keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Arvonnan voittajat

Kirja-arvontamme meni kiinni klo 18:00. Osallistumisia tuli huima määrä, wautsi wau. Pitemmittä puheitta, julistamme voittajat. Voittajat on arvottu random.org-sivuston avulla. Otamme pian voittajiin yhteyttä sähköpostitse. Onnittelut voittajille.

Paperi t: post-alfa  Katja / Lumiomena
J.R.R. Tolkien: Kullervon tarina Marko Rossi / Rossin lukucorneri
Chick-lit paketti: Nenna
Nuortenkirjapaketti: Kati K. / Lasituvan Miniatyyrit
Sarjakuvapaketti: Kira Niia / Arca Fabulorum -Tarina-arkku

lauantai 26. marraskuuta 2016

Novellihaasteeseen aion lukea...

Novellihaasteeseen on ollut yllättävän vaikea koostaa listaa, vaikka rakastan listojen raapustamista. Huomasin listalle kertyvän aikamoisen määrän nimiä, joilta aion novelleja haasteen aikana lukea. Onneksi sentään tajusin, etten voi millään ehtiä kaikkea. Novellihaasteen hieno puoli onkin, että jo yksittäinen novelli riittää siihen osallistumiseksi. Ei tarvitse kahlata kokonaista novellikokoelmaa läpi ja uusien nimien kohdalla se voi joissain tapauksissa olla pelastus. Päätin tehdä tänne blogin puolelle vapaamuotoisen listauksen niistä, jotka ehkä päätyvät luettavaksi haasteen aikana.


Listalle on kertynyt haasteen järjestäjän Ompun vinkkaama George Saundersin Sotapuiston perikato, Haruki Murakamin Miehiä ilman naisia, josta Pieni kirjasto- blogin  Katri kirjoittikin hiljattain suositellen sitä myös helppona tapana tutustua Murakamin tuotantoon. Murakami on ennestään itselleni tuntematon, joten tästä on hyvä aloittaa. Haaveilen myös tänä vuonna julkaistuista David Foster Wallacen Kummatukkaisesta tytöstä ja William Faulknerin New Orleansin tarinoita novellikokoelmista.

Muita nimiä listalle on kertynyt Aino Kallas, Tove Jansson, jolta en ole lukenut muita, kuin muumikirjoja, sekä Veikko Huovinen. Huoviselta luin syyskuussa Rasvamaksan. Haasteen parissa olisi mukava jatkaa tutustumista hänen novelleihinsa. 

Alice Munrolta kaavailen vakavasti lukevani ainakin yhden yksittäisen novellin - se ei tosin vielä ole valikoitunut. Tuntuu turvalliselta aloittaa Munron lukeminen yksittäisestä novellista, toki saatan innostua lukemaan enemmän. TBR-listalla kolkuttelee kovaa Ernest Hemingway, jolta vakaasti uskon lukevani ainakin yhden teoksen kevääseen mennessä, välttämättä luettavaksi ei valikoidu novellikokoelma. Kaavailen lukulistalle myös mahtuvan Anton Tsehovin.

Omasta hyllystä löytyisi muutama Charles Bukowskin novellikokoelma vielä lukemattomana. Ainakin yksi tulee luultavammin luettua, tarkemmin en ole vielä päättänyt.

Saa nähdä mitä kaikkea ehdin, omaan Paperilta ruutuun -lukuhaasteeseen pitäisi lukea myös jotain...

Paljon tietysti riippuu siitä, mitä kirjoja käsiini saan. Eipä olisi ensimmäinen kerta, kun putoan korkealta ja tulos jäisi pienemmäksi kuin kaavailen. Jos saisin edes puolilta mainitsemistani nimistä luettua jotain, olisin tyytyväinen. Joitain nimiä mulla on myös, joita en tähän lisännyt, koska en ole varma kyseisten kirjojen saatavuudesta. Painokset taitavat olla vanhoja ja kirjastokin on remontissa vielä alkuvuoteen 2017. Aikaa tosin on toukokuuhun asti.

Novellihaasteeseen olen jo lukenut:
Charles Bukowski, Robert Crumb: Vitsit vähissä
Rosa Liksom: Unohdettu vartti

Aiotteko osallistua haasteeseen ja oletteko kaavailleet yhtään mitä aiotte siihen lukea? Tai peräti lukeneet jo jotain? Vinkkejä saa jättää, uudet tutustumisen arvoiset nimet kelpaavat mielellään listalle. 
Tiia

torstai 24. marraskuuta 2016

Paperilta ruutuun -lukuhaaste

Paljon on pohdintaa kirjoista ja elokuvista, paljon on pohdintaa siitä, kumpi onkaan parempi. Voimme kumpikin myöntää olevamme huonoja leffojen katsomisessa. TV-sarjojen katsominen ei myöskään pitkäjänteisyydessään suju, mutta usein kuitenkin jos liikkuvasta kuvasta innostumme, tuntuu innostuksen kohde useammin olevan sarja, kuin elokuva. Tiedämme kumpikin tässä olevan petrattavaa, sillä lukemisen ohella myös elokuvat ja sarjat ovat hyvä keino kuluttaa aikaa ja laajentaa ajatusmaailmaa.

Kuvaa saa halutessaan käyttää.

Nyt avaamme lukuhaasteen Paperilta ruutuun, joka ei koskekaan elokuvia, vaan tv-sarjoja, sekä tietysti kirjoja. Haasteen ideana on lukea kirja taikka kirjoja, joiden pohjalta on tehty tv-sarja TAI katsoa kirjaan/kirjasarjaan pohjautuvaa tv-ohjelmaa. Minisarjat käyvät myös.

Lisäys: TV-sarjoihin perustuvat kirjatkin käyvät, eli käy myös toisinpäin! 

Televisiosarjojahan on tehty vaikka minkälaisten kirjojen pohjalta, yhtenä esimerkkinä monet lastenkirjat. Haaste tarjoaa siis mahdollisuuden myös palata nostalgisiin meininkeihin lapsuuden suosikkisarjan parissa.

Osallistut haasteeseen lukemalla kirjan/katsomalla sarjaa ja tekemällä siitä postauksen. Voit myös tehdä yhteispostauksen tv-ohjelmasta ja kirjasta yhdessä, jos haluat. Voit siis postata myös vaikka vain ohjelmasta, lukematta kirjaa lainkaan. Haasteen lopuksi tee blogiisi kooste (viimeistään 30.5.) kaikista lukemistasi ja/tai katsomistasi joilla osallistut haasteeseen. Osallistumisaika on 1.12.2016-30.5.2017


Voit osallistua haasteeseen vaikkei sinulla olisikaan omaa blogia. Osallistua voit jättämällä kommenttisi tähän postaukseen ja kertomalla mitä luit/katselit. Voit myös kertoa omia mielipiteitäsi halutessasi. Kommentointi on vapaa, joten et tarvitse edes google-tiliä tähän osallistuaksesi.

Haasteen loputtua teemme blogiimme koonnin haasteesta, siihen osallistuneista blogeista ja kuinka monta kirjaa tähän luettiin ja mitä katseltiin. 

Paperilta ruutuun -lukuhaasteen lopuksi pidämme pienen arvonnan. Arvonnan kohde on meillekin vielä yllätys, jotain haasteen aihealueeseen liittyvää kuitenkin.

Haasteen aikana voit myös päivittää somea käyttäen hastagia #paperiltaruutuun, niin halutessasi. Ilmoittauduthan haasteeseen postauksen kommenteissa. Lisäämme tähän listan haasteeseen osallistuvista blogeista.

Mukana haasteessa:
Katvealue
Mummo matkalla
CARRY ON READING
Jokken kirjanurkka
Kirjojen pyörteissä
Kartanon kruunaamaton lukija
Vinopino kirjoja
Kirja vieköön!
Hurja Hassu Lukija
Kirjahilla
Luku/katseluvinkkejä
Piper Kerman: Orange is the new black Sara Shepard: Valehtelevat viettelijät Jeff Lindsay: Dexterin pimeät unet (Dexter) Tove Jansson: Muumi-romaanit (Muumilaakson tarinoita) George R. R. Martin: Tulen ja jään laulu (Game of Thrones) Lewis Carroll: Liisa Ihmemaassa Thomas Harris: Punainen lohikäärme & Hannibal (Hannibal) Charlaine Harris: Sookie Stackhouse (True Blood) Arthur Conan Doyle: Sherlock Holmes -romaanit (Useita eri sarjoja)
Candace Bushnell: Sinkkuelämää
Michael Bond: Karhuherra Paddington -kirjat (Karhuherra Paddington)
Leena Lehtolainen: Maria Kallio -dekkarit (Rikospoliisi Maria Kallio)
Laura Ingalls Wilder: Pieni talo preerialla -kirjasarja (Pieni talo preerialla)
Anna-Leena Härkönen: Häräntappoase

tiistai 22. marraskuuta 2016

Siri Kolu: Kesän jälkeen kaikki on toisin

Siri Kolun Kesän jälkeen kaikki on toisin on lasten- ja nuorten Finlandia-ehdokkaana, eikä suotta.

Kirjan päähenkilönä suurten muutosten keskellä painii Peetu, täysi-ikäisyyden kynnyksellä oleva nuori. Kirjassa kuvataan Peetun kesää odotellen leikkausta, jossa hänen rintansa leikataan pois. 18-vuotiaana hän saa vihdoin uuden henkilötunnuksenkin - toiselle sukupuolelle. Peetu on poika joka syntyi tytön vartaloon ja kantoi pitkään nimeä Petra tietäen kuitenkin aina olevansa poika. Saadakseen itselleen oikeuden olla se, joka hän tuntee olevansa, hän on käynyt läpi lääkärikäynnit, kuullut muiden ilkkumiset ja käyttänyt hormonihoitoja.

Yksin Peetu ei kuitenkaan tällä taipaleella ole, mukana välittävä isä, kiireinen äiti, isoveli Pyry ja Aamu, tyttöystävä, jonka kanssa Peetu on jo jonkin aikaa asunut yhdessä.

Peetu odottaa kovasti leikkausta ja luvassa on kymmenen kertaa isän kanssa purjelentämässä. Taivaalla liitävät isä ja poika avaavatkin toisilleen ajatuksiaan yllättävän avoimesti, mutta kuitenkin uskottavasti. Kaikkea ei sanota, eikä tarvitsekaan. Ongelmitta kaikki ei kuitenkaan suju, Peetun äidillä on vaikeuksia hyväksyä asiaa ja hän koittaakin kääntää Peetun pään - tuloksetta.

     Otava 2016
     112s.
     kirjastolaina

Pyry kiusaa mua, että mä vaikutan valjulta. Mietin vastauksiani liian pitkään.
En koskaan ehdi yhteenkään yhteisnauruun. Ihmisiä vedetään naruissa, niillä on nopeat sekuntiraajat, impulssi-itkut ja naurut ja kuolinkorinat.
Pyryn vierellä mä olen aina se tyhmä ja hiljainen veli. Mä haluan nähdä asian kokonaan. Nähdä sen ympäriltä. Tahdon ennen vastaamistani kelata, miten asia vaikuttaa minuun ja muihin ihmisiin. En tahdo vain reagoida.
Irrotan ne marionettinarut.  
Mulla on omat köyteni, ne joihin maailma tahtoo hirttää mut jo muutenkin, kiitos vaan. Mä en tarvitse ylimääräisiä. 

Kirja on valoisa, sympaattinen sekä ajankohtainen, ei siis ihmekään että se on Finlandia-ehdokkaana lasten- ja nuorten kategoriassa. Kovin syvälle ei kirja mene, eikä sen tarvitsekaan. Kesän jälkeen kaikki on toisin on tällaisenaan hyvä ja ennen kaikkea uskottava. Se on kirjoitettu passelisti sopivaan pituuteen, joka toivottavasti miellyttää myös kohdeyleisöään. Siri Kolu on saanut reiluun sataan sivuun hienosti mahdutettua tämän kasvutarinan. En jäänyt kaipaamaan lisää, tämä oli pieni, mutta sopivasti pakattu lukupaketti aikuistumisesta, vaikka olisin enemmän voinut toki lukea.

Tiia

sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Minikatsaus luettuihin Vol. 2


Vaikka marraskuun lukuhaaste on kohdallamme edistynyt hyvin (ainakin alkuun), välillä ollaan luettu paljon suurempia määriä kuin vaadittu 30 sivua päivässä, kaivattiin lisäpuhtia lukemiseen ja Tommi ehdottikin jonkinlaisen lukumaratonin pitämistä. Lukumaraton vaatii ohuita ja helppoja kirjoja, ja koska meiän kirjaston aikuisten osasto on rempassa, mietittiin hetki. Päätettiin lähteä kirjastoon sitten lasten- ja nuortenosastolle etsimään luettavaa ja kyllähän sitä löytyikin. Aikuisten kirjojen tämän hetken suppeasta valikoimasta löytyi mukaan myös yksi maratoniin sopiva pikkukirja. Lukumaraton jäi kuitenkin pitämättä, mutta molemmilla viikonlopun(siis sen edellisen, ei kuluvan) lukusaldo oli kuitenkin varsin hyvä. Tämä postaus on tekeytynyt jo viikon...

Tähän mennessä Tommi on lukenut Yuri Herreran Maailmanlopun merkit ja Kalle Veirton The Next Onen. Tiia puolestaan on myös lukenut The Next Onen ja lisäksi David Benedictusin Paluu puolen hehtaarin puistoon ja  Siri Kolun Kesän jälkeen kaikki on toisin, josta tulossa oma postauksensa.

Tämä viikko onkin sitten lukemisten suhteen mennyt aika huonosti, molemmilla taitaa vähän kolkutella lukublokki. Ollaan oltu jo useampi päivä lukematta ollenkaan, mutta ei olla otettu mitään stressiä asiasta. Tiialla lukujumi tuli siitä, että luki päivän sisään lastenkirjan ja kaksi nuortenkirjaa, sitten koitti siihen perään lukea jotain muuta, koska alkoi jo töks-töks-tökkimään. Tommi suositteli lukemaansa Yuri Herreran Kartellin trubaduuria, johon Tiialla meinasi heti mennä hermo, sen omatessa erittäin tarinamaista kerrontaa. Kirja ei kuitenkaan lentänyt seinään, mutta sitä myöden pari päivää nyt himmailtu lukemisen suhteen. Pari blogitekstiäkin on ollut työn alla, mutta ilmeisesti lukujumi on osaltaan edistänyt myös kirjoitusjumia.

Kalle Veirton The Next One kertoo yhdeksäsluokkalaisesta Pasi Rannasta, joka alkaa koulutyönään kirjoittamaan katkoaika.com-nimiselle jääkiekkopalstalle, sekä opettelemaan radioselostusta. Kirja oli erittäin nopealukuinen, ja taittuikin yhdeltä istumalta. Tapahtumat etenivät erittäin nopeasti ja kaikkiin ongelmiin löytyi heti ratkaisu. Aihepiirinsä puolesta kirja oli viihdytti Tommia, koska hänkin kirjoittaa paljon viestejä Jatkoajan keskustelupalstalle. Tommin mielestä parasta antia kirjassa olikin juuri nuo Katkoajan keskustelupalstalle kirjoitetut viestit joista osa oli kuin suoraan esikuvansa keskustelupalstalta lainattuja. Tiiaa aihepiiri ei niin kiehtonut ja lukukokemus jäi hyvin pintapuoliseksi raapaisuksi. Kirja oli kuitenkin niin lyhyt, että Tiia ahmi sen kerralla ja päätti sitten unohtaa koko kirjan. 👿

Karisto 2016
145s.
Kirjastolaina
Yuri Herreran Maailmanlopun merkit puolestaan kertoo meksikolaisesta nuoresta naisesta, joka salamatkustaa rajan yli Yhdysvaltoihin tarkoituksenaan etsiä veljensä. Matkalle mahtuu mukaan selkkauksia rajavartijoiden, salakuljettajien ja rikollispomojen kanssa.

Kirja oli samankaltainen kuin aiemmin arvostelemani Kartelin trubaduuri. Vaikka Maailmanlopun merkit olikin aihepiirinsä puolesta hyvinkin erilainen kuin kirjailijan esikoisteos, Herreran "satumainen" kirjoitustyyli teki lukukokemuksesta hyvin samanoloisen. Tämänkään lukemiseen ei kahta lukukertaa kauemmin vierähtänyt aikaa. Mukava pieni välipala, joskin hieman heikompi kuin edeltäjänsä.

Sammakko 2016
115s.
Kirjastolaina

Sara Shepardin Virheetön on suositun Valehtelevat viettelijät -kirjasarjan toinen osa. Aloitin kirjasarjaa lukemaan, koska olemme Tiian kanssa totaalisen koukussa kirjojen pohjalta tehtyyn samannimiseen tv-sarjaan, josta olemme katsoneet kaikki suomeksi julkaistut tuotantokaudet.

Aloitin itse asiassa tämän kirjan lukemisen jo kesällä, mutta jostain syystä silloin motivaatio lopahti. Nyt kirja tuli kuitenkin ahmittua pikavauhdilla loppuun, ja lisää tulee varmasti luettua piankin. Siinä missä ensimmäinen kirja oli hyvinkin tylsä, koska tapahtumat olivat käytännössä täysin samat kuin tv-sarjan parissa ensimmäisessä jaksossa, tämän toisen kirjan kanssa ei ollut samaa ongelmaa.

Tapahtumat alkavat tässä toisessa kirjassa mennä todella rankasti eri suuntaan kuin tv-sarjassa, joten ensimmäisen kirjan ennalta-arvattavuus loistaa poissaolollaan. Tapahtumat etenevät todella nopeasti ja uusia juonenkäänteistä syntyy kokoajan A:n piinatessa tyttöjä, heidän yrittäessään selvittää hänen henkilöllisyyttään. Neljä eri päähenkilöä joiden jokaisen oma henkilökohtainen tarina etenee omissa kappaleissaan pitää mielenkiinnon jatkuvasti yllä.

Gummerus 2012
305s.
Oma ostos

tiistai 15. marraskuuta 2016

Kirja-arvonta 50:n lukijan kunniaksi!

Blogin muutaman kuukauden taipaleella ollaan saatu jo 50 lukijaa. Aivan uskomaton määrä. Tuli jotenkin semmonen tunne, että haluamme osoittaa jollain tapaa kiitollisuutta siitä, että olette tänne päätyneet ja jääneet seurailemaankin. Kun bloggaus aloitettiin, ei oikeastaan tiedetty mitä tältä odottaa, mutta blogin pitäminen on jo näin nopeasti muodostunut hyvin tärkeäksi harrastukseksi. Kiitos kaikille lukijoille ja kiitos vielä jokaisesta kommentista, joita ollaan saatu. :) Kirjahyllystä löytyi muutama opus, jotka ajattelimme nyt arpoa teille. Arvottavaksi päätyivät tällä kertaa:

Toivottavasti arvottavista löytyy jotain miellyttävää. Kaikki kirjat hyväkuntoisia ja siistejä. Rambossa ensimmäisellä tyhjällä sivulla tekstiä (lahjaomistus). Muut lähes uudenveroisia. Kovakantisia kaikki. Kissan karvoja saattaa tulla mukana.

1. Paperi T - post alfa (Kosmos 2016)
2. J.R.R. Tolkien - Kullervon tarina (WSOY 2016)
3. Chick lit-paketti: Sophie Kinsella -Hääyöaie (WSOY 2014) ja Cecelia Ahern -Tyttö peilissä (Gummerus 2012)
4. Nuortenkirjapaketti: Nadja Sumanen -Rambo  (Otava 2015) ja Jay Asher, Carolyn Mackler -Sinä ja minä sitten joskus (Otava 2012)
5. Sarjakuvapaketti: Timo Iivari, Tomi Tuominen -Kung fu -poliisit (Otava 2002) ja Hugleikur Dagsson -Kuvitetut klassikot (Atena 2014)

Arvonnan säännöt:
Yhden arvan saat olemalla kirjautunut lukija ja kommentoimalla alla olevien ohjeiden mukaisesti.
Toisen arvan saat mainostamalla arvontaa blogissasi ja/tai blogisi somessa.

Voit osallistua halutessasi vaikka jokaiseen kohtaan.
Laitan alle kommentit, joihin vastaamalla voit osallistua arvontoihin, jos osallistut useampaan, laita jokaisesta erillinen kommentti omaan kohtaansa. Jos osallistut kahdella arvalla, laitathan linkin/kerrothan missä arvontaa mainostat. Jätäthän kommenttiisi toimivan sähköpostiosoitteen tai jos sinulla on oma blogi, josta löytyy sähköpostisi, käy sekin. Arvontaan voit osallistua 30. marraskuuta 18:00 asti. 

sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Rosa Liksom: Unohdettu Vartti

Luin syyskuussa Rosa Liksomin ensimmäisen novellikokoelman Yhden yön pysäkki, jota ruodinkin syyskuun kooste -postauksessa. Silloin ajattelin Yhden yön pysäkin heikoimpia olleen Lapin elämää kuvanneet novellit, mutta toisaalta jälkeen päin tajusin, ettei kirja olisi voinut jatkuakaan Stadilaisten nuorten sekoilulla. Näin jälkikäteen ajateltuna Lappinovellit toivat kirjaan rauhallisuutta ja tunnelmaa. Sama linja tuntuu jatkuvan Liksomin seuraavassa novellikokoelmassa Unohdettu vartti.

Siinä missä Yhden yön pysäkin alkupuolella isossa roolissa olivat marginaali-ihmiset narkkareista alkaen, loppupuoli koostui pohjoisen yksinäisistä poikamiehistä. Nyt alan oivaltamaan – pohjoisen asukkien kieli taipuu siihen tyyliin, että se tuntuu olevan Rosa Liksomin ominta alaa. Tunnustaudun ihmiseksi, joka ei niin pidä murteiden kuulemisesta tai lukemisesta. Ehkä tällainen kokeileva lukeminen on sopinut mulle, nämä ei tunnu enää niin tönköiltä, eikä puuduttavilta. Suuri kiitos kuuluu tänä vuonna lukemalleni Heli Slungan ja Jaana Seppäsen kirjalle Lapin Lolita ja nyt lisää siedätyshoitoa olen saanut Liksomilta jo kahdesta kirjasta.

Unohdettu vartti kuvaa melankolisesti lähinnä sulkeutuneiden miesten ajatuksia. Novellien rikkautena nousee esiin Rosa Liksomin kieli, josta yllä puhuinkin. Liksom osaa pukea novelliensa hahmojen tunnot sanoiksi hienolla murteenkäytöllään, kuvata kiehtovalla tavalla näitä ihmiskohtaloita. Tällä lukukerralla tykästyin Liksomiin vain enemmän, vaikka kyllä hän onnistui edelliselläkin novellikokoelmallaan pitämään kiinnostuksen yllä. Liksomin lukeminen ei tule jäämään tähän. Uskon tykästyväni kerta kerralta vain enemmän hänen kerrontaansa.
WSOY 1986 (Weilin + Göös)
146s.
luettu e-kirjana
Pirunpenkka toi huoran etelästä helluntaiksi. Puotti tyttären takapenkiltä kartanolla ja jatko itte matkaa pohjosseen. Tytär oli hulluna päissään ja me kannoma sen nukkuhmaan pirtin sohvalle. Oli se mahottoman näkönen. Pruunit jalat ja naama kuoppia täynnä. Laihakiko olis vuen nälkää nähny. Se herräili siitä aamuyöstä eikä käsittäny milhään että son täälä. Luuli meitä viinapiruiksi ja hätisteli pois. Ammula soli sen verran selviny, että käsitti olinpaikkansa.
Me otima heti aamusta pullot esile ja tarjosimma sille. Jo tyttärelle maistu ko sai kunnon koskenkorvaa. Me ryypiskelthiin ja laskethiin että päästään sitä yölä nussihmaan. Kaikki oli hyvälä hollila ja soli valmis, mutta sitte Ari keksi että jos sillä on se adis, ko se on niitä suurenmaailman huoria. Me veethiin heti housut takasi jalkhaan, ruuathiin pullonkorkit kiinni ja kannethiin se vinttikamahriin nukkuhmaan.

Huomasin kyseisen pätkän näpyteltyäni, nettiä selatessa kyseisen lainauksen löytyvän myös Rosa Liksomin omilta sivuilta tekstinäytteenä kirjasta. En tietenkään voinut monista novelleista mitään muuta valita, hah.

Vaikka Rosa Liksomin novellit lienevät monien mielestä lyhytproosaa, osallistun kuitenkin tällä novellikokoelmalla novellihaasteeseen. 146 sivuun mahtuu omien laskujeni mukaan 38 novellia, joten lyhyitähän nämä kyllä ovat. Seassa oli pari hieman pidempääkin.

Novellihaasteeseen luetut: 39

Tiia

perjantai 11. marraskuuta 2016

Charles Bukowski, Robert Crumb: Vitsit vähissä

Ensimmäinen novelli novellihaasteeseen. Ompulle vielä kiitos tämän haasteen järjestämisestä ja tietysti myös keskustelun avauksesta novellien suhteen. Tärkeä haaste. Tämä on ensimmäinen Bukowski, jonka blogiin esittelemme, vaikka teksteissä Buko onkin pariin otteeseen jo mainittu. 
FANZINE 1986
17s.
Oma ostos

Kyseessä on Charles Bukowskin ja Robert Crumbin yhteistyönä tehty kirjanen (ööm... lähinnä lehtinen, tai mikskä tätä nyt sanoisi? Läpyskä). Julkaistu Soundi-sarjan numerona 31. Crumb ja Bukowski ovat tehneet yhdessä toisenkin novellin, Bring me Your love, jota tosin ei ole suomennettu. Crumb on kuvittanut myös Bukowskin kuoleman jälkeen ilmestyneen Lounaalla -kirjan.

17 sivuinen novelli ei kovin pitkää aikaa vaadi tullakseen luetuksi – ja kuvituksen ansiosta tekstiä ei kovin montaa sivua edes ole. Kirjassa seurataan Manny Hymannia, koomikkoa, joka huvittaa lähinnä vain itseään. Novellin plussapuoliksi voinee lukea Crumbsin mahtavan ja yksityiskohtaisen kuvituksen, tykästyin siihen jo lukiessani Lounaalla -teoksen ja tätä Manny Hymannin keikkaa kuvaavaa novellia Crumbsin kuvat täydentävät täydellisesti. Parempaa kuvitusta tähän novelliin ei voisi saada. Ei ehkä Bukowskin parhaita novelleja, mutta lyhykäisyydessään ja kuvituksella kyllästettynä hetken viihdytyksen tuova.

Novellihaasteeseen luetut: 1

torstai 10. marraskuuta 2016

Jay Asher, Carolyn Mackler: Sinä ja minä sitten joskus

Ei tämä kirja varsinaisesti ollut pettymys, ehdin lukea kirjasta hieman mielipiteitä ennen kuin tartuin siihen, joten ennakko-odotukset ei olleet mitenkään erityisen korkeat. Odotin lähinnä viihtymistä nopealukuisen nuortenkirjan parissa. Takakansitekstin perusteella tästä olisi voinut kyllä olla enempäänkin. Höh.

Muutamat aleostokset syyskuulta
Otava 2012
317s.
Oma ostos

Kirja sijoittuu vuoteen 1996, aikaan jolloin netti ei ollut kovin yleisessä käytössä. Puhelimessakaan ei voinut puhua, jos netti oli auki, koska netti käytti puhelinlinjaa.

Kiinnostuin ehkä liikaa kirjan ideasta. On vuosi 1996, Emma saa isältään lahjaksi tietokoneen ja saa siihen vieläpä nettiyhteyden. Sähköpostin sijaan Emmalle avautuu siihen erikoinen sivu, Facebook. Keksintö suoraan tulevaisuudesta. Siellä Emma ja tutut kirjoittavat päivityksiä omasta elämästään. Emman silmissä hänen oma tulevaisuutensa ei näytä loisteliaalta, mutta kirjan toisen päähenkilön Joshin tulevaisuus sen sijaan näyttäytyy hyvin kirkaana.

Alkuun naapurin Joshin kanssa ihmetellään kovasti, onko tämä jonkun keksimää typerää pilaa, vai näyttääkö tuo sivu todella tulevaisuuteen. Emma pyrkii nykyisyydessä vaikuttamaan liikaa tulevaisuuteen, hänen tulevaisuutensa Facebookissa muokkaantuu hyvin pienistä nykyisyyden muutoksista. Josh taas hieman pelkää tuhoavansa tulevaisuutensa, jos tekee jotain hätiköityä.

Emma koittaa useaan otteeseen vaikuttaa tulevaisuuteensa pienillä teoilla, aviomies on hirveä - hankkiudun hänestä eroon. Nykyisyydessäkin riittää miessotkuja, kun unelmapoikaystävä Cody kiinnittää huomionsa Emmaan, oma poikaystävä Graham ei nyt oikein miellytä, sitten on vielä kaikki exät ja kirsikkana kakun päällä Josh, Emman paras ystävä. Oikeastaan kirjan alkutilanteessa Emma ja Josh eivät enää ole parhaita kavereita, heidän välinsä ovat olleet viileät jo jonkin aikaa. Kuitenkin yhdessä tulevaisuutta tutkien ja pohtien, heidän välinsä taas lähentyvät. Mutta Josh on vain Josh. 

Josh taas on toivottomasti iskenyt silmänsä Emmaan, mutta innostuu kun saa tietää tulevaisuutensa. Yhdessä koulun upeimman tytön Sydneyn kanssa.

Lukukokemuksena Sinä ja minä sitten joskus jäi ihan luettavaksi kokonaisuudeksi, aika perinteinen teinikirja ihmissuhdesotkuineen päivineen. Siihen lähinnä juonikin kietoutui, vaikka mahdollisuuksia tulevaisuuden ollessa käsillä, olisi ollut paljon. Teinien ajatusmaailma tuntui mielestäni liian pinnalliselta. Enkä kirjan päähenkilöihin erityisemmin tykästynyt. Emma hieman ärsyttää rasittavuudellaan, pinnallisuudellaan ja itkemällä joka asiasta. Josh-raukka ansaitsisi niin paljon parempaa. Ei Emma ärsyttävyydessään yllä kuitenkaan Venla T:n tasolle, joka lienee kammottavin päähenkilö lukemissani kirjoissa ikinä.

Teksti on sujuvaa ja helppoa ja viihdyttävää. Harmittamaan jäi se, ettei kirjassa ollut mitään uutta. Lähtökohdat olivat avoinna muullekin kuin vain ihmissuhteille. Näppärästi kirjassa henkii 1990-luvun henkeä, hitaine nettiyhteyksineen, jättiläismäisine mekastavine tietokoneineen. Ennalta-arvattavuudesta juonta sen sijaan voi syyttää. Menihän se juuri niin, kuin ajattelinkin. Ei tuonut mitään yllätyksiä, ei oivalluksia. Kyllähän sitä kirjan alussa jo tiesi ketkä päätyvät yhteen, mutta olihan se ihan kiva lukea miten se kävi. Jos kaipaa kevyttä lukemista, ilman syvällisempää aspektia, tämä on ihan varteenotettava vaihtoehto.

Lisättäköön vielä, että lukukokemus ei missään nimessä ollut huono. Nuortenkirjana oikein toimiva. Sinä ja minä sitten joskus rakentuu hyvin vahvasti ihmissuhteiden ja koulunkäynnin keskiöön. Kirjan pääteema taitaa olla, että tajuaa elää hetkessä. Sehän on ihan järkevä teema.

Tiia

keskiviikko 9. marraskuuta 2016

James Bowen: Bobin joulu

WSOY 2016
159s.
Arvostelukappale

Ensimmäisiä postauksiamme oli Katukatti Bob & Bobin maailma -postaus, jossa kerroin James Bowenin aiemmista Bob-kirjoista. Viimeisin kirja, Bobin joulu jatkaa hyvin samaa linjaa. Kirjan prologi on kirjoitettu joulukuussa 2013 ja siinä James kertoo olleensa kustantamon juhlissa , joten selkeästi paremmin tuntuu suursuosioon nousseella kaksikolla menevän.

Kirjan alussa on hyvät lainaukset.
"Kenties joulu", Grinch tuumi, "ei tulekaan kaupasta." - Dr. Seuss
"Kissojen kanssa vietetty aika ei mene milloinkaan hukkaan." -Sigmund Freud 

Kirjan varsinaiset tapahtumat kuitenkin sijoittuvat Lontoon joulukuuhun 2010, kolme vuotta aiemmin. Joulu oli tulossa ja lähtökohdat eivät olleet kovin hyvät. Jamesin jalka reistaili, rahaa ei ollut juurikaan sähköön tai kaasuun ja niiden kanssa joutui sumplimaan menojansa. Katukatti Bobille ilmestyi kuitenkin kuppiin ruokaa, vaikka rahat olivat tiukassa ja asunnon lämpötila hyvin matala. Kaveruksilla oli kylmä ja he tukeutuivat toisiinsa jälleen kerran. Parivaljakko nähtiin taas Lontoon kaduilla ja asemilla soittamassa kitaraa ja myymässä Big Issue -lehteä.

Kirja kuvaa tyypilliseen tapaansa sitä, millaista kadulla työskentely on ja mitä kaikkea voikaan tapahtua. Miten tienaaminen ei todellakaan ole itsestäänselvyys, varsinkaan kylmän talven riepotellessa. Joulu ei ole koskaan ollut Jamesille hyvää aikaa, mutta Bobin kanssa hän on kokenut viihtyvänsä ne pari edellistä joulua, jotka heillä on yhdessä ollut. Pikkuhiljaa joulumieli saapuu Jamesin mieleen, Bobin leikkiessä paketeilla kuusen alla. Bobille ei myöskään ihan mitkä tahansa joulukoristeet kuuseen kelpaa. Kuusi menee nuri alta aikayksikön, jos yrittää ripustaa jotain sinne kuulumatonta.

Voisin kirjaa suositella taas kevyestä ja sympaattisesta lukukokemuksesta pitäville. Bowenin huumemenneisyys häilyy taustalla, muttei ota suurta roolia kirjoissa, joten aika kevyttä luettavaa nämä todella ovat. Joulun alla tietysti suositan jouluaiheista kirjaa vaikkapa kissaihmiselle lahjaksi. Vaikka Bowenilta on aiemmin ilmestynyt jo Katukatti Bob ja Bobin maailma, mielestäni aiempia kirjoja ei tarvitse olla lukenut, lukeakseen Bobin joulun. Aika paljon Bowen kartoittaa taustaa tässäkin kirjassa ja jos enemmän kiinnostuu Jamesin ja Bobin tarinasta, voi tietenkin lukea aiemmatkin kirjat. Sympaattisia teoksia kaikki kolme.

Pakko sanoa, ihmettelin jo ensimmäisten kirjojen takakannessa ollutta termiä "huumeveikko", jotenkin sana on mielestäni liian positiivinen ja lempeä kuvaamaan entistä heroiinin piikittäjää. Vaikka tuskin kukaan tuosta sanasta saa erityisen positiivista kuvaa, mulle tulee huumeveikosta mieleen lähinnä kannabista pössyttelevä hippi - ei itseään piikittävä, terveytensä ja elämänsä suureen vaaraan laittava ihminen.

Tälläkin kirjalla mukana Kirjavat kissat -lukuhaasteessa .

Tiia

tiistai 8. marraskuuta 2016

Riku Korhonen: Emme enää usko pahaan

WSOY 2016
392s.
Arvostelukappale

Emme enää usko pahaan on palkitun turkulaiskirjailija Riku Korhosen kuudes teos. Kirja palkittiin juuri viime viikolla Finlandia-ehdokkuudella, joka on Korhoselle ensimmäinen laatuaan.

Kirjan pääjuoni kohdistuu nelikymppiseen paintball-yrittäjään, Eeroon, joka on päättänyt kaapata vaimonsa heidän suhteensa elvyttämiseksi. Tästä seuraa useiden surkeiden sattumusten summa, josta kärsii kukin tahollaan. Kuten kirjan kannessa jo todetaan:

"Kun miehet alkavat elvyttää vanhoja myyttejä, naisten on paras valmistautua uusiin kyyneliin"

Ennen varsinaisia tapahtumia Korhonen tekee hahmoihin noin 200 sivun mittaisen pohjustuksen, jossa ääneen pääsevät niin Eero, hänen vaimonsa Aino ja Eeron paras kaveri Lari. Kirjan edetessä myös muita henkilöitä nousee esiin, joilla on omat, mielenkiintoiset tarinansa.

Aloitin kirjan jo syyskuussa ja jätin sen kesken. Silloisia mietteitä voi lukea syyskuun koosteesta. Olin suhteellisen varma etten kirjaa tule lukemaan loppuun, mutta Korhosen saama Finlandia-ehdokkuus ja muutamat rohkaisevat arviot, että tarina lähtee myöhemmin käyntiin, saivat kuitenkin yrittämään uudelleen.

Se oli erittäin hyvä päätös. Kun Korhonen saa tarinan kunnolla käyntiin, on loppu todella koukuttavaa luettavaa. Alun pitkäveteisiltä tuntuneet henkilöpohjustukset nousevat äkkiä uuteen arvoon, kun kirja etenee hektisesti kohti loppuaan.

Korhonen yhdistää kirjassa erittäin taitavasti usean täysin erilaisen henkilön tarinan yhdeksi eheäksi kokonaisuudeksi. Moniääninen kerronta yksittäisiin tapahtumiin on erittäin sujuvaa, eikä viimeisen parinsadan sivun aikana meinannut malttaa laskea kirjaa käsistään.

Emme enää usko pahaan on aikalaisromaani kuvaten hyvin 2010-luvun Suomea. Korhonen osaa kirjoittaa täysin eri elämäntilanteissa olevista hahmoista jokaisesta todella uskottavan kuuloisia henkilöitä, eikä sorru kliseisiin.

Pidin myös paikoittain hyvin tajunnanvirtamaisesta kirjoitustyylistä, kun teksti lähtee täysin laukalle aiheestaan muodostaen sivun tai useamman mittaisia välihuomioita.

Yleensä kun saan kirjan loppuun ja lyön kannet kiinni, se häviää mielestä samantien, vaikka olisi ollut kuinka hyvä. Tämä teos jäi pyörimään mieleen vielä hyväksi toviksi lukemisen jälkeenkin.

Ehdottomasti parhaita tänä vuonna lukemiani romaaneja, jonka aion lukea joskus vielä uudestaan, kuten myös Korhosen aiempia teoksia.

Tommi

maanantai 7. marraskuuta 2016

Salla Simukka: Sisarla

Tammi 2016
192 s.
luettu e-kirjana

Salla Simukka oli entuudestaan tuttu nimi, mutten ollut lukenut hänen kirjojaan. Lumikki -trilogiasta olen kuullut useaan otteeseen, mutta jostain syystä se on kuitenkin jäänyt vielä lukematta. Törmäsin viime kuussa parissa blogissa juttuun Sisarlasta ja mietin sen myötä Lumikki -trilogiaan tarttumista, mutta päädyin kuitenkin lukemaan Sisarlan. Lumikki-trilogia on nuortenkirjallisuutta ja Sisarla taas vielä nuoremmille lukijoille suunnattu fantasiaromaani.

Kirjan alussa on lainaukset kolmesta kirjasta, Lewis Carrollin Liisan seikkailut ihmemaassa-teoksesta, H.C. Andersenin Lumikuningattaresta ja Frances Hodgson Burnettin Salaisesta puutarhasta, joista onkin selkeästi otettu vaikutteita Sisarlaan.

Suosittelen alakouluikäisille, joita kiehtoo seikkailut. Suosittelen aikuisille, jotka tykkäävät fantasiasta ja lastenkirjoista. Oikeastaan, voisin suositella tätä kirjaa kaikille, joita yhtään kiinnostaa. Tätä kirjaa voivat mielestäni lukea niin aikuiset, kuin lapsetkin.

Sisarlan päähenkilö, 11-vuotias Aliisa tipahtaa lumen läpi ja tippuu pitkän matkan, päätyen Sisarlaan jossa tutustuu Meriin, saman ikäiseen tyttöön ja pian heistä tuleekin parhaista parhaat ystävät. Heidän omassa maailmassaan on alkanut ikuinen talvi ja Sisarlassa sen sijaan ikuinen kesä. Tyttöjen tehtävä on pelastaa oma maailmansa tuholta.

Jo kirjan alkuvaiheista asti pidin Sisarlaa positiivisena, mutta aika hektisenä lukukokemuksena. Viimeistään puolessa välissä kirja oli imaissut mukaansa kokonaan. Aliisan ja Merin seikkailuja sadunomaisessa maailmassa oli kiehtovaa seurata heidän kohdatessa lohikäärmeitä ja sudenolentoja. Lopulta tarina kietoutuu yhdistäen todellisen maailman ja Sisarlan.

Kirjan sivuhahmot olivat mielenkiintoisia, sympaattisen ihana Poelloe-pöllö auttamassa tyttöjä. Lili-kuningatar kirjan pahana hahmona toimi myös hyvin ja oli kiva tietää, mikä oli Lilin ajanut siihen pisteeseen.

Selkeä teema kirjassa on ystävyys, sen suuri voima ja merkitys.

Puhelimen näytöltä seurasin ilolla myös Saku Heinäsen kuvitusta, mutta paperilla se olisi toiminut varmasti vielä paremmin. Olisin voinut tutkailla kuvia enemmän, ne vaikuttivat pieneltä näytöltäkin katsottuna viehkeiltä. Tämä kelpaisi saada omaan hyllyynkin.


Tiia

lauantai 5. marraskuuta 2016

Karvakasan alta löytyi kirja somessa

Blogin sivusta löytyy nuo napit, joista pääsee kätsysti meidän instagramiin, facebookiin ja nyt twitteriinkin. Käykääpä seuraamassa ja tykkäilemässä. Tuossa myös erilliset linkit meidän sometileille. :)



Laura Gustafsson: Huorasatu

Into 2011
295s.
Oma ostos
Laura Gustafssonin esikoisromaanin nimi on lievästi ilmaisten provosoiva ja niin on kirjan sisältökin. Ilmestymisvuotenaan Finlandia-ehdokkaana olleessa kirjassa riittää vauhtia ja kirosanoja. Erikoinen nimi lisää ennakkokäsityksiä kirjasta, tyrmäten ne kuitenkin vääriksi. Kirja pureutuu tähän päivään, väkivaltaan – pääasiassa naisia kohtaan. Kirjasta näkyy selkeästi myös eläinten oikeuksien ajaminen.

Henkilöhahmoina kirjassa pyörii mielenkiintoisia henkilöitä rakkauden jumalattaresta Afroditesta lähtien. Muita jumalhahmoja kirjassa on Ares, Adonis, Odysseus... Mukana on myös tavallisia kuolevaisia, suomalaiset prostituoidut Milla ja Kalla. Rönsyilevän henkilökaartin lisäksi myös tapahtumapaikkoja on useampia, Helsinki, Kreikka, Kuolema ja Patriarkaatti.

Afroditen mies Ares surmaa jumalattaren uuden rakastajan Adoniksen, jonka Afrodite päättää pelastaa. Hän aikoo hakea Adoniksen takaisin Haadesta, mutta päätyy kuitenkin synkeään Helsinkiin ja törmää Millaan sekä Kallaan. Molemmat ovat hiljattain ryhtyneet myymään itseään. Afrodite puolustaa seksityöläisten asemaa yhteiskunnassa ja ystävystyy naisiin. Juonenkäänteitä kirjassa riittää niiden mennessä ristiin rastiin ja haarautuen miljooniin suuntiin.

Kirjan dialogi on toimivaa ja pidän muutenkin kielenkäytöstä, sen ollessa hyvin rönsyilevää. Se pukee kirjan kiinnostavaan muotoon. Huorasatu on groteski, rikkonainen, todella kovaa yliampuva feministinen tarina, joka vetää puoleensa provosoimalla ja parodisoimalla. Omaperäinen Huorasatu on kuitenkin pienen tiivistyksen kaipuussa ja vahvasti feministinen tarina viihdytti aikansa, muttei jäänyt läheiseksi. Ehkä kirjan aiheita on ruodittu makuuni jo liikaa, naisten ulkonäköpaineista lähtien, Gustafsson onneksi tekee sen kuitenkin omalla erikoisella tyylillään.

Ihailen Gustafssonin taidokasta kerrontaa, mutta kirja on makuuni liian feminististä paasausta. Kovin kivasti ei kyllä kohdella miehiäkään, raiskaajalta revitään silmät päästä. En vain koe, että kirja olisi tarjonnut mulle mitään uutta näkökulmaa tällä paasauksellaan, vaikka se varmaankin on ollut yksi kirjan tarkoituksista. Nyt se vain kuulosti turhautuneen feministin kärkkäiltä mielipiteiltä, miehet on sikoja jne. Yksi kirjan teema on, että Gustafsson kokee feminismin ongelmaksi naiset, joka eivät tue toisia naisia, aihe tuntuu olevan läheinen Gustafssonille, tämän haastattelun perusteella. Kirjassa näille naisille on varattu Helvetistä oma paikka, jossa pääsevät kuuntelemaan seksivitsejä, keittämään kahvia ja haistelemaan pieruja. 

Naisena alkaa nykypäivänä olemaan jo huono asia muiden silmissä jos ei myönnä olevansa feministi ja aja kaikkien naisten asemaa. Lauran mielipide feminismin ongelmista taitaa kolahtaa itseeni. En näe pitäväni kenenkään puolia sukupuolen perusteella, vaan tekojen. Siinä tapauksessa olen siis mielelläni feminismin ongelma. 

Jos en syvällisemmin mieti kirjaa, se on räävitön, vauhdikas ja suhteellisen positiivinen lukukokemus.

Tiia

perjantai 4. marraskuuta 2016

Marraskuun lukuhaaste - 30 sivua jokapäivä (päivittyvä postaus)

Eihän se meille mikään kovin suuri määrä luettavaa ole, mutta päätettiin ottaa osaa tähän lukuhaasteeseen. Lokakuun lopussa oli jo useampi päivä, ettei luettu, joten tällä haasteella on ollut mukava startata marraskuu. Tämä postaus tulee päivittymään tässä marraskuun myöden.


Tiia:

Lähtötilanteessa kartoitan kesken olevat kirjat ja tajuan, että mulla on 12 kirjaa kesken. Päätän nyt marraskuun aikana purkaa tätä keskeneräisten kasaa, enkä aloita uusia ennen kuin kesken olevia kirjoja on alle viisi. Onko muilla tapana lukea useampaa opusta samaan aikaan, vai luetteko yhtä kerrallaan? Mulla keskeneräisiä kertyy useita, kun päätän yhtäkkiä aloittaa jonkun uuden kirjan taasen ja se, jota parhaillaan luen jää vähän sivuun. Yleensä nyt ei ihan näin montaa kirjaa ole kesken ja tässä tilanteessa olikin hyvä havahtua tähän ja lähteä purkamaan vyyhtiä. Mulle tämä on siis lukuhaasteen lisäksi tällainen purkuhaaste.

tiistai 1.11. Laura Gustafssonin Huorasatua eteenpäin 50 sivua. Mukava aloitus haasteelle. Päädyin kuitenkin vielä aloittamaan Salla Simukan Sisarlan. 65 sivua. Yhteensä 115 sivua.
keskiviikko 2.11. Huorasatu loppuun, 60 sivua. Ensimmäinen kesken ollut kirja selätetty. Sven Nordqvistin Viirun ja Pesosen joulupuuhat loppuun, 90 sivua. Jay Asherin ja Carolyn Macklerin Sinä ja minä sitten joskus 30 sivua eteenpäin. Koko päivän saldo siis 180 sivua.
torstai 3.11. Sinä ja minä sitten joskus sai puhtia ja luin sitä 90 sivua.
perjantai 4.11. Sinä ja minä sitten joskus kahlattu loppuun, viimeiset 62 sivua. Sisarlaa 23 sivua ja 20 sivua Rosa Liksomin Unohdettu Vartti -kirjasta. Yhteensä 105 sivua.
lauantai 5.11. Sisarla loppuun, 97 sivua. Ihana kirja.
sunnuntai 6.11. Vähän kipeä olo, en jaksanut kuin kuunnella äänikirjana Sven Nordqvistin Viirun Syntymäpäivät.

maanantai 7.11. Kipeänä vieläkin. 30 sivua Hunter S. Thompsonin Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa. Iltaa kohden olo koheni ja halusin lukea jotain, en vain keskeneräisistä kirjoista meinannut keksiä mitään tarpeeksi helppoa luettavaa, jota kipeänä jaksaisi. Aloitin sitten James Bowenin Bobin joulun ja oikeastaan luin sen melkein yhdeltä istumalta (kävin välissä syömässä iltapalaa). Senkin jälkeen oli vielä lukuinto päällä, mutta kello näytti semmosia lukemia, että parempi suunnata nukkumaan. 159 sivua, joten koko päivän saalis 189 sivua.´
tiistai 8.11. Taas uuden keskeneräisen kimppuun. Marko Lempisen kirja Matti Hagman - Stadin kingi. Tämä tökki aiemmin, kun elokuussa aloitin. Vähän liian fanipoika tyyliin lueteltu tehopisteitä ja lätkäuraa. Kun kuulin 12.lokakuuta HIFK-legenda Hagmanin kuolleen, tiesin että kirja on vietävä päätökseen. Sain luetuksi 52 sivua eteenpäin ja vaikka aikamoista tapahtumien luettelemista tämä onkin, uskon saavani kirjan loppuun suosiolla. Tulihan se illalla luettua loppuun, 137 sivua, eli päivän saldo 189 sivua.
keskiviikko 9.11. Rosa Liksomin Unohdettu vartti  36 sivua.
torstai 10.11. Unohdettu vartti 35 sivua.
perjantai 11.11. Unohdettu vartti loppuun, 37 sivua.

Välipäivitys: Nyt 7 kirjaa saatu purettua kasasta pois ja kaksi keväällä aloitettua kirjaa päätin siirtää "parhaillaan luettavista" "luen joskus loppuun"-osastolle. Lisäksi yhden Bookbeatista aloitetun kirjan päätin siirtää TBR-listalle, koska ajankohta ei ole kyseiselle kirjalla oikein sopiva ja en ollut sitä kovin pitkälle ehtinyt aloittamaan. Äänikirjana kesken olleen Muumipeikko ja pyrstötähden päätin myös ottaa lukuun myöhemmin. Ei toiminut mulle äänikirjana. Mulla on tapana muumeja lukiessa lukea näitä juttuja teeveeohjelmasta tutuilla äänillä ja en päässyt siksi äänikirjaan sisälle. Tällä hetkellä kesken siis vain Hunter S. Thompsonin Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa.

lauantai 12.11. David Benedictus: Paluu puolen hehtaarin puistoon 213 sivua.
sunnuntai 13.11. Siri Kolu Kesän jälkeen kaikki on toisin, 112 sivua. Kalle Veirto The Next One 145s.
maanantai 14.11. Yuri Herreran Kartellin trubaduuri 30 sivua.

LUKUBLOKKI

sunnuntai 27.11. En ole enää muistanut lukublokin jälkeen kirjata ylös lukemiani sivuja. Olen lukenut aika vaihtelevasti, mutta yleensä joka päivä jotakin.

Tommi:

Lähtötilanne oli samankaltainen kuin Tiialla, lähes kymmenen kirjaa kesken. Itselläkin on tarkoituksena tuota kasaa hieman purkaa marraskuun aikana.

tiistai 1.11. Yuri Herreran Kartellin trubaduuri loppuun, n. 30 sivua + Jack Kerouacin Tristessaa eteenpäin n. 15 sivun verran.
keskiviikko 2.11. Louis-Ferdinand Célinen Linnasta linnaan eteenpäin 20 sivua ja Charles Bukowskin Eläkeläinen Kaliforniasta -runokirja, 120 sivua.
torstai 3.11. Dan Fanten Moottorisahasäkeitä -runokirja, 60 sivua.
perjantai 4.11. Riku Korhosen Emme enää usko pahaan, 70 sivua.
lauantai 5.11. Korhosta 90 sivua lisää.
sunnuntai 6.11. Korhosta taas eteenpäin, 45 sivua.

maanantai 7.11. Emme enää usko pahaan eteenpäin 50 sivua, sain kirjan loppuun.
tiistai 8.11. Célineä 30 sivua eteenpäin.
keskiviikko 9.11. Kesällä kesken jäänyttä Charles Bukowskin Tarinoita tavallisesta hulluudesta -novellikokoelmaa 35 sivua eteenpäin.
torstai 10.11. Bukowskin novelleja 30 sivua eteenpäin.
perjantai 11.11. Yuri Herreran Maailmanlopun merkkejä 40 sivua.
lauantai 12.11. Maailmanlopun merkit loppuun, 75 sivua.
sunnuntai 13.11. Kalle Veirto The Next One 145s. Sara Shepard Virheetön (Valehtelevat viettelijät #2) 100 sivua eteenpäin.

maanantai 14.11. Virheetöntä 40 sivua eteenpäin.
tiistai 15.11. Virheetöntä 30 sivua.
keskiviikko 16.11. Virheetön loppuun. 45 sivua.

maanantai 21.11. Stephen Kingin Hohto, 60 sivua.
keskiviikko 23.11. Hohtoa toiset 60 sivua.
torstai 24.11. Hohto 35s.
perjantai 25.11. Hohto 70s.
lauantai 26.11. Hohto 70s.

Sven Nordqvist: Viirun ja Pesosen joulupuuhat

Tammi 2002
129s.

Syyskuussa kävimme vanhempieni luona ja päädyin tonkimaan kaappeja luettavaa etsien. Tämä ja muutama muu löytyi sieltä ja lähti matkaan. Tämän on aikanaan äiti ostanut luettavakseni, kun olin pieni. Äitini muisti heti, että kirjassa oli jotain outoa ja kurkatessamme sitä huomasimme viimeisen sivun olevan ruotsinkielinen. Olihan siihen joku (varmaan itse) kirjoittanutkin "Ruotsia! Häh?". Se kuvasti hyvin reaktiota, olen varmasti lapsenakin ollut ihmeissäni tuosta.

Viimeinen sivu jäi loppujen lopuksi hieman epäselväksi, Google-kääntäjän suoltama suomennos ei oikein vakuuttanut. Ehkä pääpiirteittäin kuitenkin ymmärsin tapahtumat. Tommille kiitos tekstin näpyttämisestä kääntäjään.

Viirun ja Pesosen joulupuuhat on muista sarjan osista poiketen romaani, vaikka lähes joka sivulla onkin kuvitusta.

Viiru kuulee naapurin lapsilta joulupukista, miehestä joka jouluna tuo lahjoja ja alkaakin odottamaan malttamattomana joulupukin saapumista. Pesonen puolestaan murehtii mitä jos pukki ei tulekaan? Pesonen ei itse pukkiin usko ja on varma, ettei Viiru tule joulupukkia näkemään. Hän saa mainion idean ja päättää kasata pukkikoneen! Koneen, joka esittäisi joulupukkia ja kävisi heittämässä nopeasti lahjat Viirulle ja sitten poistuisi.

Pesonen kasaa ja kasaa, miettii ja miettii. Koneen kasaaminen ei olekaan niin helppoa. Samaan aikaan Viiru kaipaisi Pesosesta leikkiseuraa ja vaatii olla huomion keskipiste. Pesonen haluaisi välillä saada olla rauhassakin. Sen sijaan ruuvit ja mutterit katoavat ja niitähän sitten etsitään päivät pääksytysten. Eikai ne löydy, jos mukla, Viirun pieni eläinystävä on vienyt ne lattian alle? Voivoi, pystyin samaistumaan Pesoseen hänen menettäessään malttinsa pahanpäiväisesti. Ei kukaan jaksa etsiä tavaroita ympäri taloa ja pysyä rauhallisena vielä siinä vaiheessa, kun selviää, se jota etsii on viety lattialuukkujen alle. Toisaalta olisi helppo, jos kaikki mikä katoaa, menisi sellaiseen luukkuun ja voisi aina poimia sieltä kaiken kadonneen. Se tosin edellyttäisi jotain kätevää luukkua lattiassa, jota Pesosella nyt ei sattunut olemaan...

Pesonen saa pukkikoneeseen apua yllättäviltä tahoilta, kirjeenkantaja tuo pullon ihmeöljyä ja kone alkaa toimimaan kummasti paremmin. Viimein kolmen viikon urakka pukkikoneen parissa on ohi ja Pesonen jännittää laitteen toimimista. Uskooko Viiru sen olleen oikea pukki? Sujuuko kaikki niinkuin pitää? Jos kuitenkin istutaan mahdollisimman hämärässä, niin Viiru ei näe kunnolla.

Viirun ja Pesosen joulupuuhat on ihan passeli kirja joulun alla luettavaksi. Sympaattinen lukupaketti tutulla ja yksityiskohtaisella kuvituksella. Omaan makuuni ehkä liian hidastempoinen, mutta en ihan kohderyhmää olekaan.

Kirjalla mukana taas Kirjavat kissat -lukuhaasteessa!

Tiia

torstai 3. marraskuuta 2016

Yuri Herrera: Kartellin trubaduuri

Sammakko 2015
123s.
Oma ostos

Kartellin trubaduuri tarttui matkaan Kirjamessuilta Sammakon pisteestä mielenkiintoa herättäneen takakansitekstinsä myötä.

Kartellin trubaduuri kertoo nimensä mukaisesti huumekartellin trubaduurina toimivasta Taiteilijasta. Kartellin pomo, Kuningas, vakuuttuu kapakassa trubaduurin soittotaidoista ja näin ollen Taiteilijaksi kutsuttu trubaduuri päättää muuttaa Kuninkaan Palatsiin asumaan ja viihdyttämään hovia.

Kirjassa ei mainita nimeltä henkilöitä, vaan kaikki ovat nimetty toimenkuvan mukaan, kuten; Kuningas, Perijä, Toimittaja, Kultaseppä jne. Pidin tästä ratkaisusta, sillä näin pysyi hyvin kärryillä ilman pelkoa, että espanjankieliset nimet menisivät sekaisin.

Tarinan edetessä Taiteilija tutustuu Palatsissa asuessaan muuhun väkeen, kuten edellä mainittuihin henkilöihin ja tarkkailee sivusta kartellin arkea. Näistä elementeistä hän ammentaa tekstejä lauluihinsa, joita Palatsissa esittää.

Herreran tapa kuvailla tapahtumia ja Taiteilijan sielunelämää ei ole kovin syvällinen, mutta minut se onnistui vakuuttamaan. Herrera ei juuri menee pintaa syvemmälle kartellin asioihin tai Taiteilijan pään sisään, mutta saa tarinaa kuljetettua jouhevasti eteenpäin pitäen ottessaan läpi kirjan.

Kirjan ilmapiiri on sellainen, että jostain syystä odotin kirjalle koko ajan "surullista" loppua, mutta sellaista ei lopulta tullutkaan. Loppu oli itse asiassa jopa hieman sekava, joskin kuitenkin toimiva.
Herrera onnistui vakuuttamaan minut tällä esikoisteoksellaan. Aion ehdottomasti lukea myöhemmin myös miehen toisen suomennetun teoksen, Maailmanlopun merkkejä.

Tommi