maanantai 24. lokakuuta 2016

Laura Friman: Etenee- JVG:n tarina

JVG on Jaren ja VilleGallen muodostama rap-duo, joka on varmasti jokaiselle jollakin muotoa tuttu, vähintään nimenä.

Siltala 2016
192s.
Arvostelukappale

Kirjassa käydään läpi JVG:n jäsenten, Jaren ja Villen, lapsuus- ja nuoruusvuosia sekä vaiheita bändiuralta aina tämän vuoden Blockfest-keikkaan asti.

Jaren ja Villen nuoruus käydään nopeasti läpi, eikä se sisällä mitään maatamullistavaa tietoa kummastakaan jäsenestä. Siitä siirrytään bändin perustamiseen ja siitä seuranneisiin vaiheisiin, jotka ovat kirjan mielenkiintoisinta luettavaa.

Bändin suosio nousi huippuunsa jo debyyttialbumilla Mustaa kultaa, jonka suosiota avitti samana keväänä tullut Suomen maailmanmestaruus jääkiekosta. Bändi kuvailee kirjassa, että kuvittelivat olevansa niin suosittuja, ettei ylemmäksi enää voi päästä. Tämä kuitenkin osoittautui varsin vääräksi luuloksi.

Tämän jälkeen, heikommin menestyneen, jvg.fi-albumin jälkeen JVG päätti perustaa oman levy-yhtiön. Kirjassa kuvataan avoimesti kasvukipuja ja stressiä uuden projektin ympärillä, joka lopulta osoittautui todelliseksi kultakaivokseksi. Nykyisellään yhtiöllä on lukuisia eri artisteja JVG:n lisäksi, joiden joukossa mm. Sini Sabotage ja Reino Nordin.

Lopullisen läpimurron yhtye koki, kun duon toinen jäsen VilleGalle osallistui kaikille tuttuun Vain Elämää-ohjelmaan. Ohjelman ansiosta JVG nousi suositummaksi kuin kertaakaan aiemmin urallaan.

Lopputeos keskittyy lähinnä JVG:n loputtomaan rundaamiseen suosion huipulla, viikonloppu toisensa perään paikasta toiseen. Keikkakertomukset eivät sisällä juuri mitään yllättävää, vaan keskittyvät lähinnä ylistämään kaksikkoa.

Kokonaisuutena teos on melko pintapuolinen raapaisu, joskin nuorille faneille varmasti varsin mielenkiintoinen lukukokemus. Kirjan lukuisat kuvat bändistä ovat tyylikkäitä ja tuovat mukavasti lisäarvoa kirjan lukemiseen. Tämä on varmasti hyvä idea joululahjaksi JVG:n faneille, varsinkin kannustimena lukemiseen. Itsekin viihdyin kirjan parissa mukavasti, vaikka JVG itselle hieman etäisempi yhtye onkin.

Tommi

4 kommenttia:

  1. Olen nähnyt pojat pari kertaa livenä, ja on hyvä keikkabändi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse en ole kertaakaan livenä nähnyt, mutta voisi olla mielenkiintoinen kokemus. Käsittääkseni aika energisiä esiintyjiä.

      Poista
  2. JVG on tyttärelle oikein tärkeä yhtye. Ollaan käyty yhdessä keikallakin, mutta mielummin menisi ystävien kanssa. :D Kirja on jo ostettu, mutta en tiedä odotellaanko meillä jouluun asti sen antamista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, tietyssä iässä sitä ei huvita vanhempien kanssa hengata missään. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi, ne piristävät aina päivää!