Sain kiitollisuushaasteen
Takkutukalta ja
Katjalta. Kiitos teille kumpaisellekin ihanasta haasteesta ja ennenkaikkea ihanista blogeistanne. Haasteen toteutus venyi yli viikolla, mutta eipä tässä hätää. Tuli hetkellisesti taas sellainen, että en ole selannut muiden blogeja, enkä tehnyt täälläkään mitään.
Pakko myöntää, että tämä haaste on mulle
todella vaikea. Kiitollisuuden aiheita on kieltämättä hyvä aina välillä pohtia, mutta en vain yleensä tee niin. Syitähän varmaan on monia, en ole koskaan kokenut olevani tarpeeksi onnellinen. Olen onnellisessa asemassa, mutta aitoa onnellisuutta en ole juuri kokenut. Iloa toki, mutta niin että se vaihtuisi pidempään onnellisuuteen, en. Jonkun mielestä tämä voi kuulostaa liioittelulta, mutta ehkä se on munkin aika tajuta, että elämässä voi olla monista asioista kiitollinen, vaikka ei onnea tuntisikaan. Olen vähän liian kyyninen ihminen ja huomaan helposti jotkut näistäkin kääntäväni päälaelleen.
Kuluneen viikon olenkin pyrkinyt käyttämään kiitollisuuden pohtimiseen ja kyllähän se tuo päivittäiseen elämään pientä iloa, jos koittaa miettiä mistä tänään on kiitollinen.
Olen kiitollinen
rakkaudesta, toisin sanoen Tommista. Meidänkin kolmevuotiseen taipaleeseen mahtuu pieniä kuoppia. Maailmalla on tuttu tapa heittää kapuloita rattaisiin, mutta suuremmilta riidoilta on ihme kyllä vältytty. On kumpikin oltu sairaina, mutta toinen on aina vierellä. Sitten kun aika ja rahatilanne on oikea, vaihtuu sukunimemme samaksi. ♥ Hyviä hetkiä on paljon ja ne painaa vaakakupissa enemmän.
Olen kiitollinen
kodista, paikasta jonne tulla ja jossa elää. En ole juurtunut minnekään. Asuin elämäni 20 ensimmäistä vuotta Hyvinkäällä, mutta se ei tunnu paikkakuntana yhtään kodilta. Olin juuri pari päivää vanhempieni kotona ja se tuntuu ihan mukavalta, mutta joku siinä kaupungissa mättää. Olen asunut kolme vuotta Lahdessa, mutta ei ainakaan vielä tämäkään tunnu kodilta.
Asunto sentään tuntuu kodilta, se on pääasia. Lahdessa kuitenkin viihdyn paljon paremmin. Mietin aina nuorempana, miten haluan muuttaa Hyvinkäätä isompaan kaupunkiin, siis ei nyt välttämättä mihinkään Helsinkiin, mutta jonkin verran isompaan. Lahti tuntuu kaupunkina aika sopivan kokoiselta. Ehkä siksi viihdyn.
Olen kiitollinen
vanhemmilleni. Ainoana tyttönä musta ei tullut ikävä kyllä prinsessaa. Eikä edes yhteiskuntakelpoista. Te ootte ihan kivoja ja kuitenkin luette tätä. 😇
Olen kiitollinen
kissoista. Sain ensimmäisen kissani, Viirun 8-vuotiaana pitkän kinuamisen jälkeen. Viiru eli 14-vuotiaaksi ja oli mulle maailman tärkein olento ja paras ystävä. ♥ Aijaijai niitä teini-iän itkuja ja sitä kuinka Viiru oli aina mun vieressä. Tais turkki kastua mun kyyneleisiin. Sitten porukoilla on vielä Vilma ja Laikku ja meillä Tommin kanssa Jöpö ja Pippuri.
 |
| Aww, mikä teini-minä ja ihana Viiru. |
Olen kiitollinen,
kaikesta minkä olen kokenut, vaikka sekaan mahtuu hyvää kuin huonoakin. Kaikesta olen voinut oppia.
Kaikista jotka olen nähnyt, myös ne kurjimmat ihmisrauniot. Ilman näitä kokemuksia ja ikäviä ja ihania ihmisiä en olisi nyt tällainen kuin olen.
Sekä niistä asioista
kehossani jotka pelaavat. Raajat, sisäelimet suurimmissa osin, aivot kutakuinkin.
Pienistä asioista, kuten
harrastuksista. Lukemisesta, kirjoittamisesta, ylipäänsä lukutaidosta, elokuvista, tv-sarjoista...Kaikkea sitä.
Laitan haasteen eteenpäin uudelle tuttavuudelle
Marihantee, ihanalle
Hurja Hassu Lukija -blogille ja kauniin blogin omaavalle
Kirjojen Pyörteissä Jennylle. Toteuttakaa jos haluatte, pakko ei ole. Kuten alussa sanoin, en ole hetkeen taas seurannut bloggauksia, joten jos olette jo saaneet/tehneet haasteen, tästä ei kannata välittää. Nyt painun selaamaan kahden viikon postauksia!
