian ahnaaksi ja sillä on kohtalokkaat seuraukset. Ketjureaktiona se vaikuttaa sukuun pitkälle, aina nykypäivään asti. Suvun miehet lääkitsevät ahdistustaan alkoholilla, vierailla naisilla ja siirtävät ahdinkonsa seuraavalle polvelle.



Musta satu on kirja josta niin kovasti halusin pitää, mutta en loppujen lopuksi oikein syttynyt. Se on kelpo kirja, mutta se jokin jäi puuttumaan. Ihan ei loksahtanut kohdilleen. Mustassa sadussa on paljon hyvää, mutta myös heikompia ominaisuuksia. Mustan sadun hienoimpia ominaisuuksia on sen kieli. Ollikainen taitaa kirjoittamisen. Kieli on kaunista, upean soljuvaa - olematta sitä kuitenkaan yhtään liikaa. Siinä on tiettyä rujoutta, joka tekee siitä täydellistä makuuni. Mietin tätä kovasti kirjaa lukiessani. Kieli on ihanan soljuvaa ja nautin siitä suuresti. Usein epäröin kaunista tekstiä, mutta Ollikaisen kieli hurmaa.

Muita hienouksia on 1930-luvun onnistunut kuvaaminen. Nykyaikaan kohdistuva kerronta taas ei omaan makuuni oikein istu. Se on ihan luettavaa, mutta en saa nykyhetken minäkertojasta juuri mitään irti. En pääse hänen sisäänsä, muutkin hahmot jättävät vähän kylmäksi. Usein pidän vähän synkemmistä hahmoista, mutta nyt en... Tuntuu, että olisin voinut ymmärtää, saada siitä kiinni, mutta en kuitenkaan ihan.

Alkuun upposin Mustaan satuun sillä kirjan teema on kiinnostava. Sen historiallisuus, tattarisuon tapahtumat, 1930-luku. Sitten jokin töksähti. Ajaannuin etäämmälle, enkä saanut enää kiinni. Kokonaisuus jäi tuntumaan piirun verran vajaalta. Tuntuu, että näillä lähtökohdilla olisi voinut saada paljon enemmän. On pakko myöntää, että harmittaa kun odotin tältä liikoja. En ollut törmännyt Mustaan satuun missään, mutta olisi ollut hyvä jos jotain olisin lukenut etukäteen. Kirjan luettuani, googletin sen ja luin muiden mietteitä, enkä selkeästikään ollut yksin ajatuksieni kanssa. Oikeastaan hämmennyin, miten monesta asiasta muut lukijat olivat samaa mieltä kanssani.

Ollikaisen kielellisestä lahjakkuudesta vaikutuin, joten kyllähän se kehuttu Nälkävuosikin täytyy vielä lukea.

Siltala 2015
155s.
Oma ostos

Elokuun lukumaraton (päivittyvä)

Kirjablogeissa on tänä kesänä ollut jo kaksi kesälukumaratonia ja tämä on näistä kolmas ja viimeinen. Olemme ensi kertaa mukana. Maratonissa on siis 24h aikaa lukea ja osan tuosta ajasta on osuttava lauantaille 19.8.  Tällä kertaa maratonia emännöi Marika Oksa. Jos maraton alkoi kiinnostamaan, tässä linkki josta pääsette tutustumaan siihen. Tsemppiä kaikille osallistuville.

Omalla kohdallamme punnitsimme aloitammeko jo perjantain puolella, mutta Tommilla oli illasta edessä Pelicansin peli ja Tiia odotteli postin toimittavan paketin.

Aloitimme maratonin klo la 19.8. kello 01:00. Se tuntui hyvältä ajankohdalta, sillä teki mieli lukea ennen nukkumaanmenoa ja ehtisimme 24 tunnin puitteissa lukemaan tällä aikataululla hyvin myös lauantai-illan.

Tiia

Tarkoitus on ainakin alkuun purkaa muutamia kesken olevia kirjoja alta pois ja mahdollisesti sitten aloittaa uusia. 

1:00-2:05 Kuuntelin loppuun Sami Minkkisen äänikirjan Havaintoja parisuhteesta. Eli 1h 5 minuuttia kuuntelua. Kahden jälkeen painuimme pikkuhiljaa nukkumaan.

Heräilin yhdeksän aikaan aamulla ja 9:10-9:59 luin Estelle Maskamen Dimily-trilogian toista osaa Diminy - Tarvitsen eteenpäin  57 sivua.

10:15-11:04 Jane Austen Neito vanhassa linnassa äänikirja loppuun, 49 minuuttia.

12:00-12:44 Jatkan Maskamen Diminyä 49 sivua. Lukumaraton on lähtenyt mukavasti käyntiin.

13-16 Ruokailen, käyn suihkussa ja luen Diminyä satunnaisesti eteenpäin 106 sivua.

16:30-17:20 Diminy loppuun. 49 sivua. Nyt siis olen kuunnellut jo kaksi kesken ollutta äänikirjaa loppuun ja yhden kesken olleen lukenut loppuun.

Ja kun näin vauhtiin pääsin keskeneräisten kirjojen lukemisessa, luin loppuun myös kesken olleen Steven Rowleyn kirjan Lily ja mustekala, viimeiset 81 sivua. En muista milloin olen viimeksi lukiessani itkenyt, mutta nyt oli ihan pakko tihrustaa muutama kyynel.

20.20 Seuraavaksi kaivoinkin uuden kirjan esiin hyllystä, ensimmäisen jonka luin maratonin aikana kokonaan, Juha Mäntylän Milt. En tiennyt kirjasta etukäteen juurikaan, mutta se oli mukavan positiivinen yllätys ja luin sen kokonaisuudessaan, 191 sivua.

22.50 Yllätin itsenikin ja kaivoin William Van Hornin Aavemaan aarre Aku Ankka -sarjakuvakirjan (Ankantekijät #5) kaapista ja lukaisin sen. Luen liian harvoin sarjakuvia, joten onneksi sain idean. 192 sivua. Siitä jatkoin kohta lukien Bas Heymansin ja May Heymansin Taistelupari Aku Ankka -sarjakuvakirjan (Ankantekijät #12), jossa oli tismalleen sama sivumäärä, eli 192s.

20.8. 1:00 Lukumaraton tuli osaltani päätökseen, aloitin Roald Dahlin Jaakko ja jättipersikka, jota luin 49 sivua, kunnes alkoi väsyttämään ja kellokin lähestyi jo klo yhden maagista rajaa. Lopullinen sivusaldo näkyy alta. Nyt onkin hyvä aika hipsiä pikkuhiljaa nukkumaan ja todeta, että olen tyytyväinen maratonin tulokseen. Aika paljon sivuja tuli Aku Ankka -kirjoista, mutta olipas hauska lukea niitä pitkästä aikaa!

Loppujen lopuksi kuuntelin kaksi äänikirjaa loppuun, luin kaksi kesken ollutta kirjaa loppuun, luin kolme kirjaa kokonaan ja aloitin yhden.


Yhteensä
Äänikirjoja: 1h 54min
Sivuja: 966

Tommi

1:00-2:00 Aloitin Yahya Hassanin runkokirjan jota luin n. 100 sivua.

10:30-11:15 Luin Yahya Hassanin runokirjan loppuun, n. 70 sivua. Yhteensä 167 sivua.

14:50-16:20 Jatkoin aiemmin aloittamaani Stephen Kingin Tervetuloa Joylandiin -äänikirjan kuuntelua, 1h 30min.

17:00-17:25 Mia Röngän runoteos Maanalaiset linnut, 67 sivua.

18:00-19:45 Kingin äänikirjaa eteenpäin, 1h 45min.

23:00-01:00 Vielä kaksi tuntia lisää Kingiä,

Lisäksi luin muutaman Aku Ankan, yhteensä n. 200 sivua.

Yhteensä
Äänikirjoja 5h 15min
Sivuja: 430

Syksyn uutuudet

Niinhän se menee, että vaikka itse on poissa kuvioista, niin kirjojahan tulee koko ajan lisää ja lisää. Kevään kirjoja ei ole tullut luettua, eikä niistä ole juuri tietoakaan. Katalogeja on silti kiva selailla ja siirtää katse tulevaisuuteen. En ole myöskään onnistunut kasvattamaan kauheaa TBR-pinoa kevään kirjoista, kun en ole muidenkaan blogeja juuri kevään ja kesän aikana kurkkinut. Ehkä keskityn siis näihin tuleviin. Aika moni on varmaan tehnyt keväällä tai kesän alussa omat postauksensa, mitä kirjoja syksyltä odottelee.

Innon katalogista bongaan Ulla Pyyvaaran ja Arto Timosen kirjan Naamat, haastattelu- ja valokuvakirja asunnottomuudesta. Aiheesta ei ole millään tavalla kokemusta, joten kirja olisi varmasti aika silmiä avaava.

Johnny Knigan katalogissa tulee vastaan tutunnäköinen kirja, Miikka Niirasen ja Pekka Salmisen Sä maksat, joka taisi olla jo kevään katalogista ja sitä on siitä lähtien odotettu. Sä maksat on realistinen romaani helsinkiläisten graffittimaalarien elämästä. Se herätti kiinnostuksen jo keväällä, sillä kirjan kirjoittaneet Niiranen ja Salminen ovat lähellä sydäntä Gasellit -räppiyhtyeensä ansiosta.

Juri Nummelinin toimittama Sadan vuoden unet, joka pitää sisällään suomalaisten kirjoittajien omia versioita muun muassa Grimmin veljeksien saduista. Rakastan satuja.

Muita kiinnostavia

Kjell Westö: Rikinkeltainen taivas (Otava, kauno)
Annastiina Storm: Me täytytään valosta (S & S, kauno)
Nina Pulkkis, Liisa Vähäkylä: Muumeista miljoonabisnes (Siltala)
J.K. Rowling, Jim Kay: Harry Potter ja Azkabanin vanki  (Tammi, lapset, kuvitettu versio)
Michael Bond: Paddington lähtee lomalle (Tammi, lapset)
Astrid Lindgren: Kätken kirjeesi patjan alle (WSOY)
J.R.R. Tolkien: Hobitti (WSOY, Tove Janssonin kuvittama)
Satu Lepistö: Lintutarha (kauno, Gummerus)
Nathan Hill: Nix (kauno, Gummerus)
Pasi Ilmari Jääskeläinen: Väärän kissan päivä (kauno, Atena)
Jennifer Niven: Yksi täydellinen päivä (nuoret, Karisto)
Fanny Zedenius: Makrameen maailma (käsityöt, Mäkelä)
Roald Dahl: Himo (novellit, Art House)
Anu Lahtinen: Hyvät, pahat, Hyvinkääläiset (historia, Siltala)

Jos oikein laskin, niin sain jo 17 kirjaa lisää kasvavalle TBR-listalle ja lisää vinkkejä varmaan karttuu syksyn mittaan muiden blogeista.

Estelle Maskame: Dimily - Rakastan

Suomalaisen lehdessä oli mukavanoloinen tarjous, DIMILY-trilogia yhteensä 25 euroa. Eihän se auttanut kuin kipittää kauppaan rahat kourassa ja poistua ovesta hymyssä suin ja kassissa muutama uusi kirja. Tartun ensimmäiseen osaan päivän sisällä ja ahmin sen suhteellisen nopeasti siihen nähden, että en ole kesäkuukausina juurikaan lukenut. Kaksi päivää ja ensimmäinen osa on koluttu loppuun. Ensimmäinen osa, Did I mention I love you, eli suomennettuna Dimily - Rakastan kahmaisee mukaansa kutkuttavaan tarinaan.

Eden Munro on 16-vuotias. Hänen vanhempansa ovat eronneet kolme vuotta sitten, isä vain otti ja lähti, eikä hän ole kuullut isästään sen koommin. Portlandissa asuva Eden yllättyy isän pyytäessä häntä visiitille Santa Monicaan, Kaliforniaan isän uuden perheen luo. Eden kokee yllätyksen kun isän uuden vaimon kolme lasta eivät olekaan riehuvia pikkuvintiöitä, vaan vanhin on 17-vuotias Tyler ja nuoremmat tulevat muutamat vuodet perässä. Eden tuntee helpotusta, kunnes tapaa vanhimman velipuolensa. Tyler on oikea maanvaiva, paha poika joka käyttää huumeita, ryyppää ja kaahaa autollaan miten sattuu. Eden saa uusia kavereita Tylerin tyttöystävästä Tiffanista, sekä Rachael naapurista jotka ovat rikkaita bilettäjiä. Eden sen sijaan on aika kiltti tyttö, tavis. Kuinka ollakaan, niinhän siinä käy. Eden ihastuu velipuoleensa, ihmiseen joka käyttäytyy kammottavasti häntä ja muita kohtaan. Onko tuon ulkokuoren alla mitään hyvää?

Uppouduin kirjaan. Edenin ja Tylerin kutkutteleva ihastus kyllä veti mukanaan, joten voinee todeta - aika passeli, joskin hieman kliseinen nuortenkirja. Kirjailija Estelle Maskame on trilogian ilmestyessä ollut 18-vuotias ja aloittanut Dimilyn kirjoittamisen jo 13-vuotiaana. Nuoren iän huomaa, ei laadussa - vaan tiedossa. Kirja tuntuu aidolta kokemukselta. Sellaiselta, mitä nuoruus onkin. Tunteiden paloa. Draamaa. Kirjassa on bileitä, ihmissuhdedraamaa, mutta samalla se ei kuitenkaan ole liian raju.

Kalifornian miljöö välittyy kuvauksesta upeasti, varsinkin kun jonkinlainen käsitys Santa Monicasta löytyy päästä jo valmiiksi.

Dimily ei nouse ehkä kirkkaimpiin lukukokemuksiini tänä vuonna, enkä sitä odottanutkaan. Mukava viihdyke se kuitenkin on. Hauskaa huomata, että näin nuori kirjailija on saanut kustannussopimuksen. Maskame julkaisi ensin kirjaansa netissä, jossa se sai suuren suosion. Olen aloittanut jo seuraavan osan ja voipi olla ettei senkään kahlaamisessa kauaa mene!

Gummerus 2016
409s.
Oma ostos

Pitkästä aikaa!

Hellurei, ihanat kanssalukijat. Blogi on pitänyt hiljaiseloa jo huhtikuusta asti. Tässä välillä on ehtinyt tapahtumaan paljon asioita - suurimmilta osin ei-positiivisella tavalla. Samalla blogin puolella on kertynyt rästiin kaikennäköistä, muunmuassa oma Paperilta ruutuun -haasteemme, josta emme ole tehneet koostetta, vaikka haaste päättyi jo monta kuukautta sitten. Sivuun on jäänyt myös lukeminen ja monet muut asiat. Lukemisen lisäksi esimerkiksi kirjablogien selaaminen on jäänyt oikeastaan kokonaan, enkä ole juuri perillä uutuuskirjoista.

Pahoittelen, ettemme muistuttaneet blogin puolella haasteen loppumisesta, mutta kiitos silti kaikille, jotka osallistuivat ja kaikille jotka muistivat siitä postata.

Tuntuu hassulta olla täällä. Blogi on ollut pystyssä jo vuoden, mutta viettänyt hiljaiseloa viimeiset puoli vuotta. Ei tunnu olevan syytä juhlistaa ensimmäistä vuotta, joka tuli täyteen 5. elokuuta.
Toivon, että bloggaaminen lähtee nyt käyntiin puhtaalta pöydältä. Todennäköisesti postaaminen on harvatahtisempana kuin viime vuonna, mutta hiljalteen on hyvä lähteä liikkeelle. Muokkasin hieman blogin ulkoasua, jotta blogi saisi myös ulkoisesti uuden ilmeen.

Mukavaa, että olette pysyneet blogin mukana hiljaiselosta huolimatta. Olisi kivaa kertoa tänne hienoja kesäkuulumisia, mutta vuosi ei ole ollut meille myötä. Onneksi aina on hyviäkin hetkiä. Siellä täällä.

Ilmoitustaulu vai kissa? Ehdottomasti kissa.

Terveisin