Marilyn, Marilyn

Tarinoita ikonista ja ihmisestä

Kun Marilyn, Marilyn on kädessä, huomio kiinnittyy heti kirjan yltiöpinkkiin väriin. Kun sitä katsoo oikeassa valossa ja liikuttelee, huomaa sen olevan hauskasti kimaltelevaa, heijastavaa materiaalia. Ulkoasu siis sopinee kirjan sisältöön. 

Marilyn Monroe ei juuri esittelyjä kaipaa, nimen (ja naaman ja vartalon) varmasti tietää jokainen. Ja jokaisessa meissä kyseinen nimi varmasti herättää jotain ajatuksia. 

Tällainen kirja kaipaa kuvausreksvisiitakseen jotain kaunista esinettä, vaikka hajuvesipullon, koruja ja meikkejä. Se käy hetken mielessä, kunnes tajuan ettei mulla ole mitään noista enää.

"Kuka ja millainen hän oli? Maailman paras näyttelijä? Seksijumalatar? Syvästi surullinen nainen? Rietas huumeidenkäyttäjä? Pupu? Kuvajainen? Kuollut? Elossa?" Ote takakannesta. Siinä kiteytyy jo paljon, siinä osa niistä mielikuvista, joita Marilyn Monroe meissä herättää. 

Salla Simukka ja Marika Riikonen ovat toimittaneet kertomuskokoelman, joka pitää sisällään kahdentoista kirjoittajan fiktiiviset kertomukset historian tunnetuimmasta blondista. Kertomuksissa vieraillaan Marilynin elämässä monella tapaa, hänen nuoruudessaan tai sitten ihan täällä kotisuomessa, jossa Marilyn nousee jollain tapaa kertomuksissa esiin. 

Kirjoittajina toimivat Peter Franzén, Päihi Haanpää, Jari Järvelä, Riina Katajavuori, Milja Kaunisto, Tommi Kinnunen, Siri Kolu, Taija Tuominen, Marika Riikonen, Salla Simukka, Antti Tuomainen ja Saara Turunen.

Kertomuskokoelmassa on mukana myös pieniä infolaatikoita, aina kertomuksien välissä yksi. Kansien välissä on myös Riikosen ja Simukan esipuhe, pienet esittelyt novelleissa mainituista todellisista henkilöistä, mukana mm. Albert Einstein, sekä kirjan lopussa pienet tekstit kaikista mukana olevista kirjoittajista ja heidän suhteestaan Marilyniin.

Infolaatikoista poiminen ylös ja käyttöön drinkkivinkit.

Kertomuksissa ensimmäiseksi ääneen pääsee Salla Simukka novellillaan Drag Queen. Novellin nimestä voinee vähän jo päätellä, mistä tämä kertoo.

"Kaikki ovat hyviä jossain. Minä olen hyvä esittämään Marilynia. Olen tehnyt siitä työni. Saan elantoni sillä, että olen mahdollisimman uskottavasti ja tunnistettavasti Marilyn."

Novellin päähenkilö kertoo tärkeimmät rakennuspalikat, joiden avulla hän muodostaa itsestään Marilynin. Hän aloittaa äänestä, sillä harva osaa imitoida ääntä. Kuvaus äänen imitoimisesta tuntuu uskottavalta, sillä se ei todellakaan ole ihan helppoa. Varsinkaan Marilynin ollessa kyseessä.

"Äänen täytyy kuulostaa siltä kuin jokainen lausumani sana olisi houkutteleva lupaus jostain salaisesta ja sensuellista. Vaikka puhuisin vain tiskirätistä tai kuralätäköistä tai pieruista."

Novellin hahmo koittaa päästä Marilynin sisään, olla jatkuvasti hieman ihmeissään, kuin kaikki olisi uutta, mutta samalla on kuitenkin kokenut kaiken. Hän kertoo että Marilynin nimiin on kirjattu lukuisia tunnettuja sitaatteja, jotka voivat olla muunneltuja, oikeita tai keksittyä. Sen lukiessa mietin heti, että se lienee totta. Varmasti emme voi siis tietää.

 

Yksi niistä lukuisista lainauksista.

Muuntautumisleikissä iso osa on myös meikki, kauneuspilkku ja hiukset, jotka kuitenkin ovat toissijaisia, kunhan hahmo on muuten hallussa. Vartalosta on vaikea saada sitä Marilynin ihailtua tiimalasia. Esiintyjä pohtii omaa identtiteettiään ja kuinka suuri osa Marilynin esittämisestä on tullut osaksi hänen omaa identtiteettiään. Häntä rakastetaan vain Marilynina ja hänen on mentävä Marilynin nahkoihin joka päivä, sillä muuten Marilynia ei olisi. Drag Queen on kelpo aloitus kokoelmalle.

Toinen kertomus on Jari Järvelän Kaninkäpälä. Siinä olemme Suomessa ja seuraamme blondia pupua, joka on Marilyniksi nimetty. Tarinassa on pientä jänskätystä, miten pupun käy. Loppu on mukavan onnellinen, ei liian siirappinen vaan sellainen sopiva. Tämä on novelleista se, jonka todennäköisesti luen ensimmäisenä uudestaan.

Kolmas novelli on Saara Turusen Minä ja se toinen. Sen tausta on suhteellisen mielenkiintoinen, se on kirjoitettu Marilynin näkökannasta, mutta mukana on itse kirjoittajakin - jota pyydetään kirjoittamaan jotain Marilynista. Marilynilla oli samanlainen uimapuku, kuin kirjoittajan isoäidillä, mutta mitään muuta kiinnostavaa ei oikein kirjoittaja Marilynista saa mieleensä. Novellissa Marilyn seuraa kirjoittajaa ja samalla kertoo omaa elämäntarinaansa aika lapsenomaiseen tyyliin. Marilyn vaikuttaa hieman yksinkertaiselta sanoineen ja ajatuksineen, juuri ehkä nimenomaan lapsenomaiselta ja pintapuoliselta. Ehkä juuri sellaiselta, kuin mitä Marilynista tiedämme.

"Ja kun ottaa huomioon, että minusta tuli kuitenkin se kuva, jonka löytää jokaisesta matkamuistomyymälästä, postikortista ja magneetista uimapuku ylläni, niin siinä valossa, olisihan mieheni vooinut rakastaa minua enemmän, tuoda muutakin kuin sunnuntaisin limaiseb kalan, joka minun oli määrä valmistaa, vaikka en voinut ajatella mitään muuta kuin sen kalan perhettä, joka asui merenpohjassa ja itki nyt kadonnutta isäänsä, tuota viiksekästä rauskua, joka haukkoi henkeään keittiömme pöydällä."

Saara Turunen on hyvin saanut novelliinsa ikuistettua Marilynista kirjoittamisen vaikeuden, sillä hän  kirjoittaa näin: 

..."Ja kaikkea tätä tutkii se sama nainen, josta jo aiemmin oli puhetta. Hän yrittää ottaa minut kiinni, vangita lasipurkkiin ja tarkastella rauhassa, mutta minä lipsun hänen sormiensa välistä kuin saippua, minä olen kuvajainen vedessä ja kangastus aavikon hiekassa, olen aave, jota on vaikea hallita.Olen sardiinimysteerio ja kalapuikkopaketti, olen vedenneito ja avaruusraketti. Olen pepsitölkki ja rantapallo, olen kukkuluruu ja  maatuva kallo."

Se kuvastanee millainen hahmo ja ihminen Marilyn oli, kuinka vaikea hänen persoonastaan oli saada kiinni, ottaa koppi ja todella tietää mitä hän tuntee tai kokee. Millainen ihminen hän oikeasti oli. Saara Turunen on selkeästi kirjoittaesaan tutkinut paljon Marilynia, hänen taustojaan sekä kuolemaansa ja tuleekin sellainen olo, että hänen kuvansa Marilynista on tämän prosessin myötä hieman muuttunut ja kiinnostus kasvanut.

Neljäs novelli, Peter Franzénin Nana-Jeane johdattaa lukijansa Hollywoodiin, vuonna 1999 hotelli Rooseveltiin, jossa hotellityöntekijä kohtaa erikoisen naisen toimittaessaan samppanjatilausta.

Viidennessä novellissa, Päivi Haanpään Smart girl, ollaan taas Suomessa, vaihtuvissa osoitteissa ja paikoissa. Montaa tilannetta ja keskustelua Marilyn taas omalla tavallaan seuraa.

Tommi Kinnusen Jatsityttö on mielenkiintoinen paketti, jossa sukelletaan Marilynin sairaan äidin mietteisiin, kun hän yrittää muistella tytärtään.

Yllättävin kertomus on Milja Kauniston Juhlat, jossa ääneen pääsee Peter Lawford, Yhdysvaltalainen näyttelijä, mies joka kutsui Marilynin illalliselle luokseen Marilynin kuoliniltana. Novelli kuvaa Peterin näkökulmasta iltaa, jona Marilyn kuoli, juhlat Palisades Beach Roadilla, jonne Peter olisi halunnut myös Marilynin. Puhelun aikana Marilyn nappailee "sinilintuja", barbituraatteja, on sekava ja lopulta hiljenee langan päässä. Marilynin ja Peterin kuvitteellista keskustelua oli hauska seurata ja aika pian tajusi, mitä iltaa tämä novelli kuvaakaan.

Marika Riikosen Kimaltava nainen rannalla tutustuttaa meidät suomalaiseen mökkeilijä-Mattiin. Antti Tuomaisen novellissa Mustavalkoista ollaan myös Suomessa ja oikein jännittävässä tilanteessa. Taija Tuomisen kertomus Olen aina halunnut ajaa avoautolla läpi Amerikan palaa ajassa taaksepäin ja pääsemme osaksi kertomusta jossa vilisee monien muusikoiden nimiä. Riina Katajavuoren Tästä se lähtee on osuva kuvaus nuoren tytön kasvukipuilusta ja ulkonäköpaineista. Siri Kolun Alas, alemmas on mielenkiintoinen ja sopiva lopetus kokoelmalle.

Kokonaisuutena tasainen, hyvä lukukokemus. Kaikissa novelleissa oli jotain hyvää ja voinkin hyvillä mielin suositella tätä lukemiseksi Marilynin faneille, mutta myös muille.

Kuittaan tällä pitkästä aikaa lisäystä novellihaasteeseen, 12 novellia.

Tammi 2017
193s.
arvostelukappale

Tiian helmikuu

Vuosi alkoi tammikuussa kirjojen osalta sutjakkaasti, mutta helmikuussa ei jatkunut samaan tahtiin. Eikä se sinällään haittaa, elämässä on ollut paljon muuta. Ihana Bertta-kissa lähti luotamme muihin maisemiin kuun alussa ja se pisti lukemisen paussille. Paljon muuta on sitten tullut kuitenkin puuhattua. Saimme vihdoin rämät sohvamme heivattua pois ja tilalle uudet ihanat nojatuolit. Olen puuhastellut pieniä askarteluja, ostanut uusia viherkasveja ja jopa saanut suurimman osan pidettyä hengissä (yksi koki karmean kohtalon), maalasin myös yhden tuolin. Oikeastaan koko sisustus on mennyt uusiksi tässä hötäkässä.

Etualalla valkoisessa ruukussa oleva mikälie-heinä tapettu. Ylärivillä aloe on sinnitellyt kohta vuoden ja kolminkertaistanut(ellei nelinkertaistanut) kokonsa. Mehikasvi on uusi, kaktus on kohta jo 9-vuotias (kuoleman partaalla tuon "pallon" takia. Anopinhammas porskuttaa eteenpäin ja on kasvanut korkeutta. Muorinkukkakin on ollut taloudessa jo vuoden päivät - still alive! 

Siitä tulikin mieleeni, havahduin tässä pohtimaan lukuintoa tai lähinnä sen puutetta. En oikeastaan koe sitä huonona asialla, sillä kaikelle on aikansa. Elämänmuutokset saavat usein mut jotenkin kovin levottomiksi ja olon sellaiseksi, että käyn ihan kierroksilla. Bertan poismeno oli sellainen asia, mutta ei ehkä yksinään se - sillä positiivisetkin asiat saavat usein mut levottomaksi jos ne vievät tarpeeksi liikaa tilaa ajatuksissa ja tekemisessä - niinkuin nyt tämä sisustuksen iso muutos.

Kirjahyllykin muuttui sisustuselementiksi.

Helmikuussa luin heti kuun vaihtuessa kaksi kirjaa tammikuulta loppuun, sitten tuli pieni tauko lukemisissa, vaan jotain kaipasin silti ja luin Sara Shepardin Sydämetön -kirjan joka on Valehtelevat viettelijät-sarjan seitsemäs osa. Ehkä lukublokista johtuen tuntuu että leipäännyin sarjaan nyt viimeisen kerran. En oikeastaan tiedä, miksi olen lukenut näitä edes näin pitkälle, ehkä siksi kun ovat mukavia ja passeleita välipalakirjoja - nyt vain tuntuu että seitsemän kirjaa riitti. Ystänpäivän lukumaratonilla luin Aleksi Delikouraksen (sori jos kirjoitan väärin..................)Nörtti: New Game -nuortenkirjan.

Tididii, koska olemme ennalta-arvattavia, kirjaostolakko petti tässäkin kuussa kun postiluukusta tipahti Suomalaisen kirjakaupan etukuponki viime vuoden ostoksien pohjalta. Mukaan tarttui ainakin Helen Fieldingin uusin Bridget Jones - Vauvapäiväkirja. Luin sen ja pidin.

Kokonaissaldoksi nousee siis lopulta viisi kirjaa. Ei kuulosta edes kovin pieneltä määrältä loppujen lopuksi, kaksi keskeneräistä, kaksi oli nuortenkirjoja ja yksi hömppä. Näiden viiden kirjan yhteiseksi sivusaldoksi tulee 1174 sivua ja olen tyytyväinen.

Viidestä kirjasta yksi oli kotimainen, loput neljä ulkomaisia. Kolme miesten ja kaksi naisten kirjoittamaa.

En ole blogannut yhdestäkään helmikuun luetusta kirjasta ja tammikuultakin on bloggaamattomia kirjoja. Niiden ainakin annan jäädä bloggaamatta, todennäköisesti myös helmikuun kirjat. Blogi ei kuitenkaan tule tiensä päähän, maaliskuussa postauksia toivottavasti tulee sitä mukaa, kunhan jotain saan luetuksi.

Mukavaa on ollut huomata, että olette pysyneet matkassa hiljaiselosta huolimatta ja uusia lukijoitakin (ainakin yksi!).