tiistai 22. marraskuuta 2016

Siri Kolu: Kesän jälkeen kaikki on toisin

Siri Kolun Kesän jälkeen kaikki on toisin on lasten- ja nuorten Finlandia-ehdokkaana, eikä suotta.

Kirjan päähenkilönä suurten muutosten keskellä painii Peetu, täysi-ikäisyyden kynnyksellä oleva nuori. Kirjassa kuvataan Peetun kesää odotellen leikkausta, jossa hänen rintansa leikataan pois. 18-vuotiaana hän saa vihdoin uuden henkilötunnuksenkin - toiselle sukupuolelle. Peetu on poika joka syntyi tytön vartaloon ja kantoi pitkään nimeä Petra tietäen kuitenkin aina olevansa poika. Saadakseen itselleen oikeuden olla se, joka hän tuntee olevansa, hän on käynyt läpi lääkärikäynnit, kuullut muiden ilkkumiset ja käyttänyt hormonihoitoja.

Yksin Peetu ei kuitenkaan tällä taipaleella ole, mukana välittävä isä, kiireinen äiti, isoveli Pyry ja Aamu, tyttöystävä, jonka kanssa Peetu on jo jonkin aikaa asunut yhdessä.

Peetu odottaa kovasti leikkausta ja luvassa on kymmenen kertaa isän kanssa purjelentämässä. Taivaalla liitävät isä ja poika avaavatkin toisilleen ajatuksiaan yllättävän avoimesti, mutta kuitenkin uskottavasti. Kaikkea ei sanota, eikä tarvitsekaan. Ongelmitta kaikki ei kuitenkaan suju, Peetun äidillä on vaikeuksia hyväksyä asiaa ja hän koittaakin kääntää Peetun pään - tuloksetta.

     Otava 2016
     112s.
     kirjastolaina

Pyry kiusaa mua, että mä vaikutan valjulta. Mietin vastauksiani liian pitkään.
En koskaan ehdi yhteenkään yhteisnauruun. Ihmisiä vedetään naruissa, niillä on nopeat sekuntiraajat, impulssi-itkut ja naurut ja kuolinkorinat.
Pyryn vierellä mä olen aina se tyhmä ja hiljainen veli. Mä haluan nähdä asian kokonaan. Nähdä sen ympäriltä. Tahdon ennen vastaamistani kelata, miten asia vaikuttaa minuun ja muihin ihmisiin. En tahdo vain reagoida.
Irrotan ne marionettinarut.  
Mulla on omat köyteni, ne joihin maailma tahtoo hirttää mut jo muutenkin, kiitos vaan. Mä en tarvitse ylimääräisiä. 

Kirja on valoisa, sympaattinen sekä ajankohtainen, ei siis ihmekään että se on Finlandia-ehdokkaana lasten- ja nuorten kategoriassa. Kovin syvälle ei kirja mene, eikä sen tarvitsekaan. Kesän jälkeen kaikki on toisin on tällaisenaan hyvä ja ennen kaikkea uskottava. Se on kirjoitettu passelisti sopivaan pituuteen, joka toivottavasti miellyttää myös kohdeyleisöään. Siri Kolu on saanut reiluun sataan sivuun hienosti mahdutettua tämän kasvutarinan. En jäänyt kaipaamaan lisää, tämä oli pieni, mutta sopivasti pakattu lukupaketti aikuistumisesta, vaikka olisin enemmän voinut toki lukea.

Tiia

8 kommenttia:

  1. Minua tämä kosketti poikkeuksellisen paljon sillä ystäväni on transsukupuolinen mies. Kolu kuvaa tätä aihetta jotenkin niin hienosti ja aidosti, että ilahduin todella kovasti nähdessäni tämän Finlandia-ehdokkaiden joukossa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsellä ei ole lähipiirissä tai tutuissakaan ketään transsukupuolista, joten aihe on sinällään uusi mulle. En ole aiemmin lukenut mitään aiheeseen liittyvää kirjallisuutta, mutta tämä avasi aika paljon ja kerronta tuntui uskottavalta ja samaistuttavaltakin. Koskettava ja hyvin tehty työ Kolulta. :)
      Tiia

      Poista
  2. Lainasin ja luin tämän alkukesästä ja rakastuin täysin<3 Pakko saada se omaan hyllyyn :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti löytyy jostain sopivaan hintaan. Me kolutaan aina kaikki alennukset, jos löytyisi sellaisesta, niin saattaisipa päätyä meidänkin hyllyyn. :)

      Poista
  3. Tämä on minullakin tutustumislistalla. Olen lukenut Kolulta vain Me Rosvolat -sarjaa, joka on täysin eri tyylinen (suosittelen, jos haluatte jotain iloista ja pirteää luettavaa). Vertailun vuoksi voisin kokeilla muutakin häneltä, ja Finlandia-ehdokkuus on ihan hyvä syy myös lukemiseen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos suosituksesta! Me Rosvolat on vain nimenä ja värikkäinä kansikuvina tuttu, mutta ei olla vielä ainakaan sen kummemmin tutustuttu. Varmasti vielä joku päivä tulee tarpeeseen lukea niitäkin. Ehdoton suositus täältä lukea Kesän jälkeen kaikki on toisin :)

      Poista
  4. Tämä kiinnostaa kovasti! Tästä aiheesta kun ei ikinä ole tullut luettua. Enkä ole lukenut aiemmin Kolulta mitään, kuullut vain hänen teoksistaan! Toivottavasti osuisi käteen kirjastossa seuraavalla kerralla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen! En ole myöskään itse lukenut aiheesta, mutta tämä kyllä tuntui tosi uskottavalta. Toivottavasti tulee kirjastossa vastaan, meillä oli onneksi nostettu esiin telineeseen, muuten olisi saattanut mennä ohi.

      Poista

Kiitos kommentistasi, ne piristävät aina päivää!