maanantai 2. lokakuuta 2017

(Kirjojen) kierrätyksestä

Kirjojen kamarin blogin Katja kirjoitti hiljan ihanasti kirjojen omistamisesta, kiertoon laittamisesta. Katjalla on hyvä pyrkimys karsia hyllystään kirjoja, vaikka kirjat olisivat hyviä. Olen jo jonkin aikaa pyrkinyt samaan ajatteluun, että olisi kiva omistaa vain ne erityiset kirjat. Kun viime vuonna haalittiin kirjoja tasaiseen tahtiin kirppiksiltä ja alennusmyynneistä, tänä vuonna se on vähentynyt selvästi. Voin toki myöntää, että vaikka välillä sorrun(kesällä 20 kirjaa alennusmyynneistä...), on suunta oikea. Olin keväästä asti antanut tämän postauksen muhia luonnoksissa, mutta nyt tein siihen tarpeelliset muutokset (ajankohtaistin) ja päätin laittaa sen vihdoin julki. Katjalle vielä kiitos bloggauksestasi, innostuin työstämään tämän postauksen vihdoin loppuun.

Aloitan siitä, että rakastan omistaa kirjoja. Kirjat on ihania. Täysi kirjahylly on ihana. Toisaalta taas vihaan turhan tavaran omistamista. Läheiset ovat saattaneet huomata että tasaisin väliajoin käyn kaapit läpi ja turhat tavarat lähtee kiertoon.  Viime vuonna koluttiin kirjoja kirppiksiltä ja alennusmyynneistä, sillä halpa hintalappu houkutteli. Se oli kuitenkin ristiriidassa muiden ajatuksieni kanssa ja huomasin, että olen todella epämukavuusalueellani. Miksi omistaa parisataa kirjaa, joista iso osa on keskivertokauraa?

Joskus sitä sortuu ja kirjoja tulee lisää. Suunta kuitenkin on oikea. Kirjoja on tänä vuonna osteltu reilusti vähemmän.

Kirjoista -  miten pyrin vähentämään sisääntuloa ja edistämään ulosmenoa?

Ostelua on selkeästi vähennetty (vaihtelevin tuloksin).

Keväästä asti meillä on ollut sellainen laatikko, johon menee kiertoon lähtevät kirjat. Laatikko on täyttynyt tasaista tahtia. Nyt syksyä kohden voisimme erityisesti panostaa oman hyllyn kirjojen koluamiseen ja uusia ei tule. Laatikkosysteemiä vaikeuttaa se, että meitä lukijoita on kaksi. Meitä kiinnostaa samat kirjat. Kuitenkin aina luetaan eri kirjoja. En voi laittaa kiertoon jos toinen ei ole lukenut. En voi laittaa kiertoon, jos toinen on sitä mieltä että pidetään. Mulla on tiukemmat kriteerit kirjojen säilyttämiselle, Tommilla löyhemmät, mutta kirjoja on silti karsiutunut iso määrä.

Sitten kierrätyksestä yleisesti.
Kierrätys on tärkeää ja ekologista. Vaikka aika harvoin lopulta käydään kirppiksillä, niin kyttäilen tasaisin väliaijoin paikallista facebook-kirppistä ja tori.fi:tä tehdäkseni hyviä kauppoja. Facebook-ryhmissä myymme paljon itsekin, aina silloin kun kaappien tyhjennys on tehty.

Kun muutimme yhteen vajaa kolmisen vuotta sitten, silloinen sisustuksemme koostui lähinnä sukulaisilta saaduista. Mitään ns omaa ei ollut, paitsi muutamat kalusteet jotka ostimme uusina sen suurempia miettimättä. Ei vielä osannut miettiä mitä kannattaa ostaa, mihin panostaa ja miten asiat sopii yhteen. Vähän harmittaa, että jotain juttuja on tullut vähän sokeasti ostettua, mutta lohduttaa että ne on päässyt sitten uusiin koteihin.

Ollaan paljon siirrytty ostamaan huonekaluja käytettynä. Jonkinlaista aikuistumista tässä on tapahtumassa, sillä en enää niin kovasti haluaisi kierrättää huonekaluja, vaan löytää ne hyvät jotka sitten miellyttäisi silmää pidempäänkin ja kestäisi aikaa ja käyttöä.

Osittain tähän tietty vaikuttaa se, että kun muutettiin yhteen, saatiin paljon huonekaluja esim sohvat.  Sohvat olivat siis meillä kaksi vuotta, kun saatiin olivat aika uudet, mutta kahdessa vuodessa ne kulahti niin, että maksettiin niiden poisviennistä. Halpa tulee usein kalliiksi. Tästä sitä oikeasti aloinkin paljon miettimään. Maksaako 500 euroa sohvista joita käytät kaksi vuotta (sen jälkeen kaatopaikkamaksu, kuljetus yms), jonka jälkeen ostat taas uudet samaan hintaan (ja kuvio toistuu) vai maksaako sohvista 3000 euroa ja käyttää niitä vuosikymmeniä tuhlaamatta luonnonvaroja niin paljon. Kestävään on hyvä satsata.

Myönnän, että ollaan juuri ostamassa halpa Ikean sohva, mutta tässä hankinnassa pyrin kuitenkin kestävyyteen. Sohvaan saa mieleisiään lisäpaloja(muokattavuus iso plussa), kangas on täysin pestävä ja kuulemani mukaan kestää pesuja hyvin. Myös kankaita saa ostettua uusia, jos vaikka väri tulevaisuudessa tympii. Uskon ja toivon todella, että kyseinen sohva on kestävä.


En koskaan nuorempana juuri miettinyt designtavaroita kuin "huhhuh miten kallis, miksi kukaan ostaisi tuollaisen kun tällaisenkin saa viisi kertaa halvemmalla". Ja nyt kun olen 23, enkä edes varoissani - huomaan arvostavani designia uudella tavalla. Designissa on usein muotoilu, joka kestää aikaa. Se ei mene pois "muodista", se kestää ja kaiken lisäksi sillä on vuosien käytön jälkeenkin jälleenmyyntiarvoa. Toki hinta ja laatukaan ei valitettavasti aina kulje käsi kädessä. Yleensä kyllä. Sanonta halvalla ei saa hyvää, pitää valitettavan usein paikkaansa. Ainakin tänä päivänä.

No, onko meillä designia? On ja ei. Meillä on pienet tulot ja on sanomattakin selvää, että meillä on niitä halvempia juttuja, on kirppislöytöjä, uusia, vanhoja. Joissain asioissa satsaan mielelläni laatuun ja säästän.

Mulla on esimerkiksi tosi laadukas työtuoli, mutta aikaa myöden ehkä tulee jo pikkuhiljaa tiensä päähän. Etsin kauan uutta hyvännäköistä ja laadukasta työtuolia, mutta nämä kriteerit on oman kokemukseni mukaan aikalailla toisensa poissulkevia. Lopulta ostin synttärirahoillani, Vitran Eames DSW-tuolin, joka oli juuri budjetissani - 400 euroa. Tuoli on ruokapöydän tuoli, mutta luin kehuja sen istumismukavuudesta ja kävin testaamassa sitä Vepsäläisellä. Tuoli kannettiin kotiovelle ja ah. Ihan kokonaisena. Ei kasausta. Tällä hetkellä totuttelen pikkuhiljaa persettäni kyseiseen tuoliin. Tuoli on mahtava istua, mutta sen muoto on aivan erilainen kun vanhassa työtuolissani ja herkällä perseelläni kestää hetken tottua.

Sitten on niitä kirppislöytöjä, lähinnä 50-60 -lukujen muotoilua. Monet ns. uudetkin kalusteet on ostettu käytettyinä. Uutena ostettuja ei ole paljoa. Keittiön pöytä löytyi kierrätyskeskuksesta, tuoleja nettikirppiksiltä ja kaksi tuolia tuli vanhempieni mökiltä. On mieltä lämmittävää ajatella, että mummon vanha tattivuoka on nyt mulla ja mä käytän sitä, niinkuin sitä on käytetty jo 50 vuotta ilman moitteita! Tähän koitan nykyään pyrkiä, kestävyyteen. Pikkuhiljaa.

Olen joskus innostuessani hyvin impulssiivinen, esimerkiksi kierrätyskeskuksessa iskin silmäni liinavaatekaappiin joka on ihana, ostin sen. Jälkikäteen tajusin, että meillä on muutenkin liikaa säilytystilaa. Onneksi kuitenkin lohduttaa se, että asioita oppii parhaiten kantapään kautta ja se, että hylly menee varmasti kaupaksi kunhan nyt pääsen yli siitä asiasta, etten voikaan omistaa sitä.

Meillä on kaksiossa paljon huonosti organisoitua kaappitilaa, joka ei täyty. Omistetaan kai aika vähän. Mä mielelläni omistaisin vielä vähemmän. Jos koskaan meillä on omaa kotia,  niin sinne tulee jotkut pienet, kauniit ja helposti organisoitavissa olevat säilytystilat. Eikä varsinkaan vitriinilasillista kuivauskaappia. Vaikka tiskit voi jonkun mielestä olla arjen kauneutta.

Myönnän, että vaikka miten koitan selitellä miten en pidä ylimääräisestä tavarasta, niin kyllä mua silti halpa ja kaunis kiehtoo ja yleisimpiä halpisostoksia on kukkaruukut. Niitä ostan ja paljon. En tietty turhaan.

sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Superlukumaraton 24.9.2017 (päivittyvä)

Carry on reading -blogin Henna emännöi syksyn ensimmäistä superlukumaratonia, johon mekin päätimme ottaa osaa. Aikaa lukea on 24 tuntia. Ensi kerralla, lokakuun lopussa maratonia emännöi Hogwarts Library -blogin Lotta. Kiitos Hennalle ja Lotalle järjestämisestä!

Pääsemme vielä mukavasti sunnuntain puolella osallistumaan. Lähdimme heti aamupäivästä Hyvinkäälle shoppailemaan ja kävimme ravintolassa syömässä, joten päivä oli jo pitkällä kun saavuimme kotiin. Ihan heti ei maratoonaamista jaksettu aloittaa, mutta nyt iltaa kohden pikkuhiljaa jaksaa. Päätimme maratonin aloitusajaksi kello 21:00.

Tuttuun tapaan postaus päivittyy sitä tahtia kun luemme ja ehdimme/jaksamme tänne raportoimaan.














Tiia: 
21:00-23:30
Luin Ferninand von Schrirachin Syyllisyys -novellikokoelman kokonaan, 161 sivua. Se oli ihan mukava lukukokemus, mutta ehkä omaan tyyliini ei oikein sovi lukea hujauksessa isoa määrää novelleja. Loppumaraton sitten jotain muuuuta.

Toiseksi kirjaksi valikoitui Piia Leinon viime vuonna ilmestynyt esikoisromaani Ruma kassa, joka tarttui jokusen aika sitten mukaan Prisman alelaarista. Olin jo aiemmin miettinyt Ruman kassan lukemista e-kirjana, mutta iphone 5s:n näyttö on omaan makuun kyllä liian pieni siihen tarkoitukseen, joten Bookbeatia tulee hyödynnettyä lähinnä äänikirjojen kuunteluun. Tositeevejuoni kuulostaa hauskalta, mutta ainakaan vielä en täysin lumoutunut kerronnasta. Silmäni jaksoivat soljua eteenpäin 78 sivun verran, mutta väsymys ottaa nyt voiton ja loppu-urakka jää huomiselle.


9:00-11:00
Heitin aamulla kuulokkeet korvaan ja rupesin kuuntelemaan Pekka Salmisen ja Miikka Niirasen kirjaa Sä maksat. Miikka Niirasen äänen sointuessa taustalla purin tiskikoneen, tiskasin, kokkasin, söin ja muuta pientä puuhastelua. Äänikirja oli ennestään kesken ja kuuntelin sen loppuun, 1 tunti ja 56 minuuttia.

12-16: Luin pätkissä Ruman kassan loppuun, 145 sivua.

Tämän jälkeen en enää jaksanut lukea. Maratonin tulos kuitenkin on ihan hyvä, sillä en kovin suuria lukumääriä odottanutkaan tällä kertaa.

Yhteensä : 384 sivua ja 1 tunti 56 minuuttia äänikirjaa.

Tommi:
21:00-00:00
Luin aiemmin aloittamaani Ferninand von Schrirachin Collinin tapausta 70 sivua. Lisäksi kuuntelin kesken olleen Stephen Kingin Tervetuloa Joylandiin äänikirjan loppuun, 1 tuntia ja 2 minuuttia.
Maanantaina luin Collinin tapauksen loppuun 73 sivua.

Yhteensä: 143 sivua ja 1 tunti 2 minuuttia äänikirjaa.

lauantai 23. syyskuuta 2017

Olen kiitollinen...

Sain kiitollisuushaasteen Takkutukalta ja Katjalta. Kiitos teille kumpaisellekin ihanasta haasteesta ja ennenkaikkea ihanista blogeistanne. Haasteen toteutus venyi yli viikolla, mutta eipä tässä hätää. Tuli hetkellisesti taas sellainen, että en ole selannut muiden blogeja, enkä tehnyt täälläkään mitään.

Pakko myöntää, että tämä haaste on mulle todella vaikea. Kiitollisuuden aiheita on kieltämättä hyvä aina välillä pohtia, mutta en vain yleensä tee niin. Syitähän varmaan on monia, en ole koskaan kokenut olevani tarpeeksi onnellinen. Olen onnellisessa asemassa, mutta aitoa onnellisuutta en ole juuri kokenut. Iloa toki, mutta niin että se vaihtuisi pidempään onnellisuuteen, en. Jonkun mielestä tämä voi kuulostaa liioittelulta, mutta ehkä se on munkin aika tajuta, että elämässä voi olla monista asioista kiitollinen, vaikka ei onnea tuntisikaan. Olen vähän liian kyyninen ihminen ja huomaan helposti jotkut näistäkin kääntäväni päälaelleen.

Kuluneen viikon olenkin pyrkinyt käyttämään kiitollisuuden pohtimiseen ja kyllähän se tuo päivittäiseen elämään pientä iloa, jos koittaa miettiä mistä tänään on kiitollinen.

Olen kiitollinen rakkaudesta, toisin sanoen Tommista. Meidänkin kolmevuotiseen taipaleeseen mahtuu pieniä kuoppia. Maailmalla on tuttu tapa heittää kapuloita rattaisiin, mutta suuremmilta riidoilta on ihme kyllä vältytty. On kumpikin oltu sairaina, mutta toinen on aina vierellä. Sitten kun aika ja rahatilanne on oikea, vaihtuu sukunimemme samaksi. ♥ Hyviä hetkiä on paljon ja ne painaa vaakakupissa enemmän.






































Olen kiitollinen kodista, paikasta jonne tulla ja jossa elää. En ole juurtunut minnekään. Asuin elämäni 20 ensimmäistä vuotta Hyvinkäällä, mutta se ei tunnu paikkakuntana yhtään kodilta. Olin juuri pari päivää vanhempieni kotona ja se tuntuu ihan mukavalta, mutta joku siinä kaupungissa mättää. Olen asunut kolme vuotta Lahdessa, mutta ei ainakaan vielä tämäkään tunnu kodilta. Asunto sentään tuntuu kodilta, se on pääasia. Lahdessa kuitenkin viihdyn paljon paremmin. Mietin aina nuorempana, miten haluan muuttaa Hyvinkäätä isompaan kaupunkiin, siis ei nyt välttämättä mihinkään Helsinkiin, mutta jonkin verran isompaan. Lahti tuntuu kaupunkina aika sopivan kokoiselta. Ehkä siksi viihdyn.

Olen kiitollinen vanhemmilleni. Ainoana tyttönä musta ei tullut ikävä kyllä prinsessaa. Eikä edes yhteiskuntakelpoista. Te ootte ihan kivoja ja kuitenkin luette tätä. 😇

Olen kiitollinen kissoista. Sain ensimmäisen kissani, Viirun 8-vuotiaana pitkän kinuamisen jälkeen. Viiru eli 14-vuotiaaksi ja oli mulle maailman tärkein olento ja paras ystävä. ♥ Aijaijai niitä teini-iän itkuja ja sitä kuinka Viiru oli aina mun vieressä. Tais turkki kastua mun kyyneleisiin. Sitten porukoilla on vielä Vilma ja Laikku ja meillä Tommin kanssa Jöpö ja Pippuri.
Aww, mikä teini-minä ja ihana Viiru.

Olen kiitollinen, kaikesta minkä olen kokenut, vaikka sekaan mahtuu hyvää kuin huonoakin. Kaikesta olen voinut oppia. Kaikista jotka olen nähnyt, myös ne kurjimmat ihmisrauniot. Ilman näitä kokemuksia ja ikäviä ja ihania ihmisiä en olisi nyt tällainen kuin olen.

Sekä niistä asioista kehossani jotka pelaavat. Raajat, sisäelimet suurimmissa osin, aivot kutakuinkin.

Pienistä asioista, kuten harrastuksista. Lukemisesta, kirjoittamisesta, ylipäänsä lukutaidosta, elokuvista, tv-sarjoista...Kaikkea sitä.

Laitan haasteen eteenpäin uudelle tuttavuudelle Marihantee, ihanalle Hurja Hassu Lukija -blogille ja kauniin blogin omaavalle Kirjojen Pyörteissä Jennylle. Toteuttakaa jos haluatte, pakko ei ole. Kuten alussa sanoin, en ole hetkeen taas seurannut bloggauksia, joten jos olette jo saaneet/tehneet haasteen, tästä ei kannata välittää. Nyt painun selaamaan kahden viikon postauksia!

lauantai 26. elokuuta 2017

Aki Ollikainen: Musta satu

Aki Ollikaisen Musta satu herätti huomioni kauniiden kansiensa ansiosta. Lisäksi kirjailijan nimi oli tuttu, vaikken kumpaakaan hänen kirjoistaan ollut vielä lukenut. Ollikaisen esikoisteos Nälkävuosi oli ehdolla Finlandia-palkintoon vuonna 2012 ja voitti kirjablogistien äänestyksen. Nälkävuoteen olen usein törmännyt mm blogeissa ja instagramissa. Se ei kuitenkaan päätynyt ensimmäiseksi Ollikaisekseni, vaan sen teki Musta satu.
Musta satu kulkee kahdessa aikakaudessa. Välillä ollaan nykypäivässä, minäkertojan saappaissa. Mies joka kirjoittaa. Mies jonka elämä ei oikein toimi. Mies jonka arki lapsen ja vaimon kanssa ei suju. Mies joka muistelee sukuaan ja vanhaa lapsuuden ystävää Joonaa. Miestä kiinnostaa erityisesti Tattarisuon 1930-luvun tapahtumat, lähinnä isoisoisän osuus niihin.

Toinen aikakausi on 1930-luku. Eletään kieltolain aikaa. Heino salakuljettaa pirtua. Hän asuu Helsingissä vaimonsa ja lapsensa kanssa. Heino kätkee salakuljetettua pirtua Tattarisuolle, mutta siellä tapahtuu jotain muutakin outoa. Suosta löytyy ruumiinosia. Käsiä, sormia, päitä... Heino käy liian ahnaaksi ja sillä on kohtalokkaat seuraukset. Ketjureaktiona se vaikuttaa sukuun pitkälle, aina nykypäivään asti. Suvun miehet lääkitsevät ahdistustaan alkoholilla, vierailla naisilla ja siirtävät ahdinkonsa seuraavalle polvelle.



Musta satu on kirja josta niin kovasti halusin pitää, mutta en loppujen lopuksi oikein syttynyt. Se on kelpo kirja, mutta se jokin jäi puuttumaan. Ihan ei loksahtanut kohdilleen. Mustassa sadussa on paljon hyvää, mutta myös heikompia ominaisuuksia. Mustan sadun hienoimpia ominaisuuksia on sen kieli. Ollikainen taitaa kirjoittamisen. Kieli on kaunista, upean soljuvaa - olematta sitä kuitenkaan yhtään liikaa. Siinä on tiettyä rujoutta, joka tekee siitä täydellistä makuuni. Mietin tätä kovasti kirjaa lukiessani. Kieli on ihanan soljuvaa ja nautin siitä suuresti. Usein epäröin kaunista tekstiä, mutta Ollikaisen kieli hurmaa.

Muita hienouksia on 1930-luvun onnistunut kuvaaminen. Nykyaikaan kohdistuva kerronta taas ei omaan makuuni oikein istu. Se on ihan luettavaa, mutta en saa nykyhetken minäkertojasta juuri mitään irti. En pääse hänen sisäänsä, muutkin hahmot jättävät vähän kylmäksi. Usein pidän vähän synkemmistä hahmoista, mutta nyt en... Tuntuu, että olisin voinut ymmärtää, saada siitä kiinni, mutta en kuitenkaan ihan.

Alkuun upposin Mustaan satuun sillä kirjan teema on kiinnostava. Sen historiallisuus, tattarisuon tapahtumat, 1930-luku. Sitten jokin töksähti. Ajaannuin etäämmälle, enkä saanut enää kiinni. Kokonaisuus jäi tuntumaan piirun verran vajaalta. Tuntuu, että näillä lähtökohdilla olisi voinut saada paljon enemmän. On pakko myöntää, että harmittaa kun odotin tältä liikoja. En ollut törmännyt Mustaan satuun missään, mutta olisi ollut hyvä jos jotain olisin lukenut etukäteen. Kirjan luettuani, googletin sen ja luin muiden mietteitä, enkä selkeästikään ollut yksin ajatuksieni kanssa. Oikeastaan hämmennyin, miten monesta asiasta muut lukijat olivat samaa mieltä kanssani.

Ollikaisen kielellisestä lahjakkuudesta vaikutuin, joten kyllähän se kehuttu Nälkävuosikin täytyy vielä lukea.

Siltala 2015
155s.
Oma ostos

lauantai 19. elokuuta 2017

Elokuun lukumaraton (päivittyvä)

Kirjablogeissa on tänä kesänä ollut jo kaksi kesälukumaratonia ja tämä on näistä kolmas ja viimeinen. Olemme ensi kertaa mukana. Maratonissa on siis 24h aikaa lukea ja osan tuosta ajasta on osuttava lauantaille 19.8.  Tällä kertaa maratonia emännöi Marika Oksa. Jos maraton alkoi kiinnostamaan, tässä linkki josta pääsette tutustumaan siihen. Tsemppiä kaikille osallistuville.

Omalla kohdallamme punnitsimme aloitammeko jo perjantain puolella, mutta Tommilla oli illasta edessä Pelicansin peli ja Tiia odotteli postin toimittavan paketin.

Aloitimme maratonin klo la 19.8. kello 01:00. Se tuntui hyvältä ajankohdalta, sillä teki mieli lukea ennen nukkumaanmenoa ja ehtisimme 24 tunnin puitteissa lukemaan tällä aikataululla hyvin myös lauantai-illan.

Tiia

Tarkoitus on ainakin alkuun purkaa muutamia kesken olevia kirjoja alta pois ja mahdollisesti sitten aloittaa uusia. 

1:00-2:05 Kuuntelin loppuun Sami Minkkisen äänikirjan Havaintoja parisuhteesta. Eli 1h 5 minuuttia kuuntelua. Kahden jälkeen painuimme pikkuhiljaa nukkumaan.

Heräilin yhdeksän aikaan aamulla ja 9:10-9:59 luin Estelle Maskamen Dimily-trilogian toista osaa Diminy - Tarvitsen eteenpäin  57 sivua.

10:15-11:04 Jane Austen Neito vanhassa linnassa äänikirja loppuun, 49 minuuttia.

12:00-12:44 Jatkan Maskamen Diminyä 49 sivua. Lukumaraton on lähtenyt mukavasti käyntiin.

13-16 Ruokailen, käyn suihkussa ja luen Diminyä satunnaisesti eteenpäin 106 sivua.

16:30-17:20
Diminy loppuun. 49 sivua. Nyt siis olen kuunnellut jo kaksi kesken ollutta äänikirjaa loppuun ja yhden kesken olleen lukenut loppuun.

Ja kun näin vauhtiin pääsin keskeneräisten kirjojen lukemisessa, luin loppuun myös kesken olleen Steven Rowleyn kirjan Lily ja mustekala, viimeiset 81 sivua. En muista milloin olen viimeksi lukiessani itkenyt, mutta nyt oli ihan pakko tihrustaa muutama kyynel.

20.20 Seuraavaksi kaivoinkin uuden kirjan esiin hyllystä, ensimmäisen jonka luin maratonin aikana kokonaan, Juha Mäntylän Milt. En tiennyt kirjasta etukäteen juurikaan, mutta se oli mukavan positiivinen yllätys ja luin sen kokonaisuudessaan, 191 sivua.

22.50 Yllätin itsenikin ja kaivoin William Van Hornin Aavemaan aarre Aku Ankka -sarjakuvakirjan (Ankantekijät #5) kaapista ja lukaisin sen. Luen liian harvoin sarjakuvia, joten onneksi sain idean. 192 sivua. Siitä jatkoin kohta lukien Bas Heymansin ja May Heymansin Taistelupari Aku Ankka -sarjakuvakirjan (Ankantekijät #12), jossa oli tismalleen sama sivumäärä, eli 192s.

20.8. 1:00 Lukumaraton tuli osaltani päätökseen, aloitin Roald Dahlin Jaakko ja jättipersikka, jota luin 49 sivua, kunnes alkoi väsyttämään ja kellokin lähestyi jo klo yhden maagista rajaa. Lopullinen sivusaldo näkyy alta. Nyt onkin hyvä aika hipsiä pikkuhiljaa nukkumaan ja todeta, että olen tyytyväinen maratonin tulokseen. Aika paljon sivuja tuli Aku Ankka -kirjoista, mutta olipas hauska lukea niitä pitkästä aikaa!

Loppujen lopuksi kuuntelin kaksi äänikirjaa loppuun, luin kaksi kesken ollutta kirjaa loppuun, luin kolme kirjaa kokonaan ja aloitin yhden.


Yhteensä
Äänikirjoja: 1h 54min
Sivuja: 966

Tommi

1:00-2:00 Aloitin Yahya Hassanin runkokirjan jota luin n. 100 sivua.

10:30-11:15 Luin Yahya Hassanin runokirjan loppuun, n. 70 sivua. Yhteensä 167 sivua.

14:50-16:20 Jatkoin aiemmin aloittamaani Stephen Kingin Tervetuloa Joylandiin -äänikirjan kuuntelua, 1h 30min.

17:00-17:25 Mia Röngän runoteos Maanalaiset linnut, 67 sivua.

18:00-19:45 Kingin äänikirjaa eteenpäin, 1h 45min.

23:00-01:00 Vielä kaksi tuntia lisää Kingiä,

Lisäksi luin muutaman Aku Ankan, yhteensä n. 200 sivua.

Yhteensä
Äänikirjoja 5h 15min
Sivuja: 430

perjantai 18. elokuuta 2017

Syksyn uutuudet

Niinhän se menee, että vaikka itse on poissa kuvioista, niin kirjojahan tulee koko ajan lisää ja lisää. Kevään kirjoja ei ole tullut luettua, eikä niistä ole juuri tietoakaan. Katalogeja on silti kiva selailla ja siirtää katse tulevaisuuteen. En ole myöskään onnistunut kasvattamaan kauheaa TBR-pinoa kevään kirjoista, kun en ole muidenkaan blogeja juuri kevään ja kesän aikana kurkkinut. Ehkä keskityn siis näihin tuleviin. Aika moni on varmaan tehnyt keväällä tai kesän alussa omat postauksensa, mitä kirjoja syksyltä odottelee.

Innon katalogista bongaan Ulla Pyyvaaran ja Arto Timosen kirjan Naamat, haastattelu- ja valokuvakirja asunnottomuudesta. Aiheesta ei ole millään tavalla kokemusta, joten kirja olisi varmasti aika silmiä avaava.

Johnny Knigan katalogissa tulee vastaan tutunnäköinen kirja, Miikka Niirasen ja Pekka Salmisen Sä maksat, joka taisi olla jo kevään katalogista ja sitä on siitä lähtien odotettu. Sä maksat on realistinen romaani helsinkiläisten graffittimaalarien elämästä. Se herätti kiinnostuksen jo keväällä, sillä kirjan kirjoittaneet Niiranen ja Salminen ovat lähellä sydäntä Gasellit -räppiyhtyeensä ansiosta.

Juri Nummelinin toimittama Sadan vuoden unet, joka pitää sisällään suomalaisten kirjoittajien omia versioita muun muassa Grimmin veljeksien saduista. Rakastan satuja.


Muita kiinnostavia

Kjell Westö: Rikinkeltainen taivas (Otava, kauno)
Annastiina Storm: Me täytytään valosta (S & S, kauno)
Nina Pulkkis, Liisa Vähäkylä: Muumeista miljoonabisnes (Siltala)
J.K. Rowling, Jim Kay: Harry Potter ja Azkabanin vanki  (Tammi, lapset, kuvitettu versio)
Michael Bond: Paddington lähtee lomalle (Tammi, lapset)
Astrid Lindgren: Kätken kirjeesi patjan alle (WSOY)
J.R.R. Tolkien: Hobitti (WSOY, Tove Janssonin kuvittama)
Satu Lepistö: Lintutarha (kauno, Gummerus)
Nathan Hill: Nix (kauno, Gummerus)
Pasi Ilmari Jääskeläinen: Väärän kissan päivä (kauno, Atena)
Jennifer Niven: Yksi täydellinen päivä (nuoret, Karisto)
Fanny Zedenius: Makrameen maailma (käsityöt, Mäkelä)
Roald Dahl: Himo (novellit, Art House)
Anu Lahtinen: Hyvät, pahat, Hyvinkääläiset (historia, Siltala)

Jos oikein laskin, niin sain jo 17 kirjaa lisää kasvavalle TBR-listalle ja lisää vinkkejä varmaan karttuu syksyn mittaan muiden blogeista.

tiistai 15. elokuuta 2017

Estelle Maskame: Dimily - Rakastan

Suomalaisen lehdessä oli mukavanoloinen tarjous, DIMILY-trilogia yhteensä 25 euroa. Eihän se auttanut kuin kipittää kauppaan rahat kourassa ja poistua ovesta hymyssä suin ja kassissa muutama uusi kirja. Tartun ensimmäiseen osaan päivän sisällä ja ahmin sen suhteellisen nopeasti siihen nähden, että en ole kesäkuukausina juurikaan lukenut. Kaksi päivää ja ensimmäinen osa on koluttu loppuun. Ensimmäinen osa, Did I mention I love you, eli suomennettuna Dimily - Rakastan kahmaisee mukaansa kutkuttavaan tarinaan.

Eden Munro on 16-vuotias. Hänen vanhempansa ovat eronneet kolme vuotta sitten, isä vain otti ja lähti, eikä hän ole kuullut isästään sen koommin. Portlandissa asuva Eden yllättyy isän pyytäessä häntä visiitille Santa Monicaan, Kaliforniaan isän uuden perheen luo. Eden kokee yllätyksen kun isän uuden vaimon kolme lasta eivät olekaan riehuvia pikkuvintiöitä, vaan vanhin on 17-vuotias Tyler ja nuoremmat tulevat muutamat vuodet perässä. Eden tuntee helpotusta, kunnes tapaa vanhimman velipuolensa. Tyler on oikea maanvaiva, paha poika joka käyttää huumeita, ryyppää ja kaahaa autollaan miten sattuu. Eden saa uusia kavereita Tylerin tyttöystävästä Tiffanista, sekä Rachael naapurista jotka ovat rikkaita bilettäjiä. Eden sen sijaan on aika kiltti tyttö, tavis. Kuinka ollakaan, niinhän siinä käy. Eden ihastuu velipuoleensa, ihmiseen joka käyttäytyy kammottavasti häntä ja muita kohtaan. Onko tuon ulkokuoren alla mitään hyvää?

Uppouduin kirjaan. Edenin ja Tylerin kutkutteleva ihastus kyllä veti mukanaan, joten voinee todeta - aika passeli, joskin hieman kliseinen nuortenkirja. Kirjailija Estelle Maskame on trilogian ilmestyessä ollut 18-vuotias ja aloittanut Dimilyn kirjoittamisen jo 13-vuotiaana. Nuoren iän huomaa, ei laadussa - vaan tiedossa. Kirja tuntuu aidolta kokemukselta. Sellaiselta, mitä nuoruus onkin. Tunteiden paloa. Draamaa. Kirjassa on bileitä, ihmissuhdedraamaa, mutta samalla se ei kuitenkaan ole liian raju.

Kalifornian miljöö välittyy kuvauksesta upeasti, varsinkin kun jonkinlainen käsitys Santa Monicasta löytyy päästä jo valmiiksi.

Dimily ei nouse ehkä kirkkaimpiin lukukokemuksiini tänä vuonna, enkä sitä odottanutkaan. Mukava viihdyke se kuitenkin on. Hauskaa huomata, että näin nuori kirjailija on saanut kustannussopimuksen. Maskame julkaisi ensin kirjaansa netissä, jossa se sai suuren suosion. Olen aloittanut jo seuraavan osan ja voipi olla ettei senkään kahlaamisessa kauaa mene!

Gummerus 2016
409s.
Oma ostos

maanantai 14. elokuuta 2017

Pitkästä aikaa!

Hellurei, ihanat kanssalukijat. Blogi on pitänyt hiljaiseloa jo huhtikuusta asti. Tässä välillä on ehtinyt tapahtumaan paljon asioita - suurimmilta osin ei-positiivisella tavalla. Samalla blogin puolella on kertynyt rästiin kaikennäköistä, muunmuassa oma Paperilta ruutuun -haasteemme, josta emme ole tehneet koostetta, vaikka haaste päättyi jo monta kuukautta sitten. Sivuun on jäänyt myös lukeminen ja monet muut asiat. Lukemisen lisäksi esimerkiksi kirjablogien selaaminen on jäänyt oikeastaan kokonaan, enkä ole juuri perillä uutuuskirjoista.

Pahoittelen, ettemme muistuttaneet blogin puolella haasteen loppumisesta, mutta kiitos silti kaikille, jotka osallistuivat ja kaikille jotka muistivat siitä postata.

Tuntuu hassulta olla täällä. Blogi on ollut pystyssä jo vuoden, mutta viettänyt hiljaiseloa viimeiset puoli vuotta. Ei tunnu olevan syytä juhlistaa ensimmäistä vuotta, joka tuli täyteen 5. elokuuta.
Toivon, että bloggaaminen lähtee nyt käyntiin puhtaalta pöydältä. Todennäköisesti postaaminen on harvatahtisempana kuin viime vuonna, mutta hiljalteen on hyvä lähteä liikkeelle. Muokkasin hieman blogin ulkoasua, jotta blogi saisi myös ulkoisesti uuden ilmeen.

Mukavaa, että olette pysyneet blogin mukana hiljaiselosta huolimatta. Olisi kivaa kertoa tänne hienoja kesäkuulumisia, mutta vuosi ei ole ollut meille myötä. Onneksi aina on hyviäkin hetkiä. Siellä täällä.
Ilmoitustaulu vai kissa? Ehdottomasti kissa.

Terveisin

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Tanja Kaarlelan Lasissa on tyttö onnistui poistamaan lukujumin

Voitimme Riitta K:n arvonnassa Tanja Kaarlelan kirjan Lasissa on tyttö. Kiitos Riitalle, hänen postaukseensa pääset tästä.  Kuten olette varmaan blogista huomanneet, lukuinto on ollut tiessään. Hetken pyörittelin kirjaa käsissäni ja hyllyssä, kunnes sitten tartuin siihen – ja onneksi tartuin.


Lasissa on tyttö tempaa heti mukaansa kiintoisalla kerronnallaan. Kirja kertoo 90-luvun nuoresta 15-vuotiaasta tytöstä. Se taltioi upeasti ajankuvaa lamasta ja sen seurauksista. Tytön isä on välillä päiviäkin pois ryyppyreissuillaan, sairas työtön alkoholisti. Äiti taas on koko ajan töissä tai muuten vain etäinen ja saavuttamattomissa. 10-vuotias pikkusisko laskee alleen. Paras kaverikin vaikuttaa välinpitämättömältä ja kaveeraa vain uuden poikaystävänsä kanssa. Äiti lähtee. Pois. Kokonaan. Isä ryyppää, eikä siinä ole mitään ihmeellistä että hän makaa keittiössä alasti sikiöasennossa. Tyttö ja pikkusisko joutuvat huolehtimaan itse itsestään.

Olen pohtinut putoamisen ja hukkumisen välistä aikaa, vapaan pudotuksen kestoa, veden iskun voimakkuutta ja tunnetta, kun vesi viimein tulvii keuhkoihin. Olen yrittänyt kuvitella, milllaista on täyttyä kokonaan vedellä, kun jo muutama pisarakin sattuu.

Kirja pitää sisällään yhden päivän tytön elämää. Se on rakennettu hienosti, siinä ei ole mitään likaa eikä toisaalta liian vähääkään. Tarina kantaa koko kirjan ajan ja jää mieleen pyörimään kun kirjan sulkee. Dialogi on toimivaa ja aikaansa sopivaa. Ihmiskuvaus on napakkaa ja viiltävää. Aikuisten turhautuneisuus, nuorten ryyppääminen ja ajatuksien hukuttaminen on realistista kuvausta.

Kyseessä on aikuisille suunnattu kirja, mutta pakko sanoa, että nuoreksi päähenkilöksi tyttö oli oikein siedettävä. Tuntuu, että usein joudun repimään nuortenkirjojen päähenkilöiden kanssa hiuksia päästäni. Silti kirjasta välittyy kasvukivut ja ne ajatukset joita kaiken tämän keskellä olevalla tytöllä varmasti on. Ei liene ihmekään, että tyttö on masentunut. Hän kaipaa muutosta. Vaikuttaa siltä, että se saattaisi olla saatavilla. Lehdessä lupaillaan, että masennukseen saa apua – vaan koululääkäri ei tunnu tytön ongelmaa kuitenkaan ymmärtävän. Kotona olisi kyllä ne isän siniset pillerit...

Yritin jopa ajatella tulevaisuutta - todella yritin ajatella sitä. Mutta kaikki ajatukset veivät taaksepäin, niin kuin tulevaisuutta ei olisi. On vain pysähtynyt aika ja taakse jääneitä tapahtumia, joista ei saa enää kiinni.
Tarina on surullinen, mutta hieno ja uskottava. Pääsin päähenkilöön sisälle todella hyvin. Elämä ei aina ole helppoa. Tanja Kaarlelalle kiitos hienosta kirjasta. 

Kaisa V pohti blogissaan Kirja hyllyssä kirjan kantta  ja voin vain todeta että olen samaa mieltä Kaisan kanssa, kansi on jokseenkin hämäävä. En olisi kannen perusteella uskonut mitä kirja pitää sisällään.

Helmet-lukuhaasteekin on jäänyt vähän taka-alalle lukemisen ollessa niin harvaa. Kirjaan Lasissa on tyttö kohtaan 19. Yhdenpäivänromaani ja merkkailen myöhemmin ylös muitakin luettuja.

Lukutoukan kulttuuriblogin Krista piti kirjasta kovasti. Krista menehtyi sairaskohtaukseen maanantaina, samoihin aikoihin kun itse aloin tätä lukemaan. Krista postauksellaan sai minut kiinnostumaan kirjasta, joten tahdon omistaa tämän postauksen Kristan muistolle. ♥ Oli ihana tavata Helsingin kirjamessuilla, en olisi uskonut että se jää viimeiseksi ja ainoaksi kerraksi.

Reuna 2017
179s.
arvontavoitto

perjantai 31. maaliskuuta 2017

Marilyn, Marilyn

Tarinoita ikonista ja ihmisestä

Kun Marilyn, Marilyn on kädessä, huomio kiinnittyy heti kirjan yltiöpinkkiin väriin. Kun sitä katsoo oikeassa valossa ja liikuttelee, huomaa sen olevan hauskasti kimaltelevaa, heijastavaa materiaalia. Ulkoasu siis sopinee kirjan sisältöön. 

Marilyn Monroe ei juuri esittelyjä kaipaa, nimen (ja naaman ja vartalon) varmasti tietää jokainen. Ja jokaisessa meissä kyseinen nimi varmasti herättää jotain ajatuksia. 
Tällainen kirja kaipaa kuvausreksvisiitakseen jotain kaunista esinettä, vaikka hajuvesipullon, koruja ja meikkejä. Se käy hetken mielessä, kunnes tajuan ettei mulla ole mitään noista enää.

"Kuka ja millainen hän oli? Maailman paras näyttelijä? Seksijumalatar? Syvästi surullinen nainen? Rietas huumeidenkäyttäjä? Pupu? Kuvajainen? Kuollut? Elossa?" Ote takakannesta. Siinä kiteytyy jo paljon, siinä osa niistä mielikuvista, joita Marilyn Monroe meissä herättää. 

Salla Simukka ja Marika Riikonen ovat toimittaneet kertomuskokoelman, joka pitää sisällään kahdentoista kirjoittajan fiktiiviset kertomukset historian tunnetuimmasta blondista. Kertomuksissa vieraillaan Marilynin elämässä monella tapaa, hänen nuoruudessaan tai sitten ihan täällä kotisuomessa, jossa Marilyn nousee jollain tapaa kertomuksissa esiin. 


Kirjoittajina toimivat Peter Franzén, Päihi Haanpää, Jari Järvelä, Riina Katajavuori, Milja Kaunisto, Tommi Kinnunen, Siri Kolu, Taija Tuominen, Marika Riikonen, Salla Simukka, Antti Tuomainen ja Saara Turunen.

Kertomuskokoelmassa on mukana myös pieniä infolaatikoita, aina kertomuksien välissä yksi. Kansien välissä on myös Riikosen ja Simukan esipuhe, pienet esittelyt novelleissa mainituista todellisista henkilöistä, mukana mm. Albert Einstein, sekä kirjan lopussa pienet tekstit kaikista mukana olevista kirjoittajista ja heidän suhteestaan Marilyniin.

Infolaatikoista poiminen ylös ja käyttöön drinkkivinkit.


Kertomuksissa ensimmäiseksi ääneen pääsee Salla Simukka novellillaan Drag Queen. Novellin nimestä voinee vähän jo päätellä, mistä tämä kertoo.

"Kaikki ovat hyviä jossain. Minä olen hyvä esittämään Marilynia. Olen tehnyt siitä työni. Saan elantoni sillä, että olen mahdollisimman uskottavasti ja tunnistettavasti Marilyn."

Novellin päähenkilö kertoo tärkeimmät rakennuspalikat, joiden avulla hän muodostaa itsestään Marilynin. Hän aloittaa äänestä, sillä harva osaa imitoida ääntä. Kuvaus äänen imitoimisesta tuntuu uskottavalta, sillä se ei todellakaan ole ihan helppoa. Varsinkaan Marilynin ollessa kyseessä.

"Äänen täytyy kuulostaa siltä kuin jokainen lausumani sana olisi houkutteleva lupaus jostain salaisesta ja sensuellista. Vaikka puhuisin vain tiskirätistä tai kuralätäköistä tai pieruista."

Novellin hahmo koittaa päästä Marilynin sisään, olla jatkuvasti hieman ihmeissään, kuin kaikki olisi uutta, mutta samalla on kuitenkin kokenut kaiken. Hän kertoo että Marilynin nimiin on kirjattu lukuisia tunnettuja sitaatteja, jotka voivat olla muunneltuja, oikeita tai keksittyä. Sen lukiessa mietin heti, että se lienee totta. Varmasti emme voi siis tietää.

 
Yksi niistä lukuisista lainauksista.


Muuntautumisleikissä iso osa on myös meikki, kauneuspilkku ja hiukset, jotka kuitenkin ovat toissijaisia, kunhan hahmo on muuten hallussa. Vartalosta on vaikea saada sitä Marilynin ihailtua tiimalasia. Esiintyjä pohtii omaa identtiteettiään ja kuinka suuri osa Marilynin esittämisestä on tullut osaksi hänen omaa identtiteettiään. Häntä rakastetaan vain Marilynina ja hänen on mentävä Marilynin nahkoihin joka päivä, sillä muuten Marilynia ei olisi. Drag Queen on kelpo aloitus kokoelmalle.

Toinen kertomus on Jari Järvelän Kaninkäpälä. Siinä olemme Suomessa ja seuraamme blondia pupua, joka on Marilyniksi nimetty. Tarinassa on pientä jänskätystä, miten pupun käy. Loppu on mukavan onnellinen, ei liian siirappinen vaan sellainen sopiva. Tämä on novelleista se, jonka todennäköisesti luen ensimmäisenä uudestaan.

Kolmas novelli on Saara Turusen Minä ja se toinen. Sen tausta on suhteellisen mielenkiintoinen, se on kirjoitettu Marilynin näkökannasta, mutta mukana on itse kirjoittajakin - jota pyydetään kirjoittamaan jotain Marilynista. Marilynilla oli samanlainen uimapuku, kuin kirjoittajan isoäidillä, mutta mitään muuta kiinnostavaa ei oikein kirjoittaja Marilynista saa mieleensä. Novellissa Marilyn seuraa kirjoittajaa ja samalla kertoo omaa elämäntarinaansa aika lapsenomaiseen tyyliin. Marilyn vaikuttaa hieman yksinkertaiselta sanoineen ja ajatuksineen, juuri ehkä nimenomaan lapsenomaiselta ja pintapuoliselta. Ehkä juuri sellaiselta, kuin mitä Marilynista tiedämme.

"Ja kun ottaa huomioon, että minusta tuli kuitenkin se kuva, jonka löytää jokaisesta matkamuistomyymälästä, postikortista ja magneetista uimapuku ylläni, niin siinä valossa, olisihan mieheni vooinut rakastaa minua enemmän, tuoda muutakin kuin sunnuntaisin limaiseb kalan, joka minun oli määrä valmistaa, vaikka en voinut ajatella mitään muuta kuin sen kalan perhettä, joka asui merenpohjassa ja itki nyt kadonnutta isäänsä, tuota viiksekästä rauskua, joka haukkoi henkeään keittiömme pöydällä."

Saara Turunen on hyvin saanut novelliinsa ikuistettua Marilynista kirjoittamisen vaikeuden, sillä hän  kirjoittaa näin: 

..."Ja kaikkea tätä tutkii se sama nainen, josta jo aiemmin oli puhetta. Hän yrittää ottaa minut kiinni, vangita lasipurkkiin ja tarkastella rauhassa, mutta minä lipsun hänen sormiensa välistä kuin saippua, minä olen kuvajainen vedessä ja kangastus aavikon hiekassa, olen aave, jota on vaikea hallita.Olen sardiinimysteerio ja kalapuikkopaketti, olen vedenneito ja avaruusraketti. Olen pepsitölkki ja rantapallo, olen kukkuluruu ja  maatuva kallo."

Se kuvastanee millainen hahmo ja ihminen Marilyn oli, kuinka vaikea hänen persoonastaan oli saada kiinni, ottaa koppi ja todella tietää mitä hän tuntee tai kokee. Millainen ihminen hän oikeasti oli. Saara Turunen on selkeästi kirjoittaesaan tutkinut paljon Marilynia, hänen taustojaan sekä kuolemaansa ja tuleekin sellainen olo, että hänen kuvansa Marilynista on tämän prosessin myötä hieman muuttunut ja kiinnostus kasvanut.

Neljäs novelli, Peter Franzénin Nana-Jeane johdattaa lukijansa Hollywoodiin, vuonna 1999 hotelli Rooseveltiin, jossa hotellityöntekijä kohtaa erikoisen naisen toimittaessaan samppanjatilausta.

Viidennessä novellissa, Päivi Haanpään Smart girl, ollaan taas Suomessa, vaihtuvissa osoitteissa ja paikoissa. Montaa tilannetta ja keskustelua Marilyn taas omalla tavallaan seuraa.

Tommi Kinnusen Jatsityttö on mielenkiintoinen paketti, jossa sukelletaan Marilynin sairaan äidin mietteisiin, kun hän yrittää muistella tytärtään.

Yllättävin kertomus on Milja Kauniston Juhlat, jossa ääneen pääsee Peter Lawford, Yhdysvaltalainen näyttelijä, mies joka kutsui Marilynin illalliselle luokseen Marilynin kuoliniltana. Novelli kuvaa Peterin näkökulmasta iltaa, jona Marilyn kuoli, juhlat Palisades Beach Roadilla, jonne Peter olisi halunnut myös Marilynin. Puhelun aikana Marilyn nappailee "sinilintuja", barbituraatteja, on sekava ja lopulta hiljenee langan päässä. Marilynin ja Peterin kuvitteellista keskustelua oli hauska seurata ja aika pian tajusi, mitä iltaa tämä novelli kuvaakaan.

Marika Riikosen Kimaltava nainen rannalla tutustuttaa meidät suomalaiseen mökkeilijä-Mattiin. Antti Tuomaisen novellissa Mustavalkoista ollaan myös Suomessa ja oikein jännittävässä tilanteessa. Taija Tuomisen kertomus Olen aina halunnut ajaa avoautolla läpi Amerikan palaa ajassa taaksepäin ja pääsemme osaksi kertomusta jossa vilisee monien muusikoiden nimiä. Riina Katajavuoren Tästä se lähtee on osuva kuvaus nuoren tytön kasvukipuilusta ja ulkonäköpaineista. Siri Kolun Alas, alemmas on mielenkiintoinen ja sopiva lopetus kokoelmalle.

Kokonaisuutena tasainen, hyvä lukukokemus. Kaikissa novelleissa oli jotain hyvää ja voinkin hyvillä mielin suositella tätä lukemiseksi Marilynin faneille, mutta myös muille.

Kuittaan tällä pitkästä aikaa lisäystä novellihaasteeseen, 12 novellia.

Tammi 2017
193s.
arvostelukappale

perjantai 3. maaliskuuta 2017

Tiian helmikuu

Vuosi alkoi tammikuussa kirjojen osalta sutjakkaasti, mutta helmikuussa ei jatkunut samaan tahtiin. Eikä se sinällään haittaa, elämässä on ollut paljon muuta. Ihana Bertta-kissa lähti luotamme muihin maisemiin kuun alussa ja se pisti lukemisen paussille. Paljon muuta on sitten tullut kuitenkin puuhattua. Saimme vihdoin rämät sohvamme heivattua pois ja tilalle uudet ihanat nojatuolit. Olen puuhastellut pieniä askarteluja, ostanut uusia viherkasveja ja jopa saanut suurimman osan pidettyä hengissä (yksi koki karmean kohtalon), maalasin myös yhden tuolin. Oikeastaan koko sisustus on mennyt uusiksi tässä hötäkässä.
Etualalla valkoisessa ruukussa oleva mikälie-heinä tapettu. Ylärivillä aloe on sinnitellyt kohta vuoden ja kolminkertaistanut(ellei nelinkertaistanut) kokonsa. Mehikasvi on uusi, kaktus on kohta jo 9-vuotias (kuoleman partaalla tuon "pallon" takia. Anopinhammas porskuttaa eteenpäin ja on kasvanut korkeutta. Muorinkukkakin on ollut taloudessa jo vuoden päivät - still alive! 

Siitä tulikin mieleeni, havahduin tässä pohtimaan lukuintoa tai lähinnä sen puutetta. En oikeastaan koe sitä huonona asialla, sillä kaikelle on aikansa. Elämänmuutokset saavat usein mut jotenkin kovin levottomiksi ja olon sellaiseksi, että käyn ihan kierroksilla. Bertan poismeno oli sellainen asia, mutta ei ehkä yksinään se - sillä positiivisetkin asiat saavat usein mut levottomaksi jos ne vievät tarpeeksi liikaa tilaa ajatuksissa ja tekemisessä - niinkuin nyt tämä sisustuksen iso muutos.
Kirjahyllykin muuttui sisustuselementiksi.

Helmikuussa luin heti kuun vaihtuessa kaksi kirjaa tammikuulta loppuun, sitten tuli pieni tauko lukemisissa, vaan jotain kaipasin silti ja luin Sara Shepardin Sydämetön -kirjan joka on Valehtelevat viettelijät-sarjan seitsemäs osa. Ehkä lukublokista johtuen tuntuu että leipäännyin sarjaan nyt viimeisen kerran. En oikeastaan tiedä, miksi olen lukenut näitä edes näin pitkälle, ehkä siksi kun ovat mukavia ja passeleita välipalakirjoja - nyt vain tuntuu että seitsemän kirjaa riitti. Ystänpäivän lukumaratonilla luin Aleksi Delikouraksen (sori jos kirjoitan väärin..................)Nörtti: New Game -nuortenkirjan.

Tididii, koska olemme ennalta-arvattavia, kirjaostolakko petti tässäkin kuussa kun postiluukusta tipahti Suomalaisen kirjakaupan etukuponki viime vuoden ostoksien pohjalta. Mukaan tarttui ainakin Helen Fieldingin uusin Bridget Jones - Vauvapäiväkirja. Luin sen ja pidin.

Kokonaissaldoksi nousee siis lopulta viisi kirjaa. Ei kuulosta edes kovin pieneltä määrältä loppujen lopuksi, kaksi keskeneräistä, kaksi oli nuortenkirjoja ja yksi hömppä. Näiden viiden kirjan yhteiseksi sivusaldoksi tulee 1174 sivua ja olen tyytyväinen.

Viidestä kirjasta yksi oli kotimainen, loput neljä ulkomaisia. Kolme miesten ja kaksi naisten kirjoittamaa.

En ole blogannut yhdestäkään helmikuun luetusta kirjasta ja tammikuultakin on bloggaamattomia kirjoja. Niiden ainakin annan jäädä bloggaamatta, todennäköisesti myös helmikuun kirjat. Blogi ei kuitenkaan tule tiensä päähän, maaliskuussa postauksia toivottavasti tulee sitä mukaa, kunhan jotain saan luetuksi.

Mukavaa on ollut huomata, että olette pysyneet matkassa hiljaiselosta huolimatta ja uusia lukijoitakin (ainakin yksi!).

maanantai 27. helmikuuta 2017

Jouni Ranta, Marko Erola: Vilpitön mieli

Pienen tauon jälkeen kynnys blogata on hieman korkealla, mutta siihenhän ei auta kuin kirjoittaminen...

"Suomalaiskodit ovat täynnä väärennöksiä. Niitä on niin paljon, että pahaa tekee." – Jouni Ranta

Siinä lainaus heti Vilpittömän mielen takakannesta. Tämä on paljastuskirja, nyt avataan mahdollisuus tietoon Suomen taidemaailmasta ja väärennöksistä. Kiehtova aihe ja kirja herätti heti katalogissa jo kiinnostuksen. Jouni Ranta, entinen taidekauppias myi satoja väärennettyjä tauluja, esimerkkeinä
Schjerfbeck, Gallen-Kallela. Siitä kertoo tämä kirja (alaotsikkona on Miten myin Suomen täyteen väärennettyä taidetta) - ja miten kertookaan!

Hesarille Ranta kertoo jättäneensä parhaat ja karmeimmat tarinat kirjasta pois ja pelkää ettei näitäkään uskota. Emmekä ihmettele sitä pelkoa, sillä kovin uskomattomilta, mutta silti todentuntuisilta nämä jutut tuntuvat. Osansa jutusta saavat taidekaupan johtavat myyjät ja asiantuntijat - sitä asiantuntemusta ei välttämättä olekaan ihan niin paljoa kuin luulisi ja lepsuilu on johtanut siihen,että koko maa on täynnä väärennettyä taidetta. Ranta kertoo myyneensä tauluja eteenpäin kauppiaille, jotka myös ovat myyneet niitä aitoina. Ranta toteaa, että väärentäminen on ollut "maan tapa" jo 80-luvulta.

Kirja on nyt ajankohtainenkin sillä taideväärentäjä Veli Seppä sai tuomiokseen vuoden ja 11 kuukautta ehdollista. Veli Seppä tunnusti väärentäneensä 104 taulua. Juttu on tänä vuonna varmasti muutenkin esillä, sillä oikeudenkäyntejä on tulossa lisää tänä vuonna ja syytettyjen penkillä on ilmeisen nimekkäitä taidemaailman ihmisiä.

Vilpitön mieli on Jouni Rannan tarina, muistelma - myös ajoista ennen väärentämistä. Mielenkiintoista on heti alkuun seurata jopa hänen lapsuuttaan ja kirja kyllä kiskaisi mukaansa - se on taidokkaasti kirjoitettu sillä mielenkiinto pysyy yllä koko kirjan ajan. Kuvaus luo ajankuvaa nousukaudesta lamaan ja nykypäivään asti.

Kirjan lopussa on kattava luettelo eri taiteilijoista ja teoksista, joita Ranta on ainakin myynyt väärennettyinä, joka antaa hyvin kuvaa siitä kuinka vilpittömin mielin taiteen ostajat myyjät ovat käyttäytyneet.

Marko Erola on vapaa toimittaja.

Tammi 2017
182s.
arvostelukappale

Sijoitimme kumpikin tämän Helmet-lukuhaasteen kohtaan 9. Toisen taideteoksen inspiroima kirja, sillä ilman näitä väärennettyjä taideteoksia ei olisi luultavasti tätä kirjaakaan.

tiistai 14. helmikuuta 2017

Ystävänpäivän lukumaraton (päivittyvä)

Ehdin tammikuun puolella lupautumaan mukaan tähän lukumaratoniin ja kun koko helmikuun lukeminen on tökkinyt, päätin sitten viime hetkellä alkaa maratoonaamaan, vaikka mietin jo jätänkö kuitenkin väliin. Ystävänpäivän lukumaratonia emännöi Tuntematon lukija. Maratonin aloitin 14.2.2017 klo 22:15, joten aikaa lukea on 15.2. klo 22:15 asti.


22:15
Ihan alkuun luin Aleksi Delikouraksen kirjaa Nörtti: New Game 90 sivua. Olen kuullut kehuja sarjasta ja tartuin nyt ensimmäiseen osaan. Ihan mukavaa ja nopealukuista. Paljon on somemaailma muuttunut muutamissa vuosissa, sillä tässä keskiössä on IRC-galleria. Wou.

23:30
Pientä taukoa lukemisesta ja kohta jatkan vielä hetken ennen kuin painun nukkumaan. Vielä näin yötä myöden, hyvää ystävänpäivää kaikille blogimme parissa viihtyville!

23:45-0.30
Jatkoin Nörtin lukemista. Luin 72 sivua. Kirja on ollut tähän asti pitkälti sellainen kuin odotinkin. Ihan jees välipalakirja. Nyt lähden nukkumaan ja jatkan maratonin parissa huomenna.

Tähän mennessä sivuja: 152

0.30-10.30
Nukahtamiseen meni odotettua pidempi aika ja kello oli jo lähempänä kahta kun nukahdin. Ajattelin että sen takia sängynpohjalla meneekin tarkoitettua myöhempään. Heräsin kuitenkin 8:15 Tommin herätykseen, nukahdin onneksi kuitenkin nopeasti. Näin unta miten suljetussa tilassa kärvistelin makkaraa ja pekonia, laukaisin palohälytyksen ja sitten vähän söinkin sitä makkaraseosta. Unessa Tommi oli ilmoittanut viestillä, että on kova nälkä, tulee kohta kotiin, voisinko paistaa makkaraa. Heräsin kello 9:05 voimakkaaseen makkaran käryyn - siis oikeaan sellaiseen. Kävin laittamassa liesituulettimen päälle ja koitin vielä tunnin nukkua. Ei tullut uni ja nousinkin kymmeneltä ylös. Söin pienen aamupalan ja kohta jatkan maratonia...

10.30-11.20
Nörtti loppuun, 54 sivua. Muistin kerrankin kuvailla hyvässä valaistuksessa, eli otin maratonkirjoista ja vähän muistakin jutuista kuvia.

12.20 
Aloitin Arto Paasilinnan Jäniksen vuoden ja luin ensimmäiset 49 sivua. Tähän mennessä ainakin hauska ja mukaansa tempaava. Luulen että viihdyn Jäniksen ja Vatasen parissa tämän parisensataa sivua helposti. Aloitin myös A.A.Milnen Nalle Puh rakentaa talon -kirjaa ja luin alkuun kaksi kertomusta, 41 sivua.

Tähän mennessä sivuja: 296


Lisää odottavia kirjoja...
12.20-14.20
Luovaa koneella pyörähtämistä, syömistä, Tommi tuli kotiin ja koitimme käydä kierrätyskeskuksessa, mutta odottelimme bussia turhaan - joku toinen päivä sitten. Nyt voisin taas jatkaa lukemista.

15.50
Nalle Puhia kaksi kertomusta eteenpäin, 32 sivua. Jäniksen vuotta 49 sivua eteenpäin. Lukeminen on tuntunut helpolta, eikä ole juuri takkuillut - joten lukumaratonista on selkeästi ollut hyötyä! 

Tähän mennessä sivuja: 377

22:15
En jaksanut enää loppupäivänä lukea, sillä puuhastelin kaikennäköistä muunmuassa siivosin Tommin vaatekaapin. Vaikka luettu määrä olisi voinut olla suurempikin, olen iloinen tuosta 377 sivusta, sillä helmikuussa en juurikaan tosiaan ole lukenut, niin siihen nähden sujui hyvin. 



keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Helmikuun hiljaisuus ja Kirjavat Kissat -lukuhaasteen koonti

Blogi viettää helmikuun pientä hiljaiseloa, muutama postaus on tuloillaan jossain vaiheessa, mutta julkaisutahti lienee harvempi. Bertta-kissamme päivät päättyivät maanantaina 6.2. ja siksi ei tällä hetkellä ole kiinnostusta juuri mihinkään kirjoittamiseen eikä lukeminenkaan oikein luista, joten helmikuussa tuskin kovin montaa kirjaa tulee edes luettua. 

Osallistuimme elokuussa alkaneeseen Katvealue-blogin Kirjavat Kissat -lukuuhaasteeseen jossa on tarkoituksena lukea kirjoja joissa on kissa tärkeässä roolissa. Tärkeimpänä osuutena haasteessa oli jollain tapaa tehdä lahjoitus eläinsuojelulle lukemiensa kirjojen määrän mukaan.

Saimme luetuksi kohtalaisen määrän kissa-aiheisia kirjoja, ja jopa postattuakin niistä. Alla on listattuna kaikki kirjat joissa kissoja seikkailee suuressa roolissa ja jotka luimme ja postasimme aikavälillä 8.8.2016-8.2.2017:

Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan
James Bowen: Bobin joulu
Riikka Hedman: Sämpy
James Bowen: Katukatti Bob & Bobin maailma
William S. Burroughs: Kissa sisälläni
Sven Nordqvist: Viirun ja Pesosen joulupuuhat
Gösta Knutsson: Pekka Töpöhäntä -kirjoja

Pari kirjaa jäi blogin puolella esittelemättä, mutta kymmenen euron lahjoitus lähti joulun alla phesyn lahjoitustilille.

perjantai 3. helmikuuta 2017

TAMMIKUUN KIRJAOSTOKSET

Vuoden alusta meillä alkoi kirjaostolakko, joka sinällään on pitänyt ihan hyvin - mitä nyt yhtä pientä poikkeusta lukuunottamatta. Kävimme kirppiksellä ja tarkoitus oli vain kierrellä ja katsoa kaikkea muuta, harvoin edes löydetään kirppikseltä kirjoja, vaikka varta vasten niitä etsittäisiin. Kuitenkin kirppiksen hyllyissä oli niin paljon kiinnostavia kirjoja, että oli pakko taipua. Sovittiin että ostolakko jatkuu, mutta ne muutamat kerrat vuodessa kun kirppiksellä käydään, voidaan ostaa kirjoja, sillä olisihan se harmittavaa jättää pitkään haluttu hyväkuntoinen kirja pöytään, kun hintana on 50 senttiä. Uusia kirjoja ei kuitenkaan osteta, eli lakko jatkuu hieman eri pelisäännöillä. Onneksi me ei kuitenkaan käydä kirppiksillä kovin usein, joten houkutuksiakaan ei ole pahemmin.

Törmäsin facebookissa Osta kirja -haasteeseen, jonka kyllä joudumme jättämään väliin. Voin kyllä puhua kirjoista ja lukea niitä ääneen, mutta ostaa en.

Näitä ostospostauksia ei nyt tänä vuonna tule kovin montaa (ei ole millään tavalla mahdollista), joten nauttikaa harvinaisesta herkusta.
kirjaostokset
Sinivihreässä pinossa Siilin eleganssi on ollut hankintalistalla jo jonkin aikaa. Olen aiemminkin bongannut sen kirppiksellä, mutta oli huonossa kunnossa.
Beatnikit tarttui mukaan pöydästä josta napattiin useampi teos mukaan.
Murakamin kirja ehkä sen takia, ettei olla luettu Murakamia ja tää on niin lyhyt.
Nalle Puh nyt ihan vaan sen takia että eka osa on hyllyssä ja olihan tämä nyt pakko saada.
Pussikaljaromaania koitin äänikirjana, muttei oikein napannut. Ehkä fyysisenä kirjana paremmin?
Joanne Harris lähinnä sen takia, että olen lukenut hänen kirjansa Pieni suklaapuoti joitakin vuosia sitten ja pidin siitä.
Leijat Helsingin yllä taas oli oikein mukava löytö, sillä on ollut lukulistalla jo aikansa.































Oranssissa pinossa kaksi alinta ei kiinnostanut Tommia yhtään, mutta sen verran oli jo kantamuksia että tulihan nekin otettua. Neljä ylintä Sammakon kirjaa kaikki samasta pöydästä ja John Fante ainakin erityisen mieluinen löytö, sillä Tommi onkin jo pitkään kaivannut jotain John Fanten kirjaa luettavaksi.

Mulla on sellainen tunne, että pitäisi alkaa panostaa näihin blogin kuviin enemmän. Oon oikeestaan tosi huono kuvaamaan mitään, osaan kyllä ottaa ihan hyviä kuvia jos niikseen sattuu. En kuitenkaan silleen oma-aloitteisesti ala kuvaamaan oikeastaan mitään. En ikinä muista aamupäivisin räpsiä kuvia, kun olisi luonnonvaloa. Sitten tuskastelen huonon valaistuksen kanssa, kun en saa hyviä kuvia. Tämä on pääasiassa talven ongelma, mutta ehkä tämäkin helpottaisi kunhan saisin aikaiseksi katsoa uusia valaisimia. Valon tulisi kuulemma tulla monesta eri suunnasta ja korkeudelta. Meillä kun on siinä varmaan parantamisen varaa. Olohuoneen katossa on kruunu, joka on säädettävällä valaistuksella aina täysillä, vaikka lamppuja on kolme. Jossain vaiheessa kyllä jalkalamppu siirtyy makkarista olkkariin. Toisaalta pidän siitä sielläkin, enkä kyllä raaskisi ostaa toista jalkalamppua. Seinävalaisimetkin voisi ottaa käyttöön. Nyt ajautui vähän väärille urille tämä postaus, mutta se vielä että meiän eteinen on tosi, siis tosi pimeä. Mitähän sinne keksisi?

torstai 2. helmikuuta 2017

Tiian tammikuu

Tammikuu eteni lukemisien kohdalta sutjakkaasti ja näin vuoden alussa on mukava aloittaa traditio kuukausittaisesta koosteesta. Luin tammikuussa 18 kirjaa (4220 sivua). Kaksi kirjaa luin 31.1.-1.2. yöllä puolen yön jälkeen loppuun, joten niitä en laske mukaan. 😃 Suurin osa luetuista kirjoista nappasi goodreadsiin neljä tähteä, joten luetut olivat heti vuoden alkuun tasokkaita.

Tammikuun parhaiksi lukukokemuksiksi osoittautuivat:
Pekka Hiltusen Onni, Helmi Kekkosen Vieraat, Minna Rytisalon Lempi, Anja Kaurasen Syysprinssi, Caitlin Moranin Näin minusta tuli tyttö, Viimeiset villitykset, Emma Puikkosen Eurooppalaiset unet, Jouni Rannan ja Marko Erolan Vilpitön mieli.


En olisi etukäteen uskonut nimeäväni kuukauden parhaiksi lukukokemuksiksi kahdeksaa kirjaa, mutta se vain kuvaa sitä kuinka hyviä kirjoja olen tänä vuonna ehtinyt jo lukemaan.

Tein joulukuussa päätöksen blogata kaikki lukemani kirjat, mutta en halua blogata kirjoista joista Tommi on jo ehtinyt kirjoittamaan. Mainitsen siis tässä, että luin Emma Puikkosen Eurooppalaiset unet ja pidin siitä todella, ansaitsi Finlandia-ehdokuutensa. Lisäksi Tommin jo bloggaamista kirjoista luin myös Lauren Beukesin Zoo Cityn, johon Tommi rakastui. Itse en pitänyt kirjasta aivan yhtä paljon, mutta se yllätti älykkyydellään ja loppua kohti kuitenkin pidin. Alkuun en ihan päässyt kirjan matkaan, mutta viimeiset 150 sivua luin kerralla.

Muutamat kirjat on vielä tammikuun luettavista bloggaamatta, mm.
Jouni Ranta, Marko Erola: Vilpitön mieli
Johanna Sinisalo: Enkelten verta
Anja Kauranen: Ihon aika

Toinen päätös oli lukea näin Suomen juhlavuonna mahdollisimman paljon kotimaista kirjallisuutta ja tammikuussa se toteutui. Luetuista 18:sta kirjasta peräti 12 kirjaa oli kotimaisia! Hämmentävää, mutta mukavaa oli myös naisten suuri osuus luetuista. En ikinä juurikaan kirjoja valitessani mieti kirjailijan sukupuolta, vaan kirjat yleensä valikoituvat aihepiirinsä ja sisältönsä takia ja valinnat yleensä kallistuvat suht-miesvoittoiseen puoleen. Tammikuussa 12 kirjaa oli naisten kirjoittamia, yksi salanimellä kirjoitettu (sukupuoli ei tiedossa) ja miesten kirjoittamia 5.



Muuta kivaa faktaa:
Yksi elämäkerta, yksi lastenkirja, yksi satukirja, kolme nuortenkirjaa, yksi novellikokoelma, pari muisteloa, loput kaunoa.

Helmet-lukuhaasteeseen taisin kuitata yhtä monta kohtaa, kuin luin kirjojakin eli 18. 

Tällä hetkellä olisi useampi kirja bloggaamatta, haasteet tekemättä, kommentit vastaamatta, muutamat muut blogijutut hoitamatta, mutta pyrin tässä helmikuun alkupäivinä taas pyöräyttämään blogin käyntiin. Tällä hetkellä jotenkin ylivirittynyt fiilis, en pysty lukemaankaan - joten ehkä voisin purkaa energiaa näihin blogijuttuihin, ehkä olen liian hermostunut siihenkin. Tunnen tällä hetkellä oloni kauhean stressaantuneeksi, vaikkei ole edes mitään syytä. Joku vois sanoa, et istu alas ja pysähdy, mutta enhän mä muuta teekään.

tiistai 31. tammikuuta 2017

Kirjabloggaajien klassikkohaaste vol 4: Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan/Grimmin satuaarteita

Kirjabloggaajien klassikkohaaste on tullut neljännen kerran päätökseensä. Kyseessä on puolen vuoden välein järjestettävästä haasteesta, johon kukin mukaan ilmoittautunut bloggaaja lukee klassikon ja kirjoittaa siitä ja kaikki julkaisevat postauksensa samana päivänä. Tällä kertaa päivä on tämä: 31.1.2017. Tällä kertaa klassikkohaastetta emännöi Yöpöydän kirjat -blogin Niina T. Seuraavan 31.7.2017 järjestettävän haasteen isännöi Tekstiluola -blogin Tuomas. Alunperin Tiia ilmoittautui mukaan Richard Adamsin kirjalla Ruohometsän kansa, mutta kuten totuttua, suunnitelmat usein muuttuvat joten... Alla kummankin meistä ns. oma postauksemme valitsemistamme kirjoista.

Ensin ääneen pääsee Tommi:

Puntaroin useiden eri vaihtoehtojen välillä, mutta lopulta päädyin lukemaan kirjabloggareiden klassikkohaasteeseen tämän venäläisen kirjallisuuden klassikon. Itse asiassa luin kirjan jo syksyllä, mutta en saanut silloin aikaiseksi kirjoittaa bloggausta valmiiksi, joten tartuin näppäimistöön vasta tammikuussa.

WSOY 2007
480s.
Kirpparilöytö
 
Juoni on melko hyvin pääteltävissä jo teoksen nimestä: Saatana saapuu Moskovaan. Siitä alkaakin mitä erikoisin tapahtumien sarja, kun Saatana kätyreineen pistää tuulemaan ympäri Moskovaa. Kirjan ensimmäisessä osassa tapahtumia pääseekin seuraamaan erittäin monesta eri vinkkelistä, sillä jokaisessa 18 kappaleessa on eri päähenkilö toisen osan keskittyessä vain pariin henkilöön. Meininkiä näistä kahdeksastatoista kappaleesta ei puutu, kun päitä irtoilee, mielisairaala täyttyy uusista potilaista ja poliisi saa mitä kummallisimpia rikosilmoituksia.

Huolimatta järkyttävästä määrästä eri henkilöitä samankaltaisine venäläisine nimineen, kirjassa pysyi kokoajan hyvin kärryillä eikä henkilöt päässeet sekoittumaan. Ensimmäinen osa olikin kirjassa enemmän mieleeni, sillä tapahtumien etenemistä eri näkökulmista kuvattuna oli erittäin mielenkiintoista seurata. Toisessa osassa keskitytään enemmän ihmissuhdekiemuroihin, eikä se alkuun vakuuttanut niin paljoa kuin ensimmäinen, mutta vauhtiin päästyään jälkimmäinenkin puolisko kirjasta muuttui todella viihdyttäväksi. Hieman jännitin millainen loppuratkaisu tällaiselle kirjalle on keksitty, mutta se oli onneksi varsin onnistunut.

Vaikka kirjan juoni kuulosti mielenkiintoiselta, pelkäsin aika pahasti että kirja tulee silti tylsistyttämään minut. Onneksi päätin kuitenkin tarttua teokseen, sillä Bulgakovin kerrontatyyli ja huumori purivat allekirjoittaneeseen täydellisesti. 

Itse asiassa kirja nousi yhdeksi kaikkien aikojen suosikeistani. Omissa papereissani teoksen suuruutta korostaa vielä se, että Bulgakov oli loppuvaiheessa niin huonossa kunnossa, että joutui jättämään kirjoittamisen kesken neljä viikkoa ennen kuolemaansa, ja näin ollen hänen vaimonsa viimeisteli Bulgakovin ohjeiden mukaan viimeiset keskeneräiset kohdat. Saatana saapuu Moskovaan ei todellakaan nauti turhaan klassikkostatuksesta, sillä näin lähes 80 vuotta kirjan kirjoittamisen jälkeenkin, on teksti erittäin osuvaa.

Bulgakovin mestariteoksesta inspiroituneena aloitinkin vähän aikaa sitten toisen venäläisen kirjallisuuden klassikon, Dostojevskin Idiootin, jonka parissa olen myös hyvin viihtynyt. Kiitos klassikkohaaste!


Nyt postausta omalta osaltaan jatkaa Tiia: 

Kuten jo alussa lukeekin, alkuun tarkoitus oli lukea Ruohometsän kansa, mutta jostain syystä kirja ei oikein kutsunut hyllystä. Pähkäilin alkuun pääni puhki vaihtoehtoja. Omasta hyllystä löytyisi useita klassikoita, mutta jätin lukemisen todella viime tinkaan ja mietin että jätänkö koko klassikkohaasteen väliin. Eräs kirja kuitenkin kutsui hyllystä, tämä.
Meni hetki, ennenkuin tajusin että tätähän voi soveltaa klassikkohaasteeseen. Tämä kirja, johon on koostettu Grimmin parhaita ja suosituimpia satuja, tuskin itsessään on klassikko - mutta sen sisältö todella on. Vai miltä kuulostaa Tuhkimo, Peukaloinen, Lumikki, Punahilkka, Hannu ja Kerttu? Ne ovat luultavasti kaikki vähintään nimeltä suurimmalle osalle tuttuja. Monille ne ovat varmasti tutuimpia Disneyn elokuvasovituksista, niinkuin itsellenikin moni näistä.

Tartuin kirjaan ennakkoluulottomasti, sillä se houkutti. Ostimme sen alennuksesta viime vuonna, eikä hintaa jäänyt montaa euroa. Tilasimme sen netistä, joten en tiennyt sen olevan kokonaan kuvitettu. Meillä on myös toinen Grimmin veljesten Jacobin ja Wilhemin kirja, jossa toki jokaisessa sadussa taisi olla yksi kuva, mutta en osannut odottaa että tässä on kirjan jokainen sivu kuvitettu. Mietin hetken, viitsinkö mennä tässä haasteessa siitä mistä aita on matalin, ja lukea siihen kuvakirjan. Sitten päätin, no miksi ei. Luen kuvitettuja kirjoja, mutta en yleensä kuitenkaan kuvakirjoja (poikkeuksia lähinnä Tove Janssonin Kuinkas sitten kävikään?).

Tässä kohtaa kuvakirja tuli kuitenkin tarpeeseen, sillä ihastuin siihen silminnähden. Prinsessatarinat Lumikki, Tuhkimo, prinsessa Ruusunen ovat itselleni entuudestaan tuttuja pelkästään niistä Disneyn elokuvista. Ne oli oikein mukava lukea ja nähdä tarinana. Nimenomaan nähdä, sillä katsokaa:
Svend Otto S.:n Kuvat ovat todella isoja ja kauniita. Niitä on tosiaan joka sivulla ja niiden avulla tarinan voi todella nähdä.

Monet tarinat ovat tosiaan tuttuja lapsuudesta,  Taikapöytä, kulta-aasi ja ryhmysauva on mukana yhdessä lapsuudesta tutussa satukokoelmassa, jonka nappasin vanhempien kaapista omaan hyllyyn. Saapasjalkakissan voisin vahvasti väittää lukeneeni samalla kuvituksella ala-asteen äidinkielen tunnilla. Kaikki tarinat olivat siis jollain tapaa valmiiksi tuttuja ja yllätyin miten hyvin muistin ne, kun intouduin lukemaan kirjaa. Esimerkiksi Susi ja seitsemän pientä kiliä on tuttu lapsuudesta, mutta enpä olisi arvannut että muistan sen niin hyvin. Sama Saapasjalkakissan ja Peukaloisen kohdalla. Muistan yleensä juonikuviot todella huonosti, varsinkin jos lukemisesta on aikaa. Näiden kanssa syttyi heti lamppu, mutta jotain pientä jännitystä onneksi oli ilmassa, etten ihan sanasta sanaan kuitenkaan muistanut. Ehkä nämä on tullut lapsena sitten koluttua todella hyvin tai sitten tarinat ovat painaneet ikimuistettavan jäljen aivolohkoihini.

Grimmin sadut yllättävät siinä, että miten ehdottomia ne ovat pahuuden kanssa. Paha saa aina palkkansa (ts. kuolee), eikä toisia tilaisuuksia ole. Ei mahdollisuuksia muuttua. Nykyisissä saduissa varmaan lähestulkoon poikkeuksetta paha saa pienen opetuksen ja mahdollisuuden muuttua ja sitten kaikki ovat sulassa sovussa keskenään. Ihan niin rajuja nämä Grimmin sadut eivät kuitenkaan ole, kuin alkuperäiset, joita en ole itse ikinä lukenut, olen vain kuullut niistä. Yllättävän rajuilta tuntuvat nämäkin. Jos joku pohtii näitä lapsille lukiessaan pitäisikö tekstiä sensuroida (olen kuullut että tätä tapahtuu), niin valinta on tietenkin oma. Olen itse kuunnellut näitä samoja tarinoita lapsena kasetilta äänikirjoina, enkä ole traumatisoitunut vaan muistan ne kuuntelukokemukset positiivisena. Pidin saduista lapsena todella paljon. Pidän vieläkin.

Muihin lukuhaasteisiin: 
Helmet-lukuhaasteen kohtaan 22. Kuvitettu kirja, 
Ajattomia satuja ja tarinoita -lukuhaasteeseen
Uudelleen luettua -lukuhaasteeseen